Yung Lean eli Jonatan Leandoer Håstad on ruotsalainen räppäri, jolla on ikää huimat 18 vuotta. Hän julkaisi ensimmäisen mixtapensa Unknown Death 2002 vuonna 2013. Hämyiset ja pilviset biitit tekivät tuolloin 16-vuotiaasta pojasta internet-ilmiön.
Viime vuonna hän esiintyi puolitäydellä Korjaamolla. Nyt oli liki loppuunmyydyn Tavastian vuoro.
Yung Leanin keikka ei ollut ikärajaton, mutta yleisön keski-ikä on noin kaksikymmentä vuotta. On hämmentävää huomata, millaista puolihysteriaa ja odotusta hän yleisössään saa aikaan. Parhaiten tunnelmaa kuvaa tupakkapaikalta sisätiloihin kiiruhtaneen tytön huudahdus Tavastian eteistiloissa:
”MÄ SAIN TIETÄÄ, MISSÄ YUNG LEAN VIETTÄÄ YÖNSÄ!!!”
Samanlaista ääneen lausuttua innostusta tuskin esimerkiksi maaliskuun Evan Dandon keikalla kuullaan. The Lemonheads -solisti on varttuneempien indietyttöjen päiväuni. Mitä vanhemmaksi ihminen muuttuu, sitä varautuneempi hänestä tulee.
Mitä vittua minä täällä teen? Minulla pitäisi olla lapsia. Minun pitäisi asua Vantaalla tai vittu ESPOOSSA.
Minulla pitäisi olla koira.
Yritin tapailla itseäni kymmenen vuotta nuorempaa tyttöä. Hän oli kuitenkin elämäniloinen ja kaunis. Sain kuulla häneltä tuoneeni hänen eloonsa seesteisyyttä.
”Sinä toit elämääni rauhallisuutta”, tyttö sanoi jättäessään minulle hyvästit.
Vitut! Haluan olla nuori! Hauan olla kännissä eturivissä. Haluaisin heittää housut kinttuuni ja tehdä helikopterin. Näyttää, että kyllä sitä helvetti minäkin. Haluaisin antaa kielisuudelman keskellä tanssilattiaa välittämättä siitä, näkeekö kukaan. Tai ei. Haluaisin suudella niin, että kaikki näkevät.
Haluaisin tanssia.
Olen tanssinut elämäni aikana viisi kertaa.
Kuuntelen salaa takanani istuvaa tyttöryhmää.
”Mä rakastan kun mä saan miehiltä huomiota. Miehet on niin helppoja. Ne ajattelee vaan tökkimistä. Niitä voi pyörittää. Mut silti mä tarviin niitä. Ehkä se on joku isäjuttu.”
Tunnen oloni pervoksi vanhaksi sedäksi. Voisin olla kaikkien näiden nuorukaisten isä.
Vittu.
Vittujen vittujen vittu.
Kylkeeni sattuu. Vaihdan asentoa.
Vanha jalkapallovamma, ilmeisesti.
Tätä nykyä joudun käymään virtsalla kolme kertaa yhden tuopin aikana.
Vanhuus.
Yung Leanin keikan eturivissä on hurmokset ainekset. Yleisö ei ole vielä kyynistynyt vuosikymmenen kahdeksasta neljään -grindaamisen aiheuttamassa oravanpyörässä.
Eteiskäytävällä eräs yleisön edustaja kertoi juuri muuttaneensa Helsinkiin siviilipalveluspaikkansa perässä.
Vittujen kevät. Vittujen, vittujen kevät.
Huomaan olevani kateellinen. Nuoruuteni on mennyttä. Vaikka kuinka paljon sitä yrittää peitellä ikäänsä ja kaljuuntumistaan hipsterihatuilla ja uusilla vaatteilla, omalle pääkopalleen ei voi mitään.
Kohta nelikymppinen vartaloni on pakko asetella seinää vasten. Alaselkäkivut vaivaavat.
Lavalla perusruotsalaisen ja peruskoululaisen näköinen lyhyehkö poika räppää rakkaudesta (ja toki tietenkin myös nartuista) sekä pilvestä efektoidun mikrofoninsa läpi. Kun Yung Lean antoi suosionosoituksia yleisölle, hän koputtaa käsiään yhteen mikrofonin ollessa niiden välissä.
Kuuluu kaikuinen kopina, luultavasti epähuomiossa. Yung Lean on samaan aikaan kömpelöhkö räppäri ja samaan aikaan rautainen ammattilainen.
Mikäli Yung Lean osallistuisi Euroviisuihin, hän luultavasti voittaisi ne. Sori vaan, Pertti Kurikan Nimipäivien fanit.
Eturivissä on punasilmäisiä nuorukaisia enemmän kuin Tavastian-keikoilla normaalisti on. Makea tuoksu leijailee useaan otteeseen nenään, kun ”pankkiautomaatilta” palaavat lippispäät ryntäävät heiluttamaan käsiään ylös alas musiikin tahdissa.
Tai tuskin nämä nuoret pankkiautomaatilla käyvät. He polttavat pilvensä avoimesti, niin kuin pitääkin.
Toivottavasti jossain vaiheessa lainsäädäntömme muuttuu.
Tunnin keikka menee siivillä. Huomaan hymyileväni 60 minuutin ajan. Ei huonosti 18-vuotiaalta nuorukaiselta, saada itseään yli puolet vanhempi nauramaan.
Kappaleiden välissä Yung Lean kumartuu eturiviä kohti ja kättelee yleisöä. Suurilta tähdiltä moinen tuntuisi teeskentelyltä. Yung Lean ottaa kuitenkin katsekontaktin käteltäviinsä. Yleisö on Yung Lean, Yung Lean on yleisöä.
Tämä on sukupolvikokeus 1990-luvun alussa syntyneen musiikkityylin tahtiin, vaikka harva yleisöstä välttämättä oli edes syntynyt tuolloin.
Yung Leanin trap-soundi hakkaa takaraivoani. Tunnen, miten seinä tärisee musiikin tahtiin. 808-soundi jättää kuitenkin bassot taka-alalle.
Tajuan, että tärinä tulee ja johtuu sydämestäni.