Jami Järvinen kävi katsomassa, millainen Miley Cyrusin maineikas esitys lopulta oli. Nyt hänen maailmansa ei ole enää ennallaan.
Teksti: Jami Järvinen, kuvat: Tomi Palsa
Miley Cyrus
Hartwall-areena, Helsinki
3.6.2014
Pasilalainen mäennyppylä näyttää uutiskuvalta kolmannesta maailmasta. Roskien, saastan ja maahan heitettyjen ruoantähteiden keskellä möyrii luvuton lauma lapsia. Lokit kiertävät kaatopaikaksi muuttuneen asfalttikentän yllä. Siellä täällä on unohtuneita makuupusseja tai likaisia vilttejä. ES virtaa. Kaljat, lonkerot ja muut aikuisjuomat naukataan vähän loitommalla.
Miley Cyrus esiintyy parin kolmen tunnin päästä. Amerikkalaispopparilla on maailman siivottomin fanikunta.
Moraalista närkästystä potevat toisen aallon feministit, konservatiiviset rokkitoimittajasedät ja yleensä kuka tahansa kynnelle kykenevä populisti saattaa väittää, että Miley Cyrus myy tuotettaan – itseään, perkele! – seksillä. Että kiehnäämällä roisisti hän houkuttelee vanhat likaiset miehet fanittamaan yleisöön. Mutta tänään Helsingissä artistin yleisö koostuu lähes yksinomaan murrosikäisistä tai nuoremmista naisenaluista. Heille Miley on esikuva, joka huutaa vasten kasvoja: älä pelkää aikuistumista, älä alistu, älä pyydä anteeksi olemassaoloasi.
Konserttia on lämmitellyt ohjelmatietojen perusteella DJ Taste -niminen suomalaislahjakkuus. Valitettavasti setti jää kuulematta, sillä Hesburgerin jono on pitkä ja aterian kanssa myydään alkoholia. Taatusti ”one of the main figures of Finland’s nightlife” olisi tarjonnut unohtumattomia elämyksiä. Mutta nyt kävi näin.
Katsomoon on kertynyt äänekäs väkijoukko. Konsertin pitäisi alkaa jo, mutta Miley Cyrus ei ole vielä paikalla. Ihmiset huutavat käsittämättömän kovaa. Niin pieniä lapsia, niin valtavat desibelit. Sali on koristeltu ilmapalloin. Siellä täällä on yhä tyhjiä paikkoja, permannolle mahtuisi ilman ongelmia puolet enemmän väkeä. Ehkä liput olivat liian kalliit alaikäiselle kohderyhmälle.
Odotusmusiikkina soitetaan isämusaa – sitä kamaa, jota kaikkien faijat ovat kautta aikojen kuunnelleet autoradioistaan. Katsomoa kiertävät vihlovan kovalla huutamisella höystetyt aallot.
Vain parikymmentä minuuttia ennakkoon ilmoitetun ajan jälkeen se alkaa. Ilmapallot irtoavat kannattimistaan, Miley Cyrusin seinän kokoinen naama kohoaa lavan takaosassa. Animaatio-Miley pyörittelee silmiään ja jähmettyy Lauri Tähkältä kopioituun toispuoleiseen ilmeeseen. Suu aukeaa ja sieltä kiertyy ulos pitkä ja kourumainen kieli.
Miley Cyrus nousee animaatiokopionsa kitaan ja liukuu kieltä pitkin lavalle. Yleisö kirkuu ekstaattisesti.
SMS (Bangerz) aloittaa setin. Miley ja joukko iloisia turreja joraa lavalla. Pörröiset eläinhahmot väistelevät silminnähden harmistuneena liukumäkikieltä, joka on jäänyt jumiin. Tausta-animaatio on niin ikään hiukan pirstaleina samasta syystä.
Mutta me emme ole pahoillamme. Miley Cyrus näyttää uskomattoman hyvältä, biisi toimii ja yhtäkkiä tuntuu kuin veri kiertäisi aivan uudella sykkeellä kropassa.
Kappale vaihtuu kuin huomaamatta. Kukaan ei ehdi huutamiseltaan hengittää.
Lehdistöaitiossa Iltalehden toimittaja kysyy jotain biisistä. Se on 4×4, mutta nyt on vaikea sanoa mitään järkevää kollegalle, kun konsertti laukkaa täyttä häkää eteenpäin. Bändi nousee esiin lavan alta. Jostain ilmestyy kultainen auto, jota Miley on juuri rakastelemassa.
Love, Money, Party soi. Miley hieroo herkimpiä ruumiinosiaan. Hänen niukka taala-asunsa ei jätä alapäästään arvailuille varaa. Eikä tarvitsekaan, sillä yhtäkkiä taivaat aukeavat ja yleisön päälle sataa tonneittain rahaa. Joitakin Miley Cyrus -dollareita lepattelee myös tympeiden musiikkikriitikoiden aitioon. Hyökkään sieppaamaan itselleni muutaman. Ojennan yhden vieressäni ihmetelleelle Hufvudstadsbladetin toimittajalle.
Taustalla Mileyn ahkerat roudarit repivät liukumäen takaisin seinän sisään. Viimeinkin taustakangas alkaa näyttää toimivalta. Myös Miley saa kappaleensa hoilattua. Hän huljuttelee jotain vaatekappaletta jalkojensa välissä. Näyttää huivilta, mutta voi olla mitä tahansa. Hetkeä myöhemmin tekstiili singahtaa yleisöön, joka ei voi uskoa onneaan.
On siis aika tervehtiä häkeltynyttä katsomoa.
Cyrus aloittaa perinteisillä Finland- ja Helsinki-huudoilla. Sen jälkeen hän tekee viittauksen alussa jumiutuneeseen esitystekniikkaan, joka oli ”fucked up”. Ja kun alku oli ”fucked up”, saa hänen puolestaan koko show saa olla ”fucked up”. Heti perään Dolly Partonin kummityttö kertoo leveällä nashvillelaisnuotillaan, kuinka hänen vaginansa nyt roikkuu ulkona, ja että hän haluaisi nähdä myös yleisön päästävän omansa pihalle leikkimään, näin vapaasti käännettynä.
Ennen kuin My Darlin’ alkaa, Miley pyytää läsnäolijoita heiluttamaan kännyköitä. Yleisö heiluttaa kännyköitä. Herkkä kantriballadi kietaisee koko urheiluhallin syliinsä. Pimeydessä matkapuhelimet tuikkivat tuhansina tulikärpäsinä. Mitä Cyrus ikinä yrittikään sanoa äskettäisellä vituiks män -puheenvuorollaan, se oli vain puhetta. Artisti osaa työnsä maagisen hyvin. Tänään vain yleisö on fucked up.
Joku viskaa Mileylle Muumi-pehmolelun. Hän kaappaa sen syliinsä ja esittää Maybe You’re Rightin Tove Janssonin tunnetuimmalle hahmolle. Fanit tulevat entistäkin hullummiksi. Pehmoleluja sataa Mileyn jalkoihin, kun hän käppäilee pitkällä catwalkilla salin keskellä.
Panokset kohoavat. FU-biisin aikana kävelytetään ällistyneen suomalaisyleisön silmien eteen supermassiivinen pörröinen marionettilintu. Mileyn ääni kirskahtelee lupaavasti. Tässä on kohtaloa, tässä on suuruutta!
Ei lepoa yleisölle, jos ei artistillekaan. Cyrus on jo siirtymässä kohti uutta kappaletta kantritanssin merkeissä. Do My Thang tempaistaan vauhdilla, mutta huomion varastaa vaivihkaa taustalle on pedattu vuode. Mitähän siellä on luvassa?
No, ei tietenkään mitään, sillä aluksi otetaan hörppy. Miley pirskottaa vettä pullostaan eturivin päälle. Hän on sydäntäraastavan huolissaan suomalaisyleisön jäyhästä ujoudesta. ”Te näytätte niin vitun hermostuneilta!” hän huutaa ennen kuin sylkäisee poskien täydeltä vettä koko joukon päälle. Rituaali toistuu toisellakin puolella lavaa. Kaari on komea.
Joku faneista onnistuu ujuttamaan Cyrusille lahjan. ”Mikäs tämä on, mikrofoni?” laulaja on ihmettelevinään tutkiessaan anatomisesti muotoiltua kullanväristä dildoa. Hän leikkii pötköllä aikansa, kunnes kiilaa se sojottamaan pystyyn rintojensa väliin ja syöksähtää sänkyyn esittämään Get It Right -kappaletta.
Biisi toimii hyvin, mutta kullitettu kalu varastaa kaiken huomion. Cyrus tökkii vehkeellä tanssijoitaan ja yksi sänkyseuralaisista ottaakin sen suuhunsa. Kaikilla on suunnattoman hauskaa, aivan kuin he olisivat vain krapulaseurue jonkun kotona eivätkä kovia viihdeammattilaisia esiintymässä seitsemälletuhannelle suomalaisteinille.
Niin, 7000 lippua on myyty. Enemmänkin olisi mahtunut.
Tyrmäysiskun paikka. Yleisö on jo jonkin aikaa hamunnut lattialta sinne pudonneita leukojaan, mutta nyt tipahtavat loputkin. Lavan takaseinä aukeaa ja sisään lipuu herrajjumala pää räjähtää mitä helvettiä -kokoluokan koiranpentu. Ilmalla täytetty olento on liian suuri ja liian järjetön jättääkseen enää yhtään tilaa aivotoiminnalle. Kallon saumat ratkeavat. Miley on parasta huumetta.
Uudessa musta-valkoisessa esiintymisasussa piehtaroiva Cyrus paukuttaa Can’t Be Tamed -kappaleen ja pitää puheen.
21-vuotias tähti on ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän on kuullut, että Suomessa saa olla sellainen kuin on. Hän yllyttää nuoria, ujoja ihailijoitaan myös tekemään niin, vapautumaan kuorestaan. ”Te voitte olla mitä ikinä haluatte olla!” Cyrus tunnustaa myös käyneensä hiukan radalla ennen keikkaa – juttu, mitä hän ei ole ikinä ennen tehnyt.
Ja hän haluaisi kaikkien suutelevan toisiaan koko kielen mitalta seuraavan kappaleen, Adore Youn, aikana.
Herkkä, viiltävän kaunis kaipauslaulu hyrähtää käyntiin. Mileyn ääni on juuri näissä parhaimmillaan. Kamera poimii katsomosta pussailevia pareja, isoja ja pieniä, lavan taustakankaalle. Näky on niin pyhä ja käsittämätön, että on pakko itkeä. On pakko pamahtaa uskoon. On pakko rakastaa koko maailmaa.
Iho on kananlihalla ja sydän sykkii yhä kurkussa, kun Cyrus juontaa seuraavaa biisiä. Flaming Lipsin kokoamalle Beatles-tribuuttilevylle tehty Lucy in the Sky with Diamonds on tänään liiankin lähellä Mileyn sydäntä. Levyn tuotoilla on nimittäin tarkoitus kerätä rahaa Oklahoma Cityn varattomien asukkaiden lemmikkieläinten sekä kodittomien eläinten eläinlääkärinkuluihin. Mileyllä on koti-ikävä, ja hänen lemmikkikoiransa Floydin kuolema painaa yhä mieltä.
Upeasti laahaava ja mahtipontinen Beatles-cover on taattua Flaming Lipsiä, siitä ei voi erehtyä.
Drive-kappaleen jälkeen yleisölle tarjoillaan pieni videoinstallaatio. Konsertti on hetken poikki. Päät kääntyilevät epätietoisesti. Salin takaosaan on kasattu yhtye, päänäyttämö on autio.
Lopulta selviää, että kyseessä on puolenvaihto. Akustiset soittimet saavat elintilaa kesken kaikkialla säkenöivän sähköviihteen. Bangerz-levyltä poimittu Rooting For My Baby aloittaa esityksen, josta peräpenkkiläiset saavat kerrankin nauttia eksklusiivisesti. Me muut toljotamme joko Mileyn selkää tai jättiscreenille ilmestynyttä videosyötettä.
Joku katsomossa ärsyttää laulajatarta. ”Lopeta facepalmien tekeminen minulle!” Cyrus karjahtaa. ”Twerkkaan ja teen kaikkea muuta paskaa kohta, mutta ensin esitämme tämän.”
Hyvä että esittää. Rolling Stones -cover Wild Horses tuo roppakaupalla lisää syvyyttä keikkaan. Suomi masentaa vahvatkin ihmiset ja pieni määrä murhetta saa makeat asiat maistumaan paremmalta. Miley Cyrus esittää Rollareiden teoksen juuri niin riipaisevasti, että sen tajuaa henkilökohtaiseksi.
Perään hän tulkitsee kummitätinsä tunnetuksi tekemän Jolenen. Pitää olla kuollut, jos ei pakahdu onnesta tällä hetkellä.
Show on jatkunut tavattoman pitkään. Väsytettyä yleisöä tuodaan takaisin bailuvaihteelle rehevämuotoisten rouvien twerkkausnumerolla. Miley palaa varsinaiselle lavalle. Hän esittää Mike WiLL Made Itin 23:n. Mitä ne oikein hölisevät, ettei Cyrus osaa räpätä? Tuohan toimii paremmin kuin junan vessa.
Myös Miley Cyrus on uuvuksissa. Show on edennyt räjähtävällä nopeudella, mutta kaikkea ei jaksa täydellä intensiteetillä. Urheasti hän kiskaisee On My Ownin perverssien turriensa kanssa, kunnes lavalle laskeutuu lentävä hot dog, jonka selkään Cyrus istahtaa.
”Ratsastan hodarilla”, Miley hyvästelee yleisöään. ”Eli tänä iltana on kysymys vain dokaamisesta ja päänsä sekoittamisesta.” Tai mitä ”fucked up” sitten ikinä tarkoittaa.
Makkara nousee taivaisiin ja Miley lipuu ulos näyttämöltä Someone Elseä hoilaten.
Show on ohi, mutta Suomen kansa on eri mieltä. Ihmiset aloittavat tärykalvoja puhkovan huudon. Jalkoja tömistellään. Koko areena kiehuu. Valonheittimet pyyhkivät salia, joten uskallamme toivoa, ettei se tähän jäänyt.
Miley palaa takaisin! We Can’t Stop rävähtää ilmoille. Te ette todellakaan SAA lopettaa! Lyhytkasvuinen kannabissätkä ja iloiset sytkärit tanssivat hopeapukuisen Mileyn ympärillä. Ehkä me kaikki tanssimme. Heti perään Cyrus paukuttaa Wrecking Ballin ja muistuttaa vielä kerran fanejaan siitä, miksi hän on maailman suurin artisti nyt ja ikuisesti.
Cyrus poistuu lavalta rättiväsyneenä. Hän on aivan puhki. Mutta fanit eivät luovuta. He tömistelevät, he huutavat. Aivan kuin joku sydämetön hirviö jopa buuaisi.
Ei voi mitään. Toinen encore ja Party in the USA. Lavalle säntäävät Mount Rushmore, Abraham Lincoln, Liberty Bell ja Vapaudenpatsas. Mount Rushmore? Tosiaan. Sekä Miley Cyrus Yhdysvaltain lippuun puettuna. JAKSAA JAKSAA.
Konsertti päättyy konfettisateeseen ja ilotulitukseen. Hitainkin härmäläisteini alkaa tajuta, että tämä saattoi olla nyt tässä. Mitään vastaavankaltaista ei enää koskaan tapahdu. On palattava takaisin opiskelijasoluun Malminkartanossa, velkaiseen kirkkonummelaisrivariin, yöbussilla poikaystävän luokse Heikinlaaksoon. Arkeen. Kesätöihin ABC:n kassalle tai ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin. Tappamaan aikaa sateiseen kesäkuuhun, jossa mitään ei koskaan tapahdu, paitsi ikävyyksiä. Taika haihtuu. Ei ihme, että ulos rynnistävät koulutytöt heittäytyvät toistensa syliin itkien.
Willie Nelsonin Party’s Over alkaa soida nauhalta.