Äänensä menettäneen ja nilkkansa nyrjäyttäneen 160-kiloisen Killer Miken sunnuntaikeikka ei ollut mikään sunnuntaikeikka, raportoi Jukka Hätinen.
Killer Mike
Kuudes Linja, Helsinki
27.1.2013
Teksti: Jukka Hätinen
Kuva: Julius Töyrylä
Viime vuoden parhaiden hip hop -albumien joukkoon lähes poikkeuksetta vuosilistauksissa nostettu R.A.P. Music sai viimein tuotua Killer Miken Suomeenkin asti. Ja nyt, jos koskaan, oli täysin oikea aika nähdä tämä koko 2000-luvun räppiä suoltanut artisti.
Vaikka Tiketin sivuilla keikan lipputilanne vilkutti vihreää vielä iltapäivällä, illalla Kuudennelle Linjalle jonottaessa ovimies huikkaili, että ilman ennakkolippua ei enää ole mitään asiaa sisälle. Hyvässä nosteessa olevan atlantalaisartistin ensivierailu Suomeen ja 300 henkeä vetävä keikkapaikka on paperilla varma nakki, mutta eipä sunnuntaikeikoista voi olla koskaan takuuvarma.
Killer Mike antoi odottaa itseään reilun puoli tuntia. Kiertue-dj viritteli lavalla läppärinsä levysoittimien yhteyteen kaikessa rauhassa. Yleisön vielä rupatellessa keskenään, Killer Mike lipui lavalle kuin varkain ja täräytti kellontarkasti dj:n avustuksella Big Beastin ilmoille. Räjähtävä aloitus kaappasi välittömästi täyden Kutosen huomion ja isokokoisen räppärin aggressiivinen riimittely sai nousemaan varpailleen.
Jos mies on tulta ja tappuraa El-P:n nikkaroiman biitin soidessa, nähdään kappaleiden välissä täysin toinen puoli Mikestä. Mies herkistelee puhuessaan isovanhemmistaan, kehuu vuolaasti suomalaista skeittauskulttuuria, esittelee mukana kulkevan vaimonsa yleisön edessä ja muistelee naureskellen vuosien takaista sukukokousta, jossa ansaitsi selkäsaunan räppäilemällä Too Shortin lyriikkaa.
Sunnuntai-illaksi erittäin hyvin mukana elänyt yleisö saa totta kai kehuja ja muistaa Killer Mike namedroppailla kaikki räppärit sekä tuottajat, joiden kanssa on saanut työskennellä. Mies pahoittelee äänensä lähtemistä ja harmittelee, ettei voi tänä iltana olla polttelemassa muiden seurassa, mutta lupaa antaa kaikkensa viimeiseen pihaukseen asti. Juuri täällä, juuri nyt. Eikä siinä vielä kaikki: hän liukastui edellisenä päivänä Tukholmassa ja nyrjäytti nilkkansa. 350 paunaa on nyt kannatettava yhden terveen jalan varassa.
Huh huh, mikä tästä on totta ja mikä värikynää? Sillä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Rap on tarinoiden kertomista ja tänä iltana niitä kertoo showmies kerrostalon kokoisella s-kirjaimella.
Vaikka Killer Mike spiikkaa jokaisen biisin sisään kertoen kappaleen historiasta tai muusta mieleen juolahtaneesta muistosta, ei hän sorru jaarittelemaan. Helsinkiläisyleisö kuuntelee haltioituneena, lähes henkeään pidätellen mitä miehellä on sanottavaa.
Keikan edetessä kukaan ei voi olla huomaamatta, että miehen ääni on todella pettämässä häntä. Killer Mike nakkaa paskat ja sylkee intensiivisesti settinsä kunnialla läpi. R.A.P. Music -albumiin painottuva keikalla kuullaan toki muutama vanhempi kappalekin. Mies haluaa myös muistutella yleisöä Outkast– ja Bone Crusher -vierailuistaan vetämällä omia säkeistöjään myös niistä.
El-P:n tuottamat R.A.P. Musicin elektronisiin hälyihin ja jylhiin bassoihin pohjautuvat taustat ja Killer Miken tiukka southern-tiputus muodostavat todellisen voittajakombinaation. Supersankareiden arkkivihollisille omistettu Butane (Champion’s Anthem) saa 300 käsiparia ilmaan ja kappaleeseen kuuluvat ”yeah, yeah, yeah, yeah” -huudot lähtevät tyylikkäästi porukalla.
Toiseksi viimeisenä kuullaan tuoreimman albumin nimikkokappale, joka hartaasti summaa sen mistä tässä musiikissa on kyse. Nyt ollaan hip hopin perusasioiden äärellä. Yksi mies mikrofonin varressa. Toinen sälli kahden levysoittimen ääressä. Tässä yksinkertaisessa kokoonpanossa ei juuri muita voi syytellä tai virheitään piilotella. Näiden elementtien äärellä showmiehet punnitaan.
Toistonkin uhalla sanon sen taas: Killer Mike on karismaattinen showmies. Hän kuljettaa yleisön otteessaan läpi koko tunnin mittaisen settinsä. Ote vaihtelee aggressiivisesta rinnusten repimisestä veljelliseen kainaloon ja hikisiin halauksiin. Rajat faktan ja fiktion välillä muuttuvat hämäriksi, kun Killer Miken mikrofoni on päällä. Ei suvantokohtia. Ei mitään toivoa, että ehtisi hakea toisen oluen tiskiltä.
Hampaiden kiristelystä, keskisormen näytöstä ja poliitikkojen mollaamisesta lämpimiin perhemuistoihin, strippiklubeilla hengailusta räpin parantavan voiman tunnustuksiin, tämä 60-minuuttinen oli timanttinen kyyti tunteiden vuoristoradassa. Myös se kuuluisa draaman kaari kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan. Jos jotain motkotettavaa haluaa keksiä, oli taustojen osalta soundit hieman hukassa alkukeikasta. Ja miltä minkälainen show olisikaan luvassa, jos ääni ei olisi karkaamassa?
160-kiloinen järkäle ei myöskään arastellut nilkkaansa hypätessään yleisön joukkoon räppäämään. Vakuuttava mies, vaikuttava keikka.