Samaan aikaan, kun Cheek prameili Stadionilla, Notkeasta Rotasta lohjennut Atomirotta-yhtye esittäytyi yleisölle Tavastialla.
Teksti ja kuvat: Hanna Karpio
Atomirotta
Tavastia, Helsinki
23.8.2014
Kävin vastikään helvetin hyvällä keikalla. Tämä keikka oli Atomirotan lauantainen konsertti Tavastialla.
Rotan, Rane Raitsikan ja Pajulaakson lavakarisma räjähti täysin. Tunnelma Tavastialla oli intensiivinen ensi minuuteista alkaen ja ote piti loppuun asti.
Toisin kuin suomenkielisessä riimittelyssä yleensä, Rotta sylki sanottavansa harvinaisen selkeästi. Intohimo välittyi yleisöön, eikä joillekin artisteille tyypillisestä sarjatuotantomaisesta esiintymisestä ollut pienintäkään jälkeä. Kolmikko ei ollut pysyä nahoissaan.
Kokoonpanon ensimmäistä albumia vielä odotellessa oli suurin osa materiaalista yleisöllekin uutta ja tuntematonta. Tätä ei olisi arvannut, sillä hyppiminen ja hytkyntä eivät tauonneet.
Hytkyntää tapahtui toki lavallakin Rotan itsensä tanssiessa menemään. Paljon kuultiin vanhaa, mutta vielä enemmän uutta ja kokeilevampaa Rottaa. Kokonaisuus oli saumaton.
Tyylilajien välillä liikuttiin vapaasti. Välillä pyörähdettiin punkin puolella, ja useammin kuin kerran taivuttiin suvereenisti popin kotitontille. Musiikkia rytmittänyt sanailu ei katkennut hetkeksikään, ja nähtiinpä keikalla jopa moshpit.
Pisteenä i:n päälle kuultiin Pajulaakson vakuuttavaa beatboxausta, joka keräsi komeat aplodit. Kolmikolla on omistautunut fanikunta, joka oli vähintään yhtä liekeissä kuin bändi itse.
Uskallan väittää, että Atomirotan keikat tulevat jatkossa täyttymään Notkean Rotan fanikunnan lisäksi suuresta joukosta uusia.
Lyhyesti sanoen: äärimmäisen siistejä jätkiä.