Huumoria, hallintaa ja jazzin venytystä – We Jazzin festivaali festivaalin sisällä

We Jazz -festivaali järjestettiin onnistuneesti. Jukka Hätinen oli paikalla toissa perjantaina katsomassa "festivaalia festivaalin sisällä".

Kaukolampi: We Jazz Reworks, Riitta Paakki Quartet, Koma Saxo, Luokkanen/Tanner
Suvilahti, Helsinki
3.12.2021

Uudellamaalla tiukeneettiin kokoontumisrajoituksia We Jazz -festivaalin aikana, mutta koronapassilla ovet saatiin pidettyä auki. Passi onkin ilmeisesti toiminut kuten pitääkin. Tuntui miltei epäuskoiselta, että ulkomaalaiset vieraatkin pääsivät Helsinkiin ja esiintyivät festivaalin estradeilla. Perjantaina Suvilahden kolmella lavalla kuultiin myös roppakaupalla kotimaista huippumusiikkia, ja ennen kaikkea venytettiin mielikuvaa jazzista.

Kapean baaritilan nurkassa esiintyi Luokkanen/Tanner eli elektroniikkaa operoiva Samuli Tanner ja saksofonisti Matti Luokkanen. Festivaalin esittelytekstissä mainostettiin yhtyeen olevan ”Wire-lehden kehuma”, mutta kääntäisin katseen suomalaiskaksikkoa hehkuttaneen kriitikon nimeen. Byron Coley kirjoitti kulttimaineeseen nousseeseen ja underground-hahmogalleriaksi muodostuneeseen Forced Exposureen aikanaan, vastasi Sonic Youthin Daydream Nationin juhlapainoksen kansilehtisen esseestä ja ennen kaikkea on kirjoittanut Chuck Norrisin elämäkertateoksen.

Coley kirjoitti Wire-lehdessä Luokkasen saksofonin liikkuvan aina romanttisesti kiinnostuneesta vakavanlaatuisesti ongelmalliseen. Hänen mukaansa Tanner vemputtaa ääniä monilla tapaa söpösti ja/tai uhkaavasti. ”Huojuu omaperäisesti”, Coley päättää, ”ja sisältää huomattavasti enemmän huumoria kuin vastaavat kokeilut yleensä.” Mitäpä tähän kuvailun nappisuoritukseen lisäämään. Leikkisä mutta kiintoisa äänimaailma käärittiin demomaisiin, pikselöityihin visuaaleihin.

We Jazz -levymerkin Koma Saxo oli vaihtanut päälavan keikalleen saksofonisti Mikko Innasen laulaja Sofia Jernbergiin. Taannoin G Livelabissa kokemaani Koma Saxon kolmen fonin tuuttauksen kokonaisvaltaiseen vyörytykseen ei päästy, mutta etenkin Jernbergin sanattomat laulusuoritukset, jotka kävivät dialogia Otis Sandsjön ja Jonas Kullhammarin fonien kanssa, toivat kokonaissointiin aivan uudenlaisia perspektiivejä. Christian Lillingerin rumpusetti oli kasattu lavan reunalle kylki yleisöön, jotta kaikki varmasti pääsivät nautiskelemaan showmiehen esityksestä – kapulat pyörivät ja lentelivät, vaihtuivat välillä kettinkeihin, ja tuntui että jopa symbaalin irtoaminen telineestä oli suunniteltu ohjelmanumero. Basisti Petter Eldh toimi liiderinä ja seremoniamesta, jonka hyväntuulisuus ei rajoittunut välispiikkien vitsailuun.

Mittarikorjaamon tiloissa kengät pyydettiin jättämään eteiseen, glögiä tarjoiltiin pahvimukista ja istumapaikkoina toimi jakkarat. Valosuunnittelija Matti Jykylä onnistui luomaan Riitta Paakki Quartetin konserttiin valoillaan ylimääräisen elementin, joka samalla vangitsi jotain oleellista tämän musiikin hengestä. Muusikkojen varjot nousivat pääosaan esiintyessään takaseinällä, joka vaihtoi tunnelman mukaan liukuen viipyilevästi punaisesta kohti oranssia.

Paakin vauhdikkaammat sävellykset soivat arvonsa tuntevasti vuosikymmenten takaista bebopia, rauhallisemmat maalailivat perisuomalaisia melankolisia maisemia. Paakin johtamassa kokoonpanossa Antti Lötjönen soitti bassoa, Manuel Dunckel saksofonia ja Joonas Riippa rumpuja. Jokaiselle oli tietenkin pedattu soolospotteja, mutta kokoonpanon yhteissointi oli totaalista tilanteen ja sävellyksen hallintaa.

Kaukolampi päätti illan Tiivistämön pääsalissa. Analogisyntetisaattorein psykedeelistä ambientia ja dystooppista teknoa tekevä underground-konkari oli saanut tehtäväkseen dissektoida We Jazz -levymerkin ensimmäiset levyjulkaisut ja koota uusiksi teoksiksi. Lopputulos julkaistiin We Jazz Reworks Vol. 1 -nimisenä levynä. Koko lavan nielaisseen savun seassa esiintyneen Kaukolammen soittaessa laitteistoaan kävi yhä selvemmäksi, että kyse on varhaisen DJ Shadow’n kaltaisesta uuden muodon etsimisestä eikä remix- tai edes rekonstruktio-projektista. We Jazz -levymerkin jazzlevyiltä poimitut elementit toimivat rakennuspalikkoina Kaukolammeksi tunnistettavaan kokeelliseen musiikkiin, joka liikkui aina dronesta hiphopiin. Keikka huipentui Jukka Perko Tritonen Dizzy-albumilta nostettun kuorosämplen ympärille rakentuvaan hypnoottiseen ja psykedeeliseen kappaleeseen, jota ei Reworks-levyltä löydy.