Red Hot Chili Peppers on aina ollut arvostettu livekokoonpano, jonka energisiä keikkoja jaksetaan kehua. Viime vuosina yhtyeen musiikki on muuttunut rauhallisemmaksi ja se näkyy livenäkin. Osittain syynä voi olla yhtyeestä syrjään hypänneen John Fruscianten tilalle tullut Josh Klinghoffer.
Kun kitaravirtuoosina tunnetun Fruscianten tilalle tuli virallisesti vuonna 2010 hieman kokeilevampi Klinghoffer, suurimmat energiapaukut on nähty ja kuultu lavalla edelleen iloisesti pomppivan Flean toimesta. Anthony Kiedis ja Chad Smith ovat suorittaneet aina samankaltaisesti. Parrasvaloissa kirjaimellisesti olivatkin usein yhtyeen kolme muuta jäsentä Klinghofferin keskittyessä omaan suoritukseensa hieman etäällä, saaden välillä myös omat näytön paikkansa. Ne kitaristi myös aina hyödynsi.
Hartwallin keikka käynnistyi bändille tyypillisellä jamittelulla, joka kääntyi hetken päästä Around the Worldiksi. Vastaavanlaisia jamitteluita kuultiin pitkin iltaa. Tämän jälkeen kuultu Scar Tissue lupaili hyvää. Tätä vanhempaa kappaletta yhtye ei ilmeisesti soittanut lainkaan edelliskeikalla Tukholmassa.
Yleisössä saattoi arvailla, että keikalla kuullaan uuden levyn lisäksi enemmänkin materiaalia juuri Californication-levyltä, tai vähintäänkin saman aikakauden tuotoksilta. Näin ei kuitenkaan varsinaisesti ollut.
Kolmantena soitettu Dark Necessities oli piristävänkin toimivaa materiaalia uudelta levyltä. Etenkin jos verrataan sitä edeltäneen heikohkon I’m With You -albumin singlevalintoihin. Meiningissä olikin havaittavissa laskusuhdannetta, kun The Adventures of Rain Dance Maggie pamahti ilmoille. Kappale, joka on juurikin mainitulta “kärpäslevyltä”.
Lisää sähköä saatiin, kun RHCP tarjoili iloisen yllätyksen vanhemman materiaalin ystäville. Nobody Weird Like Me on vuonna 1989 julkaistun Mother’s Milkin raita, jota moni ei osannut odottaa kuulevansa. Samalla se todisti, että RHCP osaa edelleen rokata ilman väkinäistä vääntämistä. Merkille oli myös pantava, ettei biisi auennut aivan kaikille.
RHCP osaa myös edelleen tehdä hyvillä koukuilla varustettuja popbiisejä ja esimerkiksi uuden albumin raita Sick Love on todiste siitä. Kappale toimi mainiosti livenä ja perään kuultu viime vuosikymmenen jättihitti Snow (Hey Oh) oli napakymppi siihen väliin. Hieman yllättäen kyseinen kappale jäi ainoaksi vedoksi koko Stadium Arcadium -levyltä. Lumisateen perään kuultu Parallel Universe sai fanien hymyn pysymään korvissa ja oli helposti yksi keikan huippuhetkistä. Samassa myös katosta roikkuneet lamput tukivat hienosti esitystä, kun valot välkkyivät hetken ajan Flean bassottelun tahtiin.
Kappale oli itsessään koko keikan käännekohta. Go Robot ja Did I Let You Know olivat vielä lyhyt paluu uudemman materiaalin pariin, mutta encoreen asti homma alkoi edetä huolella.
Californicationin, Soul To Squeezen, Suck My Kissin ja By the Wayn muodostama putki oli todellinen hittitykitys, jollaista olisi toivonut vielä lisää. Lyhyestä kestosta keikkaa ei voi syyttää, mutta rannalle jäi esimerkiksi kappaleita kuten Can’t Stop, Under the Bridge ja Otherside. Voi olla, että Kiedis ja kumppanit ovat halunneet jättää vaihtoehtoja myös tämänpäiväiselle keikalleen.
Encorena kuultiin oivallinen tiivistys koko illasta. Goodbye Angels on uuden levyn tasaisen varmaa tekemistä, kun taas viimeisenä kappaleena kuultu Give It Away on legendaarista Red Hot Chili Peppersiä, jonka aikana soittajat antoivat vielä kerran kaikkensa. Samankaltaisesta vaihtelusta koostui pitkälti myös ensimmäinen kahdesta Suomen-keikasta.
Tiistai-iltana nähtiin varsin mallikas konsertti, jossa saatiin kuulla uuden levyn onnistuneimpia kappaleita. Varsinaiseen hurmokseen asti ei hyvistä enargiatasoista huolimatta kuitenkaan noustu. Toisaalta asiaa vois myös miettiä siltä kantilta, että kannattaako yhtyeen edes väkisin yrittää liikaa. Eikä liiallinen sekoilu ole varsinaisesti kuulunut bändin tyyliin sitten One Hot Minute -albumin julkaisun jälkeen.
Tunnelma oli hyvä, ja todennäköisesti useimmat fanit lähtivät kotiin hyvillä mielin. Intohimo ei ole bändistä kaikonnut vielä minnekään.
Tomi Palsan kuvaama Red Hot Chili Peppers -galleria. Klikkaa isommaksi ja navigoi nuolin:
Tomi Palsan kuvaama Battles-galleria. Klikkaa isommaksi ja navigoi nuolin:
