The Holy, Kontio Polaris
Kuudes linja, Helsinki
10.12.2021
Teksti: Sari Kivijärvi
Räjähtävistä keikoistaan tunnettu The Holy ja indietulokas Kontio Polaris esiintyivät Helsingin Kuudennella linjalla 10. joulukuuta. Viimeksi mainittu on itsejulkaissut tänä vuonna ensimmäiset singlensä ja soittanut lokakuussa ensimmäiset keikkansa. Yhtye polkaisi keikkansa käyntiin Eyes Wide Shut -kappaleen sielut läpäisevillä basareilla.
Seuraavana kappaleena oli Sublime Light, jonka dreampopmainen sointi osoitti bändin suuntautuvan musiikillisesti samankaltaisille apajille esimerkiksi Tame Impalan tai Crumbin kanssa. Unitaajuuksille vieviä koskettimia ja tunnelmallisesti ja oikein ääntäen englanniksi laulua.
Sister-kappale sekoitti samoihin unenomaisiin maisemiin autotunea, valitettavasti hieman liian muovisesti. Biisin muutoin muusiikillisesti vahvaa linjaa tehosti myös lavalla yhä voimakkaampi liikehdintä ja astetta runsaampi savu. Tummanvahva sininen ja lavan takaseinän pituudella olevat voimakkaanpunaiset pystyledit toivat mieleen televisiosarjan Stranger Things tai jopa 80-lukua nostalgisoivan synthwaveen yhdistetyn tyylin, mikä yllättäen sopi tähänkin tunnelmaan.
Bändin toukokuussa julkaisema single, herkkä Sleeping With The Waves kertoo ystävän menetyksestä. Sen kerrottiin olevan jatko-osa edelliselle. Lavalla soitetussa versiossa muoviset lauluefektit särähtivät jälleen korvaan. Ne poikkesivat verkossa kuultavan singlen miedommasta ja miellyttävämmän sähköisestä soundista. Kukilla tuonpuoleiseen siirtymistä välittävä musiikkivideo löytyy bändin Youtube-kanavalta. Sen viesti koskettavassa yksinkertaisuudessaan sisältää myös pienen ripauksen MGMT:n musiikkivideoiden outoutta.
Kontio Polariksen suosikkibiisiksi nousi Sober Sun, jossa nosteen edetessä kitaristi plektran käyttämisen sijaan tamppaa kieliä huopakärkisellä malletilla. Laulu kuulosti kirkkaalta ja luonnolliselta. Loppua kohden basson runkoa taas taputeltiin elektroniselta kuulostavassa siitymässä kohti bändin singleä ja keikan viimeistä kappaletta Brother.
Paikoin näytti myös siltä, että lavaesiintymisestä ei ole vielä ehtinyt kertyä paljoa kokemusta. Varmaa on kuitenkin, että mahdollinen tuleva levy on kuuntelemisen väärti. Setin lopettavan Brotherin puhuttelevien bassokuvioiden ja lentävien tunnelmien show’ta vahvisti koreat Kalifornian aavikkovivahteet, jonka loivat lavanperän pitkänä olevat taivaansiniset ledivalot, edustan tuhti klementiininkeltaisuus ja sen värjäämä hienona hiekkana tuuleva savu.
Kun The Holyn kaksi rumpusettiä oli roudattu lavalle, alkoi The Holyn No Trial in the Darkin kitaraloihdinta. Räjähtävän livesetin makuun pääsi jo puolivälissä kappaletta, kun stobovalot välähtelivät ja jatkuivat niin pitkään, että yleisössä joku käänsi selkänsä lavalle.
Koskaan en ole nähnyt niin paljon savua yhteen tilaan pakkautuneena kuin kulttibändiksikin nimetyn The Holyn aikana. Esiintymisessä oli runsaasti karismaa, kun esimerkiksi Airport for Loversin aikana laulaja-kitaristi Eetu-Henrik Iivari ja kitaristi Pyry Peltonen seisoivat selkä yleisöön bassorumpujen päällä soittaen ja rumpaleihin kontaktia ottaen. Jäsenet pitivät hauskaa ja liikettä oli runsaasti. Rumpalitkin soittivat silloin tällöin seisaalteen. Savuntäyteisessä tiiviisti pakatussa yleisössäkin alkoi tulla kuuma ja esiintyjillä hiki, että teki mieli riisua vaatetta ja ihmetellä laulajan ja rumpalin kaulaan ympärisidottujen pikkuhuivien pysyvyyttä. Kaikki illan valotusyhdistelmät olivat vaikuttavia värjätessään koko tuhdin savusaunaisen tilan.
Yleisö villiintyi erityisesti biisissä This will be the day that I die, jonka aikana kaveriryhmät tanssahtelivat ja heiluttelivat käsiään ilmassa puolelta toiselle. Vaikka minulla ei ollut ikävä tällaista tiivistä yleisöä, jossa isot miehet löytävät paikkansa suoraan näkökentän edestä ja lyhyet naiset heittävät hiuksiaan suoraan naamallesi, yleisössä tuntui aukenevan portti iloisempaan todellisuuteen. Siirryttiin aikaisempaan aikaan ja tilaan, joka toi mieleen Flow-festivaalin. The Holy esiintyi siellä vuonna 2019 ja se oli tosiaan viimeksi järjestetty Flow. Silloin tiiviissä yleisöissä ei näkynyt tämän keikan tapaan maskeja eikä ollut muiden iskottamaa tunnetta siitä, että tuplarokotteen saaneenakin on tekemässä jotakin paheksuttavaa, kun katsoo kulttuuriesitystä. Eetu-Henrik Iivari kertoo lopuksi, ettei haluaisi jauhaa koronasta, mutta ”tässä muistaa, että keikkailu on tärkeetä”.
Hyväntuulinen yleisö jatkoi tunnelmoimista raskaissa savuissa, valoissa ja stroboräjähdyksissä, ja lavalla tamburiini on milloin laulajalla, basistilla ja toisella rumpalilla. Laura Kangasniemen basso ehti myös vaihtua kosketinsoittimiin. Hypätään yhä uudestaan bassorummuille, jonka kuntoa kesken soiton lavalle astuva heppu pikaisesti tarkasteli. Keikan edetessä kitaristi työnsi rumpalin mukana liikkuvaa basaria takaisin paikoilleen. Museum of Modern Heartsin syntikansävyiseen loppuun tuli ikään kuin encoren larppaus, koska muusikot lähtivät lavalta laulajaa ja kitaristia lukuun ottamatta. Vokalisti Eetu-Henrik Iivari otti tilaisuuden kertoakseen, että bändin Mono Freedom -levyä varten on merchiä myynnissä ja uusi levy tulee toivon mukaan keväällä.
Muusikoiden tullessa takaisin aloittamaan viimeiseksi biisiksi julistettua Ähtäriä, olin ehtinyt jo pitkään jatkuneeseen biisien korkealentoiseen tunnelmaan ja meininkiin tiiviissä yleisössä turtua, kunnes räjähdysasteen nappi löysi itsensä yhä kaakommasta. Kappaletta tiluteltiin kohtia loppua, ja kiraristi Pyry syöksyi yleisön sekaan. Soitti jatkui hyväntuulisesti ja kuin Mooses hän jakoi yleisöä aina edetessään pidemmälle sekaan. Kitaristi muodosti suoran näköyhteyden vanan takaisin lavalle, jossa taas heiteltiin hi-hatia menemän ja basareita kohti toisiaan, kunnes bändin jäsenet häipyivät takavasemmalle. Encorea ei tarvitse soittaa, jos kamat ovat säpäleinä.