Iron Maiden tarjosi tasaisen murhaavaa heavylaukkaa, vaikka Bruce Dickinson ei ollutkaan ihan parhaimmillaan

Iron Maiden hemmotteli Helsingissä yleisöä kasarivuosien biiseillä. Mutta olikos Bruce Dickinson jotenkin huonolla päällä?

Teksti: Saku Schildt, kuvat: Jana Blomqvist (keikka), Ari Korpi (merchandise-koju)

Iron Maiden
Olympiastadion, Helsinki
20.7.2013

Iron Maidenin stadionkeikka ei tarjonnut yhtään yllätystä eikä yhtään tylsää hetkeä. Siinäpä lause, jonka voisi painaa sokkona minkä tahansa Maiden-keikan yhteyteen ja tulisi mitä todennäköisimmin kiteyttäneeksi show’n annin – niin tasavarmaksi on Ison-Britannian metallidinosauruksen työrutiini käynyt.

Tämänkertainen Helsingin-keikka oli toki kiinnostavampi kuin esimerkiksi viimevuotinen The Final Frontier -rundin konsertti. Uusi kiertue markkinoi tänä vuonna uudelleen julkaistua, alun perin vuonna 1989 ilmestynyttä Maiden England -keikkatallennetta, ja kun Maiden England äänitettiin alkujaan The Seventh Son of the Seventh Son -albumin jälkeisellä kiertueella, rakentuu nykyrundikin käytännössä Seventh Sonin biisien varaan.

Tämä on vanhalle fanille kova juttu. Vuonna 1988 julkaistu Seventh Son of the Seventh Son on yksi Maidenin parhaista albumeista, jonka tuotantoa yhtye on esittänyt 2000-luvulla kitsaasti.

Kiertuekonsepti antaa toki aihetta vinoilulle: mikäpä muukaan bändi kuin tusinan verran livelevyjä julkaissut Iron Maiden voisi käyttää kiertueen pohjana vanhan keikkatallenteensa uudelleenjulkaisua? Mutta toisaalta, kuinka moni muu senioribändi kuulostaa vielä vanhuusiässä yhtä vetreältä kuin 24 vuotta vanhalla keikkavideollaan?

Riepua joka lähtöön. Hiljattain lanseerattu The Trooper -olutkin on ilahduttavasti saanut oman nimikkopaitansa. (Kuva: Ari Korpi)

Iron Maiden otti Olympiastadionilla homman haltuun heti lähtöviivalta. Seventh Sonin avausbiisi Moonchild tempaisi yleisön nyrkit ilmaan, eivätkä kädet liiemmin laskeneet kuin vasta viimeisenä encorena esitetyn Running Freen vaiettua. Hyvää vauhtia keski-ikäistyvä Maiden-yleisö on omistautunutta ja innostunutta. Ja kiitettävän monilukuista: paikalle saapui enemmän yleisöä kuin koko tämänvuotiseen Tuska Open Airiin, järjestäjien mukaan 28 000 katsojaa. Stadionin pääty jäi typötyhjäksi, mutta muuten katsomo oli kiitettävän tukossa.

Maiden England on siitä erikoinen konserttitallenne, ettei sillä ole The Trooper -hittiä lainkaan. Keikalla ei päädytty sentään noin radikaaliin ratkaisuun, mutta eräs toinen vakionumero loisti poissaolollaan: Hallowed Be Thy Namea ei Helsingissä kuultu. Mutta ei haittaa, kun tilalle saatiin monia vuosikaudet pölyä keränneitä vanhoja biisejä. Näistä erityisesti The Number of the Beast -albumin The Prisoner oli yleisön mieleen.

Iron Maiden tuskin osaisi soittaa huonoa keikkaa vaikka yrittäisi, mutta joitain kauneusvirheitä erottui. Ensinnäkin yhtyeen keikkasoundi oli heikompi kuin viime vuonna. Bändi soitti yllättävän kovaa, mutta tämä sai diskanttivoittoisen äänivallin vain vihlomaan pahemmin tärykalvoja.

Dickinsonkaan ei yltänyt tällä kertaa parhaimpaansa. Laulaja oli niin leikkisällä päällä, että veti jotkut osuutensa lekkeriksi. Esimerkiksi ylvään Afraid to Shoot Strangersin sanoitukset tulkittiin teatraalisen hassuttelufiltterin läpi. Dickinson kehui vuolaasti yleisöä ja loikki tuttuun tapaansa monitorien päällä, mutta siitä huolimatta tuntui kuin hän olisi joutunut tsemppaamaan itseään innostumaan. Ei ole ihme, jos esimerkiksi miljoona kertaa soitettu Trooper tuntuu esittäjästä välillä pakkopullalta, mutta tähän asti laulajasta ei ole erottanut yleisöön asti leipääntymisen merkkejä.

Dickinsonin yhteydessä on tosin mainittava, että vaikka toisinkin on kuiskittu, ikä ei ole vienyt terää herran hälytyssireenimäisestä laulusta. Run to the Hillsin korkeimmissa osuuksissa Bruce joutui antamaan vähän periksi, mutta esimerkiksi ensimmäisenä encorena esitetyn Aces High’n korkeimmatkin osuudet kajahtivat kuin tykin suusta.

Keikan kohokohdaksi osoittautui Seventh Son of the Seventh Sonin eeposmainen nimibiisi, jonka aavemainen, hitaasti kasvava väliosa toi tervetullutta dynamiikkaa laukkakompin keskelle. Toivottavasti tällainen vanhan tuotannon onnistunut uusiokäyttö inspiroi bändiä muutenkin monipuolistamaan keikkasettiään: kun numberofthebeastit, trooperit ja runningfreet ovat olleet Maidenin keikkojen vakiokalustoa jo vuosikaudet, voisi välillä kokeilla, miten vaikkapa Flight of Icarus, Powerslave, Caught Somewhere in Time, Still Life tai muut vanhat kovuudet lähtisivät nykypäivänä. Ainakin monen vanhan fanin silmäkulma saataisiin kostumaan.

Biisilista:

Moonchild
Can I Play with Madness
The Prisoner
Two Minutes to Midnight
Afraid to Shoot Strangers
The Trooper
The Number of the Beast
Phantom of the Opera
Run to the Hills
Wasted Years
Seventh Son of the Seventh Son
The Clairvoyant
Fear of the Dark
Iron Maiden


Aces High
The Evil That Men Do
Running Free