Elektropoppari Toro Y Moi Tavastialla – Tämän miehen bileisiin haluavat kaikki

Susanne Salmi kävi kävi katsastamassa Tavastialla, millaista juhlatunnelmaa chillwave-herra Toro Y Moi oikein sai aikaiseksi.

Teksti: Susanne Salmi, kuva: Live Nation

Toro Y Moi
Tavastia, Helsinki
30.5.2013

Siideri kuplii, alkukesän aurinko hehkuu iholla. Miksauskopin edustalla on harvinaisen hiljaista, sillä hyväntuulinen yleisö pakkautuu mahdollisimman lähelle illan viihdyttäjää, Toro Y Moi -nimellä tunnettua Chaz Bundickia.

”Siis mehän tultiin tänne bailaa”, hihkuu joku pyyhältäessään ohitseni päästäkseen lähemmäs Tavastian lavaa.

Toro Y Moin musiikki lienee viime viikkoina säestänyt yksiä jos toisiakin kesänavaushippoja. Vastikään julkaistu kolmas pitkäsoitto on imenyt itseensä vaikutteita niin r’n’b:stä kuin modernista klubisoundistakin. Chillwave-aallon harjalla yleisön tietoisuuteen surffannut Toro Y Moi ei kuitenkaan ole pelkkä yksiulotteinen bileisäntä. Yhdysvaltalaismuusikon juuret ovat muualla: vuonna 2010 julkaistulla esikoisalbumillaan Causers of This nuori elektrovelho seikkaili vielä unenomaisen elektropopin maailmassa.

Unelias pop-musiikki on toki ihanaa, mutta livetilanteessa se pakottaa kuulijansa varpailleen. Tästä syystä myös Toro Y Moin keikka on herättänyt etukäteen muutamia kysymyksiä. Mitä jos alkaa nukuttaa? Mitä jos bileitä ei koskaan tulekaan?

Onneksi alku on lupaava. Uudelta levyltä avausbiisiksi poimittu Rose Quartz hämmästyttää intensiivisyydellään. Bundickin levyversioissa etäisenä pysyttelevä laulu täyttää tilan ja hyökkää suoraan kuulijoidensa iholle; lyriikatkin saavat äkkiä uusia merkityksiä, syvenevät. Siinä sivussa maestro loihtii kolmimiehisen taustabändinsä kanssa äänimaiseman, joka on kuin lyömätön yhdistelmä Caribouta ja Four Tetiä.

Kokeneemmista kollegoistaan Toro Y Moi eroaa edukseen olemalla lavalla erityisen läsnä. Sympaattisen oloinen nuorimies hymyilee, kohentaa huonosti vauhdissa mukana pysyviä silmälasejaan ja silminnähden nauttii olostaan. Kunnialla tehtävänsä hoitava taustabändi tyytyy hytkymään kuuliaisesti mukana.

Heti Rose Quartzin jälkeen ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä artisti ilahduttaa kuulijoitaan tuotantonsa avainkappaleilla Talamak ja New Beat, joiden arvo tunnelman nostattajina on kiistaton tilanteessa kuin tilanteessa. Musiikki on yhtä mehevän raikasta kuin hedelmäliha Underneath the Pine -kakkoslevyn kannessa. Laskeva aurinko tuntuu ulottavan hyväilynsä klubin sisälle asti, jalat tamppaavat kuvitteellista hiekkarantaa. Hymyilyttää.

Sitten tapahtuu jotakin. Ilmeisesti Toro Y Moi on annostellut makeinta nektariaan liian suurella kauhalla heti kättelyssä, sillä äkkiä artistin taskut tuntuvat olevan valitettavan tyhjät: bileet rauhoittuvat, vauhdikkaasti alkanut keikka muuttuu chillwave-laineiden liplatukseksi. Musiikki on yhä kaunista, kekseliästä ja mielenkiintoistakin, mutta äskeinen intensiteetti on poissa. Bundickin katse harhailee kaukaisuuteen – on kuin mies tietäisi itsekin, ettei ole omimmassa elementissään juuri nyt.

Aivan metsään ei sentään mennä, mistä on kiittäminen taidokkaasti musisoinutta taustayhtyettä: osa Toro Y Moin rauhallisemmista kappaleista kääntyy musiikillisesti varsin mielenkiintoisiksi sovituksiksi, joissa klassinen indiepop helisee ja kitarasoolot kirskuvat. Erityisesti So Many Details muodostuu hurjaksi vyörytykseksi, jonka aikana Bundick ei säästele itseään eikä kuulijoitaan. ”What happened to us?”, hän tiedustelee levyversioon verrattuna huomattavan aggressiivisesti. Tästä huolimatta rauhallisemmat hetket tekevät kuulijasta kärsimättömän: kuka napsautti hitaat soimaan kesken vauhdikkaimman ilottelun?

Toro Y Moin keikka on kuin artistin paras biisi, Still Sound: loistava ja mukaansatempaava, mutta suvanto-osaltaan hieman liian pitkä. Onneksi tapahtuu aivan kuten Still Soundin esimerkki antaa ymmärtää – viimeisten kappaleiden myötä Toro Y Moin luoma hilpeä intensiteetti palaa Tavastialle. Hymy löytää tiensä takaisin niin Bundickin kuin tämän kuulijoidenkin kasvoille. Viimeistään encoressa kuullut All Alone ja Low Shoulders toimivat kuin paraskin kuohuva. Ne pyyhkivät kuulijoiden mielistä menneet apatian hetket jättäen jäljelle ainoastaan juhlatunnelman.

Tuntemattomaksi jäänyt kanssakatsoja oli kuin olikin oikeassa. Tämän miehen bileisiin haluavat kaikki.