Hurjasti uutuuksia Rumban listalla – löikö Stratovarius CMX:n?

01.03.2013

Rocksaurukset taistelivat kärkisijasta adjutantteinaan Nick Cave ja Omnium Gatherum.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Marek Sabogal.

Listan koko kärkikymppi meni aivan täysin uusiksi, sillä viime viikolla koettiin eräs lähihistorian ruuhkaisimmista julkaisuviikoista. Stratovariuksen Nemesis onnistui lähes mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä ja peittosi sekä CMX:n Seitsentahokas-albumin että kaikki muut. Straton edellinen studioalbumi Elysium (2011) ylsi niin ikään ykköseksi, samoin CMX:n Iäti (2010).

Nick Cave and the Bad Seedsin Push the Sky Away nappasi kolmannen tilan. Se jäi oudosti pois viime viikon listalta, vaikka julkaistiin jo toissa viikolla. Sijoilla neljä ja viisi on lisää kotimaista metallia Omnium Gatherumin ja Eternal Tears of Sorrow’n ansiosta.

Thom Yorken, Flean ja Nigel Godrichin superbändi Atom for Peace ilmaantui kuudenneksi perässään Porcupine Tree -tähti Steven Wilsonin soolo. Irinan Askeleita debytoi kahdeksantena juuri The Crescentin Ristin edellä.

Parhaiten viime viikkoon verrattuna pärjäsi Vain elämää -ykkösosa, mutta sekin antautui top tenin ulkopuolelle, kun Pää Kiin esikoinen palasi kymmenenneksi. Pojat-yhtyeen Toimintaa ja sankareita debytoi 13:ntena, viihdepoppari Josh Grobanin All That Echoes 15:ntenä ja Darkthronen The Underground Resistance 16:ntena. Olavi Uusivirran kummallinen 27 suosikkia -kooste ylsi juuri ja juuri sijalle 20.

Rumban Albumilista 21.–27.2.2013
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) STRATOVARIUS: Nemesis
2. (-) CMX: Seitsentahokas
3. (-) NICK CAVE & THE BAD SEEDS: Push the Sky Away
4. (-) OMNIUM GATHERUM: Beyond
5. (-) ETERNAL TEARS OF SORROW: Saivon lapsi
6. (-) ATOMS FOR PEACE: Amok
7. (-) STEVEN WILSON: The Raven That Refused to Sing
8. (-) IRINA: Askeleita
9. (-) THE CRESCENT: Risti
10. (re) PÄÄ KII: Pää Kii
11. (2.) ERI ESITTÄJIÄ: Vain elämää
12. (6.) K-X-P: II
13. (-) POJAT: Toimintaa ja sankareita
14. (4.) SUVI TERÄSNISKA: Hän tanssi kanssa enkeleiden
15. (-) JOSH GROBAN: All That Echoes
16. (-) DARKTHRONE: The Underground Resistance
17. (1.) ERI ESITTÄJIÄ: Vain elämää jatkuu
18. (10.) HALOO HELSINKI: Maailma on tehty meitä varten
19. (3.) NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Tortured Soul
20. (-) OLAVI UUSIVIRTA: 27 suosikkia

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa