Rumban lista: Vain elämää palasi kärkeen

22.02.2013

Tv-ilmiö ilmaantui mystisesti taas kaksoisjohtoon, juuri kun olimme pääsemässä siitä eroon.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Nelonen.

Pariin otteeseen top tenistä pudonnut Vain elämää jatkuu loikkasi sijalta 14 kärkeen ja ykkösosa palasi kokonaan listan ulkopuolelta kakkoseksi. Syytä en osaa sanoa, ainakaan isot levykaupat eivät myy niitä edes kummoisella alennuksella. Kakkososalle ykkösviikko on listauran neljäs ja se vahvistaa asemiaan alkuvuoden listakuninkaana.

Suvi Teräsniskan viime viikon ykkösalbumi tipahti neljänneksi. Sen taakse ilmaantuivat viikon kovimmat uutuudet, metalliyhtye Mind of Dollin Shame on Your Shadow sekä K-X-P:n toinen albumi. Diskorockyhtyeen nimetön esikoinen ylsi seitsemänneksi vuonna 2010.

Tomahawkin Oddfellows piipahti toissa viikolla viidentenä ja palasi nyt seitsemänneksi. Rockyhtye Barbe-Q-Barbies nappasi uransa ensimmäisen listasijoituksen (vuodesta 2010 alkaen) Breaking All the Rulesin debytoitua 11:ntenä.

Uuden Rölli-elokuvan soundtrack sijoittui 14:nneksi ja Powerpop-yhtye Superscarin esikoinen 15:nneksi. Kummallisen heikosti pärjää jo pari viikkoa sitten ilmestynyt Palefacen ja Matren Food for the Gods (16). Marko Haaviston Luojalle rengiksi täydensi uutuussaldon sijalla 19.

Rumban Albumilista 14.–20.2.2013
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (14.) ERI ESITTÄJIÄ: Vain elämää jatkuu
2. (re) ERI ESITTÄJIÄ: Vain elämää
3. (2.) NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Tortured Soul
4. (1.) SUVI TERÄSNISKA: Hän tanssi kanssa enkeleiden
5. (-) MIND OF DOLL: Shame on Your Shadow
6. (-) K-X-P: II
7. (re) TOMAHAWK: Oddfellows
8. (5.) BULLET FOR MY VALENTINE: Temper Temper
9. (3.) HALOO HELSINKI: Maailma on tehty meitä varten
10. (8.) ANTTI SARPILA & OPERA BIG BAND: Swingin’ the Opera
11. (-) BARBE-Q-BARBIES: Breaking All the Rules
12. (10.) JÄTKÄJÄTKÄT: Marian sairaala
13. (11.) AINO VENNA: Marlene
14. (-) SOUNDTRACK: Rölli ja kultainen avain
15. (-) SUPERSCAR: Superscar
16. (-) PALEFACE & MATRE: Food for the Gods
17. (18.) ASA FOETIDA: Use Your Illusion III
18. (7.) TUUTTIMÖRKÖ: On totta
19. (-) MARKO HAAVISTO: Luojalle rengiksi
20. (12.) ADELE: 21

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa