Take That ja Ed Sheeran brittilistojen huipulla

07.12.2014

Take That saavutti seitsemännen ykkösensä ja Sheeranin Thinking Out Loud palasi singlelistan kärkeen 24. listaviikollaan.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Polydor.

Take Thatin III debytoi albumilistan kärjessä, mutta sitä ostettiin hyvän alun jälkeen hieman odotettua vähemmän, noin 144 000 kpl. Vielä tiistaina näytti, että levy olisi marssimassa vuoden parhaaseen avaukseen.

III on joka tapauksessa Take Thatin seitsemäs ykkönen. Kaikki heidän studioalbuminsa ensimmäistä Take That and Partya (#2, 1992) lukuun ottamatta ovat päässeet kärkeen. Myydyin on Beautiful World (2006), jota on ostettu käsittämättömästi 2,8 miljoonaa kappaletta.

AC/DC:n Rock or Bust debytoi kolmantena, joka on heidän 12. top ten -saavutus. Ykkösiäkin on kolme: Back in Black (1980), Black Ice (2008) ja Iron Man 2 (2010).

McBustedin ensimmäinen levy pääsi yhdeksänneksi. Bändihän koostuu Bustedin ja McFlyn jäsenistä, joilla on kokemusta ykköspaikastakin.

Il Divon A Musical Affair -livealbumi debytoi 20:ntena ja Kieszan Sound of a Woman 40:ntenä. The Vampsin Meet the Vamps (#2, 2014) loikkasi uuden painoksen ansiosta 43–15.

Britannian albumit viikolla 50, Top 20
1. (-) Take That – III

2. (2.)
Ed Sheeran – x
3. (-)
AC/DC – Rock or Bust
4. (4.) Sam Smith – In the Lonely Hour
5. (3.)
One Direction – FOUR
6. (1.)
Olly Murs – Never Been Better
7. (6.) George Ezra – Wanted on Voyage
8. (5.)
Pink Floyd – The Endless River
9. (-)
McBusted – McBusted
10. (7.)
Taylor Swift – 1989
11. (11.) Barbra Streisand – Partners
12. (24.) Ella Henderson – Chapter One
13. (17.) Michael Bublé – Christmas
14. (12.) André Rieu – Love in Venice
15. (43.) The Vamps – Meet the Vamps

16. (10.) Bette Midler – It’s the Girls!
17. (9.)
Foo Fighters – Sonic Highways
18. (15.)
The Script – No Sound Without Silence
19. (16.) Queen – Forever
20. (-) Il Divo – A Musical Affair: Live in Japan

Ed Sheeran teki melkoisen tempun hiljaisella viikolla, kun hänen kesästä asti listoilla keikkunut Thinking Out Loud -singlensä palasi ykköseksi. Siitä on hyvää vauhtia tulossa Sheeranin uran suurin hitti, joskin The A Teamin (#3, 2011) myynti on yli miljoonan. Ykkösviikko on Thinking Out Loudille toinen. Sheeran on myös yksi viikon tulokkaista Sons of Anarchy -kappaleellaan Make It Rain (38).

Poikaryhmä Union J:n You Got It All debytoi kakkosena, joka on heidän paras sijoituksensa ja jo neljäs top ten -merkintä. Taylor Swiftin Blank Space nousi neljänneksi.

Blonden ja Melissa Steelin tanssihitti I Loved You pääsi seitsemänneksi. Blonde-kaksikolle listasijoitus on uran ensimmäinen, mutta Steel on kesästä alkaen päässyt top 40 -tasolle jo neljästi ja nyt saavutettu top ten -sijoituskin on toinen.

Ella Hendersonin uusi single Yours ehti aiemmin saada yhden listaviikon top 40:n ulkopuolella ja palasi nyt 16:nneksi. One Directionin Night Changes eteni 19:nneksi.

Band Aid 30:n Do They Know It’s Christmas romahti jo 2–12, mutta muilla joululauluilla suunta on ylöspäin. Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You (#2, 1994) nousi 52–17, The Poguesin ja Kirsty Maccollin Fairytale of New York (#2, 1987) eteni 67–18 ja Whamin Last Christmas (#2, 1984) palasi 39:nneksi.

Britannian singlet viikolla 50, Top 20
1. (4.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud
2. (-) Union J – You Got It All
3. (1.) Take That – These Days
4. (8.) Taylor Swift – Blank Space
5. (3.) Olly Murs featuring Travie McCoy – Wrapped Up
6. (5.) Clean Bandit and Jess Glynne – Real Love
7. (-) Blonde featuring Melissa Steel – I Loved You
8. (6.) One Direction – Steal My Girl
9. (9.) David Guetta featuring Sam Martin – Dangerous
10. (11.) Calvin Harris featuring Ellie Goulding – Outside
11. (10.) Meghan Trainor – All About That Bass
12. (2.) Band Aid 30 – Do They Know It’s Christmas
13. (13.) Sam Smith – Like I Can
14. (14.) James Newton Howard and Jennifer Lawrence – The Hanging Tree
15. (7.) Labrinth – Jealous
16. (re) Ella Henderson – Yours
17. (52.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
18. (67.) The Pogues featuring Kirsty Maccoll – Fairytale of New York
19. (21.) One Direction – Night Changes
20. (15.) Wretch 32 – 6 Words

Lisää luettavaa