Pariisin kevät Tavastialla: Tämän kylän pojat kotikentällään

Arto Tuunelan johtama Pariisin kevät esitteli livekuntoaan 11. maaliskuuta Juhani Merimaan valtakunnassa. Huhut yhtyeen kovasta iskukyvystä osoittautuivat tosiksi.

Teksti: Feniks Willamo, kuva: Sony Music

Tavastia on perjantaina tupaten täynnä. Pop-ilmiö Pariisin kevät on saanut jälleen trendikkäät massat liikkeelle.

Helsingin-keikkansa useimmiten loppuun myyvä yhtye nousee lavalle selkeän kotikenttäedun vallitessa. Heti ensimmäisten biisien joukossa kuullaan Imatrankoski sekä radiokanavilla kyllästymiseen asti toistettu Astronautti-levyn (2010) Tämän kylän poikii -hitti. Vastaanotosta käy selväksi, että Tuunelan luotsaama joukko on nimenomaan tämän kylän poikia. Yläbaarin kaljanlitkijätkin jaksavat taputtaa mukana.

Biisit ulkoa osaavalle yleisölle tarjoillaan myös Meteoriitti-debyyttialbumin (2008) kappaleita, jotka nekin uppoavat yleisöön kuin sihijuoma kurkkuun. Yhtye soitti ilahduttavasti myös harvemmin keikoilla kuullun Rivieran, joka on todellinen Meteoriitin salattu helmi.

Illan yllättävin hetki koittaa, kun yhtye aloittaa pop-version Kauko Röyhkän Etsijät-kappaleesta. Hieman valjuksi jäävän coverin ongelmana ei ole niinkään huono sovitus, vaan tekstin sopimattomuus Pariisin kevään pirtaan. Etsijät ei jää ainoaksi yllätykseksi: Astronautin aikana lavalle hyppää Suomen kovimpiin beatboxaajiin lukeutuva Felix Zenger. Poikamaisella innolla ladattu Zenger jättääkin hetkeksi koko muun yhtyeen varjoonsa.

Pariisin kevään ensimmäisiä keikkoja leimasi tietynlainen vallaton yllätyksellisyys, mutta ajan mittaan bändin esiintyminen on seestynyt. Taustayhtye soittaa keikan täydellä sydämellä, mutta Arto Tuunelasta aistii rutinoitumista. Ilosaarirockin debyyttikeikan todistanut alkaa väkisinkin ikävöidä sitä välitöntä ja saamastaan huomiosta aidosti yllättynyttä Tuunelaa, joka Napoleon-asussaan ryntäili ympäri lavaa. Nyt spiikkien määräkin on pudotettu mininmiin. Vaan mitä sitä turhia puhelemaan, yleisö hurraa muutenkin.

Sanoitukset ovat Pariisin kevään ehdoton vahvuus, ja ne saavat Tavastian vapautuneessa ilmapiirissä ansaitsemansa huomion. Tuunelan arkipäiväisten havaintojen hienous on parhaimmillaan koskettavaa.

”Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa”, ihmiset laulavat mukana – ja ovat onnellisia.

On aina yhtä hauskaa tunnistaa Tavastialla vanhemmat, jotka ovat katsomassa lavalla esiintyvää lastaan. Koetin pitkään arvailla, kenen soittajan vanhemmat myhäilivät ylpeinä vieressämme. Tarkkaan tulokseen en koskaan päässyt, mutta kyllä heidän sietääkin olla ylpeitä: tämä oli hieno keikka.