Rockia soittava indieartisti myi Tavastian loppuun – tällainen oli altavastaajien puolta pitävä tuhkolmalaisbändi livenä

Viagra Boysin Euroopan-kiertueen päätöskeikka on railakas ja riehakas työvoitto.

07.06.2022

Viagra Boys
5.6.2022
Tavastia-klubi, Helsinki

Kuuma, kostea, sykkivä ja hieltä tuoksahtava. Kuvaus sopisi myös Viagra Boysin laulaja Sebastian Murphyn paria tuumakokoa liian ahtaiden farkkujen sisältöön, mutta tarkoitan loppuunmyytyä Tavastia-klubia.

Viagra Boys esiintyi ensi kertaa Suomessa vuoden 2016 Sideways-festivaalilla, pahamaineisena myrskypäivänä. Debyyttialbumi antoi vielä odotuttaa itseään parisen vuotta, mutta Research Chemicals -kappale oli tullut Youtubesta tutuksi ja tehnyt vaikutuksen erottumalla muusta aikakauden post-punkista rosoisuudellaan ja aggressiivisuudellaan. Kapeassa ja korkeassa teollisuuskiinteistössä soitettua keikkaa oli katsomassa kourallinen ihmisiä. Soundit olivat yhtä puuroa mutta ryhmän kaoottinen esiintyminen antoi lupauksen: tätä kannattaa seurata.

Yhtye on jatkanut taivaltaan julkaisemalla levynsä piskuisen Year0001:n kautta ja ollut tien päällä niiden väliset ajat koronan keikkakalenteriin tekemää lovea lukuun ottamatta. Suomessakin yhtye on vieraillut eri kokoisilla lavoilla, mutta sunnuntai-iltana Viagra Boys lunasti merkittävältä tuntuvan työvoiton myydessään meikäläisten rockpyhätön loppuun.

Tuo yllä mainittu, tukholmalaisbändin uralle startin antanut kappale aloitti myös täpötäyden Tavastian löylyttämisen. Viagra Boysin parin kuukauden mittainen Euroopan-kiertue tuli päätökseensä Helsingissä, mutta rundiväsymyksestä ei ollut tietoakaan.

Laulaja Sebastian Murphy esitti ikonisia ja ultraviileitä tanssiliikkeitään ja julisti välispiikeissään rakkautta maatamme kohtaan: ”Kolme lempiasiaani koko maailmassa ovat Suomi, Koskenkorva ja Hesburger.” Murphyn tavaramerkiksi muodostuneet nopeat lasit, pari neliömetriä tatuoitua nahkaa ja vaaksan verran persvakoa olivat yhtä läsnä kuin hänen tekstinsä elämän päähänpotkimista altavastaajista tai satiirin keinoin kerrotut tarinansa toksisista ihmiskohtaloista.

Murphyn sysimusta huumori ylitti paikoin jopa kiusallisuuden rajat hänen viedessään yleisöä kimuranttien perhesuhteidensa pariin kuin pässiä narussa. ”Seuraava biisi on omistettu isäpuolelleni. Missä hän on?”, Murphy alusti ja herutti aplodit pahaa-aavistamattomalta yleisöltä, joka odotti käden nousevan jostain päin Tavastiaa. ”Ei kun vakavissaan. Missä hän on? Hän ei nimittäin ollut juurikaan läsnä.” Tälle, kenties fiktiiviselle hahmolle, omistettu kappale oli painajaismaisesta lapsuudesta kertova Just Like You.

Murphy tehosti kappaleen tarinaa poistumalla lavalta pää painuksissa. Muu bändi soitti Murphyn huilitauon aikana Iggy Popin ylistämän Welfare Jazz -albumin instrumentaalin 6 Shooter. Oscar Carlsin melankolisilla saksofonifraaseilla väritetty kappale on puhdasverisesti pumppaavaa krautrockia, jota Henrik Höckertin basso ja raiteilta suistumisen partaalla olevat Tor Sjödénin rummut ajavat.

6 Shooter ei ole Viagra Boysin ainoa biisi, jossa esimerkiksi Can-yhtyeen vaikutus on ilmiselvä. Niin ikään keikalla kuullut Toad ja varsinaisen setin psykedeeliseen hurmokseen päättänyt Shrimp Shack ovat velkaa saksalaishuuruilijoille.

Bändin rosoisemmat biisit esittelevät niin ikään kouriintuntuvasti Viagra Boysin muut rakennuspalikat: esikoisalbumi Street Wormsin avauskappale Down in the Basement on silkkaa The Stoogesia, ensi kuussa ilmestyvän Cave World -levyn single Ain’t No Thief voisi olla The Fallin katalogista. Viagra Boysin kokoonpanon tuorein jäsen, Ghost-yhtyeessäkin soittanut Henrik Palm osoitti tähän palettiin vaadittavan estetiikantajunsa kitarallaan: hän kanavoi tarvittaessa Michael Karolin hienovaraisia likkejä tai syöksyi iholle Ron Ashetonin lailla.

Viagra Boys -hitti Sports sai yleisöltä odotetun villin vastaanoton, vaikka muutenkin meno oli raisua: lavalle lenteli tyhjien muovituoppien lisäksi ainakin housut ja käsien päällä surffasi muutaman yleisön jäsenen lisäksi myös kosketinsoittaja Elias Jungqvist.

Höyryävän hikisenä Urho Kekkosen kadulle purkautunut ihmismassa vaikutti tyydyttyneeltä, mutta revanssin pääsee ottamaan festariolosuhteissa jo sunnuntaina, kun Viagra Boys palaa Suomeen, kohteenaan Turun Kesärauha. Sieltä alkaa yhtyeen festivaalikesä Euroopassa, jonka jälkeen vuorossa on Yhdysvallat syksyllä. Tietenkin.

Lisää luettavaa