Jytäkesä Go-Go
25.–26.7.2025
Helsinki, Suvilahti
Helsingin Suvilahdessa vietettiin Jytäkesä Go-Go tapahtumaa täydellisen hikisissä olosuhteissa. Paikalla olivat Rumbalta Jarkko Fräntilä sekä Ari Väntänen ja kuvapuolella Kimmo Nurminen. Alta löydät raportin perjantain meiningeistä. Lauantain raportti seuraa myöhemmin.
Lue myös: Jytäkesän perjantai oli täynnä hymyä – katso mittava kuvagalleria alta
Päälavan edusta oli täynnä väkeä jo hyvän aikaa ennen Dumarin ja Spugejen keikan alkua. Tähän saattoi vaikuttaa se, että siellä oli yksi iltapäivän harvoista varjopaikoista – mutta myös se, että tämä Tuomari Nurmion kokoonpano oli erinomainen akti aloittamaan Stadin sydämessä sijaitsevan festivaalin. Nurmion pitkää uraa luotaava setti svengasi romuluisesti ja osoitti, miten monenlaisiin asuihin hänen biisinsä voi pukea. (AV)
Soul-musiikissa on usein ongelmana keinotekoisuus. Kaikki tuntuu ulkoa opetellulta, varovaiselta. Muotokieli on hallussa, mutta musiikista puuttuu… no, sielu.
Emilia Sisco & Northern Lightsilla ei ole tätä ongelmaa. Verrakkobändinä voisi käyttää toista kovaa kotimasta eli Punomoa. Emilia Siscon soul on kenties vieläkin perinteisempää kuin Punomolla – lähtien ihan vaikkapa Siscon viime vuonna ilmestyneen albumin kannesta, joka henkii 1970-lukua. Ei yhtye soulia muuta tai uudista, mutta soul jos mikä on musiikkia, jossa perinteet on oltava hallussa, sillä muuten kaikki kääntyy korniksi. Täydellistä musiikkia helteen piiskaamalle asfaltille. (JF)
Jos ei uudista Emilia Sisco soulia, ei sitä tee punkille Flippipuistokaan. Silti kyseessä oli aivan päättömän viihdyttävä keikka kolmen minuutin kaahailuja, ja Tuomion vierailu Meille se paistaa aina -sinkulla tapahtui myös lavalla. Hyväntuulista punk-popia, ei sen enempää, ei sen vähempää. (JF)
Räjäyttäjät starttasi keikkansa coverilla, Silmienvaihtajien Kesäajalla, joka on alun perin Magnus Ugglan biisi. Kun tuota Jukka Nousiaisen laulamaa kappaletta seurasi basisti Mikko Siltasen laulama Pilsneripusu ja sitä rumpali Alex Reedin British Aisles, kolmen keihään terävä kärki esitelty. Kaikki räjäyttäjät ovat myös biisintekijöitä, mikä tuli ilmi The Psychedelic Grey Bag -albumiin keskittyvässä livesetissä. Uudella levyllä on paljon mieltäylentävää ja monipuolista matskua Shitstormista Karvanlähtöaikaan. Sellaista tavaraa on myös III-albumin Samassa veneessä, joka oli yksi konsertin kohokohdista. (AV)
Sweatmaster heitti I’m a Demon And I Love Rock’n’Rollin alta pois heti kärkeen, ja loppu oli minimalistisen garagerockin juhlaa. Subjektiivisesti katsoen hienoin hetki oli Good Looks, Big Deal, mutta suurin osa yleisöstä intoutui eniten Animalista. Setti päättyi vanhimpaan julkaistuun biisiin: Nothing to Do But Win avasi vuonna 1999 ilmestyneen Firemen of Love -seiskatuumaisen. Keikalla kuultiin myös uusia biisejä, joita kolmikko aikoo myös levyttää. (AV)
Demolition 23:n keikan ensimmäiset biisit – The Damnedin New Rose ja UK Subsin Endangered Species – tekivät homman nimen selväksi: punk rock tuli lujaa päin pläsiä ja ilman höpinöitä. Bändin ainoaan albumiin (1994) perustuva keikka kuulosti ja näytti pirun hyvältä. Koska kokoonpanoon kuuluu kolme Hanoi Rocksin klassisen kokoonpanon jäsentä, yleisö sai myös pari vanhan bändin deep cutia; viehkosti vinksahtaneen Tooting Bec Wreckin ja raivokkaan Problem Childin. (AV)
Jytäkesässä esiintyi useita paluun tehneitä bändejä, ja ne kaikki kuulostivat siltä kuin eivät olisi koskaan poissa olleetkaan. Ensimmäisenä vuorossa oli Thee Ultra Bimboos. Hypnotized, Fool ja Pussycat Drive olivat tyylikkään setin järeimmät kulmakivet. Jossain vaiheessa tulitukea tarjosi trumpetisti Marco Kosonen. (AV)
Abduktion musiikissa ei olekaan sitten mitään hyväntuulista (toisin kuin Flippipuistolla). 1998 perustettu hoocee-bändi takoo metallisella otteella asennetta ja sanomaa. Kertaalleen jo toimintansa lopettanut yhtye on yhä valtava pallo kineettistä energiaa pitin ja lavan soittajien välillä. Lisäpisteet keikalla siitä, että tällaisessa musiikissa sanoista sai selvää vieressä seissyt Abduktio-ensikertalainenkin. Abduktion jos minkä tapauksessa se on tärkeää. Vapaa Palestiina. (JF)
Perjantain päätti norjan seksikkäimmät seilorit, Turbonegro. Kauan sitten lanseerattu deathpunk ei ole kuvannut bändin soundia kovin hyvin enää kahteenkymmeneen vuoteen. Sellaisten hardrockimpien levyjen kuin Party Animals ja Retox rallien parissa viihtyy, mutta raivokkaimmat reaktiot aiheutuivat Apocalypse Dudesin (1998) ja Scandinavian Leatherin (2003) turboklassikoista. Laulaja Hank von Helveten lähdön jälkeen tehdyn musiikin diggailu osoittaisi todellista turbojugend-ammattilaisuutta, jota itseltäni ei löydy, mutta kyllä Tony Sylvester on mukava jässikkä-könsikäs keulakuvaksi. Parasta Turbonegrossa on kuitenkin se suvaitsevaisuuden ja rakkauden sanoma, joka löytyy ihan härskin pinnan alta. (AV)