Anna Brotkin vieraili Helsingin Juhlaviikoilla Huvilateltassa ihmettelemässä, miten joillakin on karismaa ja toisilla ei.
Teksti ja kuvat: Anna Brotkin
Lianne La Havas
Huvilateltta, Helsinki
23.8.2013
Karisma on kuin täydelliset kasvonpiirteet: ne joko on tai ei. Jokainen voi toki halutessaan hankkia uuden nenän plastiikkakirurgilta, mutta lopputulos on usein rumempi kuin lähtökohta. Karismaa ei voi ostaa kaupasta, mutta sitä voi harjoitella. Siis harjoitella hymyilemään niin, että se näyttäisi luonnolliselta. Harjoitella puhumaan muille niin, että se kuulostaisi aidolta. Lopputulos on kuitenkin sama kuin kolmen pennin implantit Virosta: ero aidon ja feikin välillä loistaa takariviin asti.
Perjantaina Huvilateltassa esiintyneen Lianne La Havasin ei tarvinnut feikata. Usein niin jähmeä huvilatelttayleisö taputti, lauloi ja tanssi setin toisesta biisistä lähtien. Ajatella. Siellä tanssittiin!
Perinteinen viiden metrin kohteliaisuusetäisyys ujojen juhlaviikkokävijöiden ja välittömän lontoolaisartistin välillä kutistui vasta encoren aikana, mutta silloin suhde olikin jo niin vakaalla pohjalla, että menetetty fyysisyys otettiin parin biisin aikana takaisin. Teltasta poistui huokaileva valtameri. Ihana, ihana, ihana Lianne!
Pelkällä karismalla ei toki vielä tehdä kokonaista uraa, mutta lahjakkuuteen yhdistettynä resepti on jo aika kasassa. Biisimateriaalia La Havasilla on vasta yhden levyn verran, joten sen täydellisen keikan voi toivoa olevan vasta tulossa. Nyt No Room for Doubtin kaltainen slovariosasto hallitsi (laadukasta sekin!), vaikka La Havas oli omimmillaan Is Your Love Big Enough? -hittinsä kaltaisten biisien parissa. Viisiäänisesti laulettu, palapelin lailla koottu Don’t Wake Me Up kohosi keikan hienoimmaksi biisiksi.
Sen perusteella, millaisia kommentteja Alicia Keysin Flow-keikka sai osakseen sosiaalisessa mediassa ja kritiikeissä, uskallan veikata Lianne La Havasissa olevan enemmän sitä jotain. Enemmän karismaa. Aika paljon vähemmän hittejä, vähän vähemmän siirappia ja enemmän sisältöä. Siis sitä säteilyä ja läsnäoloa, josta jää rikollisen hyvä olo kaikille paikalla olleille. Keysin blingblingistä kuulin kahdenlaisia tulkintoja.
Lianne La Havas on yhdistelmä Lauryn Hillin käheyttä ja Alicia Keysin vahvoja keuhkoja, soulin flirttailua, folkin vakavuutta ja modernin bluesnaisen syvyyttä. BBC:n Sound of 2012 –listalle pääsy ei ollut turha. Toivottavasti joku buukkaa naisen pian takaisin Suomeen. Hintalappu on varmasti Aliciaa pienempi, ja lopputuloksena on tyytyväisempi yleisö.