Mitä yhteistä on Palefacella ja Europella? Molemmat esittävät suurimman hittinsä keikalla kahdesti.
Paleface & Räjähtävä nyrkki
13.4.2011
Klubi, Turku
Teksti: Kiira Kolehmainen, kuva: Husto
Klubin keskiviikkona täyttänyt yleisö oli yllätyksiä täynnä.
Kiljahtelevat, arviolta viikko sitten täysi-ikäisyyden saavuttaneet tyttölapset moderneissa hikipannoissaan muodostivat lavan eteen malttamattomasti hypähtelevän ryhmän. Lavan sivustoille oli kokoontunut muutamia keski-ikää hamuavia miehiä.
Vasemmalla puolellani oli keskioluen lumoissa uhittelevia rokkikukkoja ja oikealla siistityissä parroissaan myhäileviä setämiehiä, joiden vihreät maihinnousutakit vaihtuivat 10–15 vuotta sitten ruskeisiin pikkutakkeihin firman pikkujouluissa.
Paleface, johon keikan alkupuolella teki mieli viitata ennemmin Karri Miettisenä, tuli ensin lavalle yksin kitaran kanssa. Protestilauluhengessä vaaliaiheilla aloittanut artisti vaikutti hieman poissaolevalta hikoillessaan parrasvaloissa. Jylisevässä äänessä oli voimaa ja läsnäoloa, mutta varsinaista kontaktia yleisöön ei tuntunut löytyvän.
Simppelin alun jälkeen tiskijukkana toiminut Leijonamieli asettui paikoilleen ja Miettinen alkoi muuntautua Palefaceksi heivaamalla kitaran pois lavalta. Helsinki – Shangri-La sai modernissa hikipantakansassa aikaan lisää iloista kiljahtelua ja hypähtelyä. Muutama paikalle löytänyt stereotyyppisen hiphopparinkin näköinen jannu lauleskeli radiohitin mukana.
Tilanne oli omalla tavallaan kutkuttava: olin ajatellut, että taidealojen rastatukkaiset opiskelijat värikkäissä vaatteissaan olisivat tulleet ilakoimaan nyky-Palefacen tahtiin ja hokeneet tämän iskulauseita mantroina, mutta sen sijaan vartiointiliikkeiden ylivallasta ja halpatyövoimasta hoilasi jengi, jonka ideologia löytyy pikemminkin vaatekaupan alennusmyynnistä – puoleen hintaan.
Turku-aiheisesti lainaheittona kuultiin Nikke T:tä mutta ei Pääkkösiä. Jälleen muutamaa biisiä myöhemmin vaihdettiin kokoonpanoa. Räjähtävä nyrkki, jonka tekijämiehistä koostuvassa kokoonpanossa soittaa muun muassa Tuomo Prättälä koskettimia, oli mainio. Ilman bändiä keikka olisikin jäänyt haaleaksi.
Esimerkiksi Patinoitunut runomies, Leijonakypärät, Saapuu elokuun yö sekä Merkit toimivat mainiosti. Stagella kävi vierailemassa Palefacen levymerkkitoveri, debyyttiään hautova Toinen kadunpoika sekä Palaneen käryä -levyltä tuttu Hossni Boudali. Nämä täydensivät kokonaisuutta oivallisesti. Hieman pelotti, että jengiä lappaisi lavalle kuin suviseuroihin, mutta illan saldo pysyi onneksi kahdessa.
Muutamat vanhemmasta englanninkielisestä materiaalista tehdyt poiminnat hämmästyttivät. Pidempään Palefacen matkassa kulkeneille omistettu Colgate Soulmate tuntui tässä yhteydessä melkoiselta täyttöbiisiltä. Välittömässä läheisyydessäni antaumuksella tanssinut nainen näytti kyllä odottaneen juuri tätä kamaa.
Mieleeni juolahti, oliko keikka hieman liian riskitön. Esiintyminen oli valmiiksi pureskeltua, kuin ennakoiden, ettei arki-iltana kannata käyttää liikaa energiaa yleisön villitsemiseen.
Oli anteeksiantamatonta soittaa Helsinki – Shangri-La kahteen kertaan. Se, että taustat olivat ekalla vedolla originaalit ja toisella remixit, ei tee biisistä kahta.
Valinnanvaraa olisi kuitenkin materiaalissa piisannut. Niemisen & Litmasen kanssa tehty Vaalirahakynytys oli odotettu valinta, ja ihastuttavan helposti mukana huudettava kertosäe sai yleisön ääneen.
Syntyny rellestää laittoi pohtimaan Palefacen imagoa. Kuultuani biisin ensimmäistä kertaa syksyllä kelasin, että tässäpä on pilke silmäkulmassa. Mutta onko se totta? Sekä moderni hikipantakansa että keskiolutrokkarit pitivät biisistä toki kovasti, antaahan se näennäisesti luvan juoda lisää viinaa ja olla tättärää.
Kukkahattutäti sisälläni sanoo ironiseen sävyyn, että tämä moderni hikipantakansa tarvitsee nimenomaan itseään liki puolet vanhemman hiphopparin kertomaan heille, että on ok uhota portsareille ja herätä paita veressä putkasta. Ehkä tämä testosteroninkatkuinen kännäysbiisi edustaa sitä stereotyyppisempää brassailua, jossa päihteet ja nartut virtaavat.
Kolmen sepän patsaan köyhästä romanialaisesta riimittely ei liene kaikkien mielestä riittävän viileää, joten on turvallista valita toinen reitti ja lyödä lekkeriksi. Vai onko tämä taas yksi versio ”kännissä vallankumoukseen”-tyyppisestä ajatusmallista, jota on kuultavissa Irwinin ja muiden punkkareiden tuotannosta vuosikymmenten varrelta?
Työväenluokka, joka raataa kapitalismin rattaisiin lisää rahaa, ei työviikon lopuksi pysty muuhun kuin sammumaan viinapullon juotuaan television eteen. Kun teinit ovat jo höristäneet korviaan sanoitusten suhteen, eikö kannattaisi vinkata heille muusta kuin dokaamisesta, jonka noin 85% nuorista keksii ihan omin neuvoin ennemmin tai myöhemmin?
Huomasin miettiväni Dead Prezin Fucked Up -biisin riviä ”I used to have a thing for cognac but nowadays I train for combat”. Itsensä hengiltä juova kansa voisi hyötyä hieman enemmän tällaisesta lähestymisestä.
Toisaalta, onko Paleface veljensä vartija? Kyllähän yhteiskunnan ilmiöiden ja epäkohtien pohdiskelu alkaa väsyttää sitkeämpääkin vasemmistolaisesseistiä ja aivojen nollaukseen on tässä maassa toki vain se yksi hyväksytty tapa. Palefacen nykyinen imago onkin kiinnostava sekoitus kantaaottavan urbaanin folk-laulajan huolta ja platinaa myyvän, Suomen julmimman sivuprofiilin omistavan räppärin egoa.
Keikan päätteeksi Paleface kehotti yleisöä äänestämään. Vaikka kukaan keikalla olleista ei olisikaan äänestänyt perussuomalaisia, kävi artistin ennuste toteen: ”Maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkkaan, jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan.”