Pharaoh Overlordin aikuistumisprosessi otti takapakkia

Lauantaitranssit: Pharaoh Overlord
9.1.2016 Helsinki, Ääniwalli

Circlen suhtautuminen musiikkiin muuttui 1990-luvun edetessä yhä vapaammaksi ja asetettuja askelmerkkejä halveksivammaksi. Rasavilli lähestyminen säveltaiteeseen on upea asia, mutta kolikolla on myös toinen puolensa. Ihminen on eläinlaji, jolle pitää painaa paperille, ettei kissaa saa panna mikroaaltouuniin.

Vuosituhannen vaihteessa Jussi Lehtisalolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin perustaa toinen yhtye, joka noudattaisi kivitauluihin hakattua koodistoa säntillisesti. Rinnalleen hän värväsi samoihin aikoihin Circleen liittyneet Sweetheart-kitaristi Janne Westerlundin ja Aavikko-rumpali Tomi Leppäsen.

Trio jätti sointinsa ulkopuolelle kaiken ylimääräisen. Mitään ei tarvinnut karsia, jos alkujaankaan ei ole ydintä enempää. Yngwie Malmsteenin ajattomasta viisaudesta johtaen: vähemmän on vähemmän. Kun käytettävät soinnut ja rumpusetin lyömäsoittimet voi laskea yhden käden sormilla, tilaa virheille ei yksinkertaisesti jää.

Circlen seikkailut saattoivat polveilla kuin rippikouluikäisen kynäilemä fantasiakirjallisuus, Pharaoh Overlordin oli pysyttävä viivasuoralla ajoradalla. Yhtye riisui itsensä alasti kuin Mikko Kouki jokaisessa tähdittämässään elokuvassa. Se tuli kaikessa koruttomuudessaan sellaisena kuin on.

Alkukantaisuudestaan ja äänekkyydestään huolimatta yhtyeen musiikki oli herkkää. Vaikka sen rytmi ja toisto vaivuttivat toismaailmalliseen transsiin, inhimillisyys oli aina läsnä.

Ensimmäiset neljä albumia jäivät suomalaisen vaihtoehtorockin historiankirjoihin väärinymmärrettyinä altavastaajina. Soundin nykyinen päätoimittaja Mikko Meriläinen haukkui levyarviossaan #4-albumin (2006) turhauttavaksi. Kenties oivallus löytyisi antamalla turhautumiselle valta. Kenties oivallusta ei edes tarvita.

Hiottuaan ilmaisunsa, jos ei loppuunsa, niin ainakin puolikarkeaan muotoon, jotain odottamatonta tapahtui. Keikkakokoonpanossa jo aiemminkin nähdyt Jääskeläisen veljekset, Pekka ja Julius, liittyivät täysjäseniksi viimeistään Siluurikaudella-albumilla (2010) soitettuaan. Kasvukivut ilmenivät abstraktina kudelmana, joka kapinoi kaikkea Pharaoh Overlordin tätä ennen tekemää vastaan. Harkittu ja hillitty yhtye päästi halunsa valloilleen ja laukkasi vapaan varsan lailla. Kuin Circle konsanaan.

Pharaoh Overlord joutui tutkiskelemaan itseään. Kuinka perustella olemassaolo, jos syntymään johtaneet syyt olivat unohtuneet. Vaikean viidennen levyn jälkeen Out of Darkness (2011) ei tuntunut kurssin korjaukselta, vaan paniikinomaiselta ruorin pyöräytykseltä. Seikkailu glamin ja hard rockin maailmassa vierailevien muusikkojen kanssa tuntui jopa oudommalta ratkaisulta kuin aiempi.

Tutkimusmatka kuitenkin tuotti tulosta. Lunar Jetmanillä (2012) kuultiin yhtye, joka oli kerrannut dogminsa heurekaa huudellen. Keikkasuosikki Black Horse sai viimein studioluennan, jonka 16 minuuttia ja 37 sekuntia tekivät kristallinkirkkaaksi sen minkä vuoksi Pharaoh Overlord on maan päällä vaeltanut. Levy oli helpotus bändin puolesta jännittäneille faneille, mutta oletettavasti myös muusikoille.

Pharaoh Overlordin Circle-albumia (2015) voidaan myös pitää tutkimusmatkana. Tällä kertaa sitä kuitenkin käytiin kompassin ja kartan avulla sekä yhtyeen omia ehtoja kunnioittaen. Kvintetti körötteli sympaattisella kulkupelillään La Düsseldorfin ja Neu!:n viitoittamalla autobahnilla alle nopeusrajoitusten. Levyllä soitti ikänsä ja arvonsa tunteva herrasmiesjoukko.

Näistä lähtökohdista tammikuinen konsertti vaikutti mielenkiintoiselta. Kurinalaisesti eläneen Pharaoh Overlordin vaikeat kapinavuodet tuntuivat kaukaiselta muistolta, ja yhtye näytti kypsyneen arvostelun ja odotusten yläpuolelle.

Ääniwallin pienen puolen matalalle lavalle nousi särmikkäästi mustiin pukeutunut Pharaoh Overlord. Kaikki oli valmiina leppoisaan sunnuntaiajeluun, vaikka viikonpäivä oli sitä edeltävä.

Mitä vielä! Soitto kulki bändin historialle uskollisen rähjäisesti ja paikoin jopa siluurikautta muistellen. Yhtye otti lavalle kymmeneksi minuutiksi täysin soittotaidottoman tuuraajabasistin Lehtisalon keskittyessä virittelemään kitaristikolmikon instrumentteja ja tanssimaan mikrofonitelineen kanssa. Pharaoh Overlordin lainahitti Revolution lietsoi lähes kaoottiseen tilaan, jossa nyrkit halkoivat ilmaa ja alumiinitölkit ruttaantuivat.

Pharaoh Overlordin aikuistumisprosessi tuntui ottaneen nähdyn perusteella takapakkia. Hyvä niin, totesi vaarallisemman rockmusiikin ystävä minussa. Esiintymislavalle joutuminen hymyilyttää edelleen.