Toinen single tulevalta albumilta.
Myrtsin debyyttialbumilta saatiin maistiaisia.
Ö Festin viimeiset esiintyjät julki.
Roomeo julkaisi heinäkuussa toisen singlensä nimeltä Selvitään, joka on road trip -henkinen kesäbiisi.
Kolmen kappaleen ep-kokonaisuus on julkaistu.
Tunnelmaan mahtui myös huumoria.
"Kirjoitan mm. rakkaudesta eri muodoissa, sydänsuruista, ystävyydestä ja kasvamisesta", fibi kertoo.
Sólstafir nähdään Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä.
Isaac Sene julkaisi tammikuussa debyyttilevynsä, jota oli odotettu 7 vuoden ajan. "Mä rakastan synkkää musaa. Mutta jos mussa on valoa, niin miksi mä häpeäisin sitä?" Sene sanoo Rumban haastattelussa.
Tajuttomat julkaisee albumin elokuussa.
"Ensin tuli hiphop, ja sen jälkeen jungle. 90-luvun jungle on varmasti vaikuttanut musiikkiini paljon", toisen singlensä toukokuun lopussa julkaissut Snapdragon sanoo.
Syksyllä julkaistavaa albumia seuraa myös kiertue.