Paskiaisia koko talo täynnä – Los Bastardos Finlandeses ja Rozzy Randall & The Roller Bastards Turun Klubilla

Illan bändien paskiaisprosentit ylittävät kuulemma sadan. Mutta kuinka paskiaisilta käy rock ’n’ roll?

Teksti ja kuvat: Virve Nyyssönen

Los Bastardos Finlandeses, Rozzy Randall & The Roller Bastards
Klubi, Turku
20.8.2011

Olen IN. Ja jos se pääsisi illan tuoksinassa unohtumaan, sen voi näppärästi tarkistaa käden leimasta. IN. Inessä siis ollaan. Juuri sopivasti, sillä aivan pian Turun Klubilla on alkamassa kettujahti! Vasta nyt tajuan mitä Rozzy Randall hetkistä aiemmalla heitollaan tarkoitti. Lavaa koristaa aito ketunraato. Rapsakkaaksi kuivattuna ja ähkyyn asti täytettynä, kuin kiitospäivän kalkkuna ikään. Sen kestohymy virnistää pahaenteisesti ja silmät kiiluvat. Eikä se suinkaan ole ainoa karvaturilas, jonka silmät kiiluvat.

”Näytä tissit”, joku rujo partanaama vaatii ja loiskauttaa tuoppinsa tarmokkaasti tiskiin. Voihan fajitas! Mistä näitä urpoja oikein sikiää? ”Tuolla lavalla näkyy yhdet”, totean lakonisesti. Hienoa, Rozzy myöntyi provosointiini vaatteiden vähentämisestä. Mikäs siinä, timmiä kroppaa kelpaa kyllä esitellä. Ryttyrähjän jäädessä tarkentamaan harottavia silmiään toiveikkaana lavan suuntaan, siirryn oluineni toisaalle. Ensimmäinen paskiainen bongattu. Olikohan sekin katsomassa tässä samaisessa paikassa toissapäivänä burleskia? Loistava show se oli, tisseineen kaikkineen.

Rozzy Randall & The Roller Bastards pistää kunnon shown pystyyn. Onko tämä nyt sitä nuoruuden kiihkoa, mitä Los Bastardos Finlandesin laulaja El Taff Bastardo (Bryn Jones) hetkistä aiemmin muisteli? Näyttämisen halu on silloin vaarana muuttua yliyrittämiseksi. Raja näiden välillä on hiuksenhieno.

Roller Bastardsit jahtaavat kettuaan tällä rajalla villisti keikkuen. Näiden kundien keikoilla sattuu ja tapahtuu. Kirjaimellisesti. Joku pyörtyy, tippuu vahingossa lavalta tai epäonninen daivaus päätyy ambulanssin laverille. Keikkabussimatkat ovat kuulemma vielä pahempia.

On siis enemmän kuin luontevaa, että kundien Down in hell -biisi soi Duudsonien toilailujen taustalla, sekä näiden leffassa että tv-sarjassa. Klubillakin kyseinen viisu toki kuullaan. Setin paras veto on kuitenkin rauhallisempi joiku, Same Old Song, joka antaa Rozzyn äänen päästä huomattavasti paremmin oikeuksiinsa. Yleissoundissa kuuluu Hanoi Rocks, The Hellacopters ja Backyards Babies. Yhteistä näille kaikille on myös esiintymistyylin energisyys.

Yleisö on huomattavan heterogeenista, mutta eturivissä on vain XY-kromosomiparin edustajia. Kaverit tarjoavat esiintyjille kaljaa lavalle. Rock ’n’ roll! Pari tyyppiä tanssii villisti. Kaksi tyttöä suutelee toisiaan intohimoisesti. Siltikään encorea ei kuulla, eikä varsinkaan nähdä. Paskiaiset.

Yhtään jalkaa ei sentään katkennut, eikä ambulanssikyytejä tarvittu. Kettu virnistää ja iskee vihreää silmäänsä.

Osa yleisöstä poistuu. RR&RB:n kaverit ja vanhemmat ainakin. Kamojen vaihto tuntuu kestävän ikuisuuden. Onneksi söpö roudaripoju tarjoaa silmänruokaa. Minulla on kyllä mahtava seuralainen, mutta tarvitseeko sen olla niin pirun raskasrakenteinen? Miksei minulla ole assistenttia? Suostuisikohan se roudari assistentikseni? Äärimmäisen päteviä kysymyksiä, joita jään hetkeksi pohtimaan tiskille yhdessä seuralaiseni, järjestelmäkamerani, kanssa.

Jonkin ajan kuluttua lavan valtaavat mustilla vaatteilla ja aurinkolaseilla varustetut mukavan pörröiset ja äärettömän symppikset rock-menninkäiset. Los Bastardos Finlandeses! Loistavasti rullaava Saved by rock ’n’ roll avaa tilaisuuden toisen puoliajan. El Taff Bastardon mukaan rokki pelastaa keski-iän kriisiltä. Siitäkö tämä biisi juuri kertoo? Ei yhtään huono metodi. Ja kenties turvallisempi vaihtoehto kuin kliseinen prätkän hankkiminen. Tai no, rokkarin elämä ei ehkä ole ihan kaikista turvallisinta tai terveellisintä.

Kysyessäni Los Bastardosien henkistä ikää, kuulen El Bastardo Granden maksan olevan ainakin 2011 vuotta vanha. Mutta henkinen ikä asettuukin sitten 16 ja 18 ikävuoden välimaastoon. ”Tämmöistä partiolaispoikien jamboree-touhuahan tämä koko homma on”, El Bastardo Grande lisäsi vielä naureskellen.

Nyt tämä jamboree on saapunut ensimmäiselle klubikeikalleen Turussa. Täälläkin LBF tarjoilee yleisölleen tuttua, rouhevan muhevaa rockiaan, joka on eräänlainen sekoitus Motörheadia ja Peer Güntiä, silloin kun Günt oli parhaimmillaan. Siis silloin, kun nytkin lavalla puikkoja heilutteleva rumpalilegenda, Twist Twist Erkinharju, aka El Bastardo Grande, vielä oli kuvioissa mukana.

Yleisössä pelastusta vailla olevat, keski-ikäiset miehet huutelevat Twistin nimeä. Kyllä, Twist on nimensä mukainen, Grande.

Eturivissä on jälleen pelkkiä kaksilahkeisia. Silmät kiiluvat. Varsinkin eräällä yli-innokkaalla, kaksimetrisellä viikingillä. Sille ei riitä nyrkkiterpat artistien kanssa, eikä näiden lahjoittamat plektratkaan, se haluaa myös lähmiä bastardojen soittimia. Paskiainen!

Rozzy Randallin määritelmän mukaan hyvä rock on sellaista, että se laittaa jalan vipattamaan ja alkaa tehdä mieli kaljaa. Tämä on nyt sitten vissiin sitä. Ay, caramba! Una cerveza, por favor!

”Miten ilta on menny?”, kuulen tiskillä äänen vierestäni. Ohhoh, olipas vallan omaperäinen avausrepla! Paljastuu, että kundi on Tampereelta, annettakoon siis anteeksi. Se kehuu kuinka edellisessä bändissä oli helvetisti energiaa. ”Nousiko karvat pystyyn?”, kysyn. (Twistin mukaan hyvän musiikin tunnistaa siitä.) Kundi kertoo olevansa täysin karvaton. Strippari, joka on tehnyt harrastuksestaan työtä. Mielenkiintoisia harrastuksia ihmisillä. Parempaa viihdykettä varmaankin kuin postimerkkeily.

Lavalla karvaa sen sijaan riittää. Bastardojen rock-jyrä jyrää kokemuksen varmalla, mutta rennolla otteella.

Mutta missä ovat samanikäiset rokkimammat?

Toivottavasti tulevaisuudessa vaikkapa The Freza tekee tähän poikkeuksen. Eihän siihen ole likoilla kuin 30 vuotta aikaa. Siinä vaiheessa tuntenevat toisensa jo aika hyvin. Kuten Los Bastardot, jotka ovat tunteneet toisensa useiden vuosikymmenien ajan. Bändin kemiat toimivatkin ilmeisen hyvin yhteen. Eikä se ikääntyminenkään ole vain huonoa asia. Soittamisesta nauttii Bastardosien mukaan paljon enemmän vanhempana. Enää ei ole pakonomaista näyttämisen tarvetta, vaan voi keskittyä olennaisiin, rockiin ja rolliin.

Huomaan hymyileväni.

On ihan helvetin mahtavaa katsella ihmisiä jotka nauttivat noin silminnähden työstään. Bastardot toimivatkin vielä paremmin livenä kuin levyltä kuultuna.

Encorena kuultu Ace of spades on tässä kohtaa aivan turha varmistus. Tämä bändi pärjäisi satavarmasti ihan omillaankin.