Nuorisorockin kuuma peruna Haloo Helsinki! nähtiin keskiviikkoiltana Tavastian lauteilla. Nyt asemansa vakiinnuttaneen yhtyeen soittajatkin ovat saavuttaneet iän, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn tuohon suomirockin mekkaan.
Teksti: Feniks Willamo, kuva: EMI
Haloo Helsinki!
Tavastia, Helsinki
Ke 27.4.
Haloo Helsinki! aloitti settinsä uuden III-levyn avausraidalla Hyvää matkaa, joka ei yrityksestä huolimatta oikein potkinut. Kankean alun jälkeen homma alkoi onneksi toimia ja heikompi aloitus painui unholaan.
Ei Eerika pääse taivaaseen oli kaikin puolin iskevä ja huolella tehty poprock-ralli. Myös uuden levyn ensimmäinen singlelohkaisu Kokeile minua ja Perjantaina koukuttivat. Ensin mainitussa laulaja Ellistä kuoriutui oikea täysverinen rockmimmi.
Ajan hermolla oleva Haloo Helsinki! on uudella levyllään päivittänyt ilmaisuaan elektronisempaan suuntaan. Lopputulos on hieman falski. Rumpubiitit ja mauttomat, pääsäntöisesti taustanauhalta tulevat syntikat eivät tunnu yhtyeen työkaluina luontevilta. Monet synasoundeista istuisivat paremmin ruotsinlaivan huttuorkesterin ohjelmistoon tai jytäteknon taustalle.
Yhtyeen vahvuus piilee iskevissä poprock-biiseissä, joihin on sekoitettu sopivassa määrin rosoista punk-henkeä – bändi on mukana laulettavan pop, mutta silti vaarallinen. Elektronisten sävyjen kanssa flirttaileminen tuo varmasti soittajille itselleen uutta puhtia, mutta musiikkia se ei pue.
Jokaisella taajuudella soinut ja monet raivon partaalle pappadaduda-renkutuksellaan saanut Maailman toisella puolen oli tavallaan keikan vedenjakaja. Toisaalta se on malliesimerkki orkesterin uudesta elektronisemmasta tyylistä konerumpuineen päivineen, toisaalta se on taas tekstiltään aidosti koskettava ja jotain aitoa nuoruudesta tavoittava kappale. Biisi sai akustisessa ensiesityksessään NRJ:n Annikan itkemään valtoimenaan, jotain sekin kai kappaleesta kertoo.
Bändin suurin ongelma on edelleen biisimateriaalin epätasaisuus. Jokaiselta levyltä löytyy ainakin muutama täsmähitti, jotka ovat yhtyeen parasta antia, mutta mukaan mahtuu myös tyhjäkäyntiä. Esimerkiksi parin vuoden takainen kesäkumibiisi Mun sydän sanoo niin kuulostaa väkisin väännetyltä rallatukselta ja jäi Tavastiallakin selvästi seuraavina kuultujen Maailman toisella puolen- sekä Haloo Helsinki! -kappaleiden varjoon.
Haloo Helsinki! on monien mielestä tuote, mutta ainakin Tavastian-keikan perusteella hyvä sellainen. Encoreiden jälkeen olo oli jo hengästynyt. Energinen setti todisti yhtyeen olevan vahva ja mukaansatempaava live-esiintyjä, kunhan vain jättäisivät nuo taustanauhapelleilyt pois.