The Smiths -rumpalista dj:ksi muuttunut Mike Joyce vieraili kesällä Suomessa ja vastasi samalla muutamaan kysymykseen. Tässä katkelma Rumban 8/12 Kysymys & vastaus -palstan haastattelusta.
Teksti: Antti Koivumäki, kuva: Mikejoyce.com
Taisit olla Suomessa viimeksi 1984, kun The Smiths esiintyi Provinssirockissa?
”Ei, itse asiassa olin täällä viimeksi 1992 Public Image Limitedin rumpalina, mutta festivaali taisi olla sama. Siellä esiintyivät myös Public Enemy ja Primal Scream. Molemmat visiittini olivat nopeita päiväreissuja, äkkiä sisään ja äkkiä ulos, joten en ole nähnyt paljonkaan Suomea. Paitsi kauniit maisemat lentokoneesta ja järvet sun muut auton ikkunasta. Yleisön muistan kyllä olleen mahtava. Suomalaiset osaavat juhlia!”
Millaisia muistoja sinulla on ajastasi Smithsin riveissä?
”Olimme kaikki aika nuoria, kun Smiths aloitti. Minä olin 19, Andy (Rourke, basisti) ja Johnny (Marr, kitaristi) olivat 18. Morrissey oli pari kolme vuotta vanhempi, joten tavallaan me katsoimme häntä ylöspäin kuin vanhempaa valtionpäämiestä. Olimme todella tiivis ryhmä, meillä oli vahva jengimentaliteetti. Se oli mahtavaa. Näimme toisiamme jatkuvasti. Jos meni päiväkin, etten nähnyt muita, tunsin oloni epämukavaksi. Koimme kaiken yhdessä, mikä vaikutti tietysti myös musiikkiin. Todella ikävää, että kaikki päättyi kuten päättyi, ja välimme viilenivät myöhemmin.”
Oletko ollut aikoihin missään puheissa Morrisseyn tai muiden kanssa?
”En oikeastaan. Mutta näin Morrisseyn sattumalta jonkin aikaa sitten paikallisessa tietokonekaupassa. Kävelin sisään, ja Morrissey oli juuri kassalla maksamassa ostoksiaan, tulostimen värikasetteja tai jotain sellaista. Jäin odottamaan hänen selkänsä taakse ja ajattelin tervehtiä, kun hän saa ostoksensa hoidettua. Siinä seisoskellessani toinen myyjä tuli kuitenkin kysymään minulta, voisiko hän olla avuksi. Hetken mietin, että kieltäytyisin ja jatkaisin odottelua, mutta sitten totesin, että antaapa olla. Jokin ääni sisälläni sanoi, että ehkä asian ei ole määrä tapahtua. Siirryin sitten hoitamaan omia asioitani. Johnnya taas näen silloin tällöin, mutta emme oikeastaan juttele. Viimeksi taisimme puhua kuusi tai seitsemän vuotta sitten. Se tapahtui joissain juhlissa, The Stone Rosesin Manin syntymäpäivillä tai vastaavissa pirskeissä. Tervehdimme toisiamme ja vaihdoimme muutaman sanan. Siinä se.”
Monet 1980–90-lukujen isot yhtyeet ovat tehneet viime aikoina reunion-kiertueita. Mitä mieltä olet esimerkiksi mainitsemasi Stone Rosesin paluusta?
”Se on vain hyvä asia. Jos keikat tekevät monet ihmiset ja bändin tyypit onnelliseksi, liput myydään ennätysajassa loppuun ja bändi vielä tienaa hyvin, niin mikä ettei? Tietenkin monet ovat sitä mieltä, ettei menneisyyteen pitäisi kajota, mutta siinä tapauksessa voi vain jättää menemättä keikoille. Niin yksinkertaista se on.”
Smithsin paluusta on tietenkin haaveiltu ja puhuttu vuosikausia. Millaiset mahdollisuudet siihen mielestäsi on?
”En pidä sitä mahdottomana. Mutten myöskään herää joka aamu toivoen, että voi kuinka upeaa olisi, jos Smiths palaisi takaisin yhteen. Olin sentään mukana koko yhtyeen ajan, alusta loppuun. Olen ainoa rumpali, joka Smithsissä on koskaan soittanut. Mutta jos vielä joskus tosissani soitan bändissä, on Morrisseyn seisottava edessäni. Se on ainoa asia, joka saisi minut vielä oikeasti sitoutumaan johonkin yhtyeeseen.”
Lue koko artikkeli Rumbasta 8/12.