Oho mitä ihmettä, Heikki Kuulan PLLP listaykköseksi!

08.05.2015

Rajoitettu vinyylipainos teki kauppansa niin sukkelasti, että levy debytoi Rumban Albumilistan kärjessä.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Ilona Ollikkala.

Vinyylipainoksilla päästään usein yhdeksi viikoksi listalle melko korkealle, mutta silti Heikki Kuulan seitsemän vuotta sitten ilmestyneen PLLP:n ykkössija hämmästyttää. Tätä ennen hän oli päässyt sooloartistina ”vain” kahdeksanneksi. Veikkaan, että PLLP:n 500 kappaleen painos on tätä kirjoitettaessa jo mennyt.

Korpiklaanin kakkostila sen sijaan on ihan hyvin linjassa heidän aiempien saavutustensa (neljäs ja viides) kanssa. Mumford and Sonsin Wilder Mind pääsi neljänneksi, joka on bändin paras. Babel (2012) saavutti 10. tilan.

Kesän nimetön levy debytoi viidentenä ja Robinin Boombox (#1, 2014) palasi seitsemänneksi. KLV:n Valkeus pääsi kahdeksanneksi, Satyriconin massiivinen live-paketti kymmenenneksi ja Josh Grobanin Stages sijalle 11.

Yökyöpelit-levy palasi tähän asti korkeimmalle sijalleen 14:nneksi. Satanic Warmasterin viimevuotinen Fimbulwinter (#2, 2014) palasi 15:nneksi ja Sighin Graveward debytoi 17:ntenä.

Rumban Albumilista 30.4.–6.5.2015
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) HEIKKI KUULA: PLLP
2. (-) KORPIKLAANI: Noita
3. (3.) NIGHTWISH: Endless Forms Most Beautiful
4. (-) MUMFORD & SONS: Wilder Mind
5. (-) KESÄ: Kesä
6. (4.) PAPERI T: Malarian pelko
7. (re) ROBIN: Boombox
8. (-) KLV: Valkeus
9. (1.) PARIISIN KEVÄT: Musta laatikko
10. (-) SATYRICON: Live at the Opera
11. (-) JOSH GROBAN: Stages
12. (10.) JUKKA PERKO & IIRO RANTALA: It Takes Two to Tango
13. (2.) SANNI: Lelu
14. (re) ERI ESITTÄJIÄ: Yökyöpelit
15. (re) SATANIC WARMASTER: Fimbulwinter
16. (5.) MEW: +-
17. (-) SIGH: Graveward
18. (7.) JUKKA POIKA: Elämäntyyli
19. (re) SMC LÄHIÖROTAT: Ja niin se menee
20. (13.) STIG: Stig

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levy-Eskot, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa