Makasin lavalla ja upposin ääniplasmaan – Radulescun Inner Time 2 Musiikkitalossa

Seitsemän klarinetistia tekivät tunnetuksi romanialais-ranskalaisen spektrimusiikin pioneerin tuotantoa.

11.04.2022

Sibafest: Sound Plasma
6.4.2022
Musiikkitalo, Helsinki

On hyvin hankala kuvailla sitä oloa, joka oli, kun musiikki lakkasi ja valot syttyivät Musiikkitalon Sonore-salissa. Pöllämystynyt ja typertynyt nyt ainakin. Rentoutunut mutta uupunut.

Sibafest jakautui tänä vuonna koko kevään mittaiseksi kiertueeksi tai sarjaksi konsertteja. Kiinnostavampien ja etenkin harvinaisimpien ohjelmanumeroiden joukkoon kuului avantagardistiseen musiikkiin vihkiytyneen Tulkinnanvaraista-kollektiivin kanssa toteutettu Sound Plasma.

Konsertissa esitettiin Horatiu Radulescun (1942–2008) teos Inner Time 2 (1993). Tulkinnanvaraista-johtohahmo, säveltäjä, pedagogi ja tutkija Juho Laitinen esitteli Radulescun, Suomessa vähemmän tunnetun spektrimusiikin pioneerin, ja kertoi kaikessa ”yksinkertaisuudessaan” mitä Inner Time 2 -teos on ”syönyt”.

Teos perustuu saman pohjasävelen 42 yläsävelen spektriin. Spektrin tuottavat seitsemän klarinetistia, joista jokainen siis soittaa kuutta yläsäveltä. Fibonaccin lukujono määrittää soitettujen sävelten kestot. Kokonaisuudessaan Inner Time 2 kestää 56 minuuttia.

Laitinen toivotti yleisön tervetulleeksi pötköttelemään tai istuskelemaan Sonore-salin lavalle asetetuille tyynyille. Klarinetistit Lucy Abrams, Petros Andreadis, German Castiblanco-Moreno, Mikko Raasakka, Aki Sakata-Henttonen, Lauri Vaahtoranta ja Artturi Winstén ryhmittyivät yleisön ympärille ringiksi klarinetit kohti keskustaa suunnattuna. Ja valot sammuivat.

Jos omistaa harvinaisehkon levytyksen teoksesta tai on edes Youtubesta kuunnellut sitä, intensiivisyys ei tule yllätyksynä. Sen sijaan lähietäisyydeltä tuutanneiden seitsemän klarinetin luoma äänenpaine onnistui yllättämään vaikuttavuudellaan ja elämyksen kokonaisvaltaisuus oli suorastaan ravisteleva.

Radulescun eetoksena on ollut säveltää – ei edes äänipatsaita, kuten spektrimusiikki usein määritellään, vaan – ääniplasmaa eli jatkuvaa, vellovaa ääntä eikä vain peräkkäin kirjoitettuja nuotteja. Ja juuri siltä se kuulosti ja tuntui. Klarinetit ujelsivat viiltävästi ja sointi kiersi huumaavasti ympärillä. Matalat äänet jäivät hyörimään korviin todella ainutlaatuisesti, jopa oudolla tavalla.

Musiikki oli samanaikaisesti intensiivistä että rauhoittavaa. Siihen upposi pimeässä salissa välittömästi, ja ajantaju katosi jo ensimmäisten minuuttien aikana. Salissa satunnaisesti kuuluneet aivastukset ja muutama klarinetistien virheääni olivat inhimillisiä muistutuksia toismaailmallisessa tilaisuudessa. Kun 56 minuuttia tuli täyteen, olin varma että soittoa oli takana vasta puolisen tuntia.

Sound Plasma -konsertti oli hyvin intiimi ja todella henkilökohtainen kokemus jo siksi, että jokaisen kuulema konsertti poikkesi toisesta jokaisen henkilön valitseman sijainnin takia. Senpä vuoksi tämä konserttiarviokin on ennemmin päiväkirjamainen kuin perinteinen kritiikki.

Tutustu Sibafestin jäljellä olevaan ohjelmaan täältä.

Lisää luettavaa