Santana Helsingissä: ”Saatanan Santana minkä teit!”

Latinalaisamerikkalaisen rockin kuningas Carlos Santana yhtyeineen vieraili kesäkuun puolivälissä Helsingissä ulkoilmakeikalla, vieden pois ihanat helteet ja tuoden kolean syyskelin mukanaan. Onko Carlos siis suuri Saatana vai mikä on miehen sanoma? Nalle Österman kävi ottamassa selvää.

Teksti & jumalaiset kännykkäkamerakuvat: Nalle Österman

Santana, Erja Lyytinen
13.6.2011 Helsinki, Sonera Stadium

Santana.

Sun.

Tan.

A.

Iorbockilaisittain Santanan voi ääneen lausuttaessa lukea miltei tarkoittavan aurinkoa ja rusketusta. Loppuun jäävän ylimääräisen ja yksinäisen A-kirjaimen voikin sitten lukea tarkoittavan vaikka Anarkiaa. Aurinkoa ja rusketusta onkin Suomessa riittänyt koko edellisviikko, jolloin hellelukemia mitattiin ympäri maata. Esimerkiksi edellispäivänä Helsingin Suvilahdessa järjestetty Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti saatiin viettää paahtavassa auringossa.

Toisin on tänään. Taivaalta tulee vettä kuin saavista. Sattumaako? Auringon ja rusketuksen musiikillinen suurlähettiläs tulee auringonpaisteen ja rusketuksen kyllästämään maahan ja lopputuloksena on hyytävä vesisade.

Harjoittavatko auringon ja rusketuksen jumalat tänään Santanan kunniaksi anarkiaa?

Kyllä nyt keljuttaa.

Katselen ikkunasta maahan tippuvia vesipisaroita Helsingin Kalliossa. Kello on 18.37. Pohdin, kannattaako Sonera Stadiumille lähteä laisinkaan tässä kelissä.

Vielä muutama vuosi sitten Sonera Stadium tunnettiin nimellä Finnair Stadium. Epäilemättä muutaman vuoden päästä nimi on joku muu. Santanankin konsertti kulkee konserttijärjestäjä Live Nationin mainoksissa ja tiedotteissa virallisesti nimellä ”HELSINKI CLASSIC 2011 -KONSERTTI: Guitar Heaven 2011: Santana + special guests”.

Kylläpä on tapahtuma siunattu komeasti kalskahtavalla nimellä!

Ehkäpä siksi tapahtuman konserttilipuista voidaan pyytää komeat 79 ja 69 euroa sekä asiaankuuluvat toimituskulut.

Erja Lyytinen, anteeksi, konserttijärjestäjän tiedotetta mukaillen ”illan toinen huippuesiintyjä, kotimaisen bluesin kärkiartisteihin lukeutuva kitaristi-laulaja-lauluntekijä Erja Lyytinen” on jo aloittanut esiintymisensä Sonera Stadiumilla, Helsinki Classic 2011-konsertin erikoisvieraana.

Minä katselen ulos ikkunasta vedestä lainehtivaa asfalttia.

Saatanan Santana minkä teit!

Lienee sanomattakin selvää, että olen odottanut Santanan näkemistä kuin messiasta ikään, onhan Santana ehkä maailmankaikkeuden kaikkien aikojen paras yhtye! Toki vastaväitteitä on kuultu ja esitetty vuosien mittaan, mutta kun on nähnyt videotallenteen Santanan vuoden 1969 Woodstockin keikalta, tietää olevansa oikeassa.

Tietojeni mukaan Santanan tämänkertainen esiintyminen Helsingissä on jo neljäs laatuaan maamme kamaralla. Kolme edellistä kertaa olen suvereenisti missannut, ja tämänkertainenkin keikka uhkaa pahasti vesittyä.

Kello on 19.24.

Katson ikkunasta ulos. Mitä ihmettä? Maa näyttää kuivuvan uhkaavasti. Uskallanko uhmata auringonpaisteen ja rusketuksen jumalia anarkistisesti?

Uskallan!

Kello on 19.32.

Hyppään menopelinäni toimivan kaksipyöräisen satulalle ja annan pyörien kuljettaa Kalliosta Töölööseen. Takakumi tuntuu oudolta. Viilentynyt asfaltti hivelee takapuoltani tavallista muhkuraisemmin. Toivottavasti kyseessä ei ole mitään vakavampaa. Sonera Stadiumin liepeillä seisoskelee ja kuljeskelee ihmisiä sateenvarjoineen.

Helsinki on valmis Santanalle.

Useat näyttävät olleen tarkkailuasemissa säiden suhteen, sillä vielä varttia ennen Santanan keikan arvioitua aloitusaikaa Urheilukatu kuhisee yleisöstä. He eivät selvästikään ole noudattaneet konsertin järjestäjän Live Nationin lehdistötiedotteen neuvoa:

”Yleisöä kehotetaan varaamaan aikaa ja juhlamieltä sekä saapumaan Sonera Stadiumille julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen. Pysäköintipaikkoja on erittäin rajoitetusti Stadiumin ympäristössä.”

Porttien liepeillä lipputrokarit yrittävät päästä eroon lipuistaan. En viitsi kysellä päivän hintaa, veikkaan sen olevan alle ohjevähittäishinnan.

Vastaan astelee urheiluselostaja Jari Porttila. No nyt alkaa ilmassa olla vihdoin suuren urheilujuhlan tuntua!

Turvatarkastukset sujuvat verkkaisesti. Suuri osa yleisöstä ei ole selvästikään lukenut konsertin järjestäjän Live Nationin tiedotetta, jossa ilmoitetaan, että ”yleisöä pyydetään saapumaan hyvissä ajoin, sillä  paikoilleen asettautuminen vie aikaa. Lisäksi turvatarkastuksiin saattaa muodostua jonoja”.

Päätän nauttia jonomuodostelmasta panemalla tupakaksi. Kaivan taskustani punaisen Marlboro-merkkisen savukkeen ja vedän syvät henkoset. Tämän jälkeen puhallan savut viattomien kanssaihmisteni kiusaksi ja riesaksi. Porttien sisäpuolella kun moinen ei ole enää sallittua kun erikseen nimetyillä alueilla.

”Uuden tupakkalain mukaan tupakointi on kielletty ulkokatsomoissa ja niihin rinnastettavilla alueilla.”

Turvatarkastajat kehottavat yleisöä luopumaan sateenvarjoistaan ”mitä!?!”-huudahdusten siivittäminä. Nämä eivät ole lukeneet tai halunneet uskoa Live Nationin tiedotetta, jonka mukaan ”sateenvarjojen tuominen konsertteihin on kielletty turvallisuuden sekä avattujen varjojen aiheuttamien näköesteiden vuoksi. Sateisella kelillä yleisöä pyydetään tarvittaessa varustautumaan sadeasuin”.

Minä vain tupruttelen punaista Marlboroani katsellen, kuinka yleisö joutuu luopumaan myös muista taskujensa ja laukkujensa arvoesineitä järjestyshenkilöiden seulan alla.

”Videolaitteiden, nauhureiden, järjestelmäkameroiden, telttatuolien, laserosoittimien, alkoholin, pullojen, tölkkien, purkkien, aseiden, ilotulitteiden sekä muiden vaarallisten aineiden tai välineiden tuominen konserttiin ja konserttialueen välittömään läheisyyteen on ehdottomasti kielletty.”

Selvä. Onneksi minulla on niin pieni pippeli, että saan helposti salakuljetettua haarojeni välissä videolaitteet, nauhurit, järjestelmäkamerat, telttatuolit, laserosoittimet, alkoholin, pullot, tölkit, purkit, aseet, ilotulitteet sekä muut vaaralliset aineet ja välineet konserttialueelle.

Olenhan anarkistinen auringon ja rusketuksen ystävä.

Tosin, koska olen myös nynny, olen jättänyt ylimääräiset arvoesineeni konserttialueen ulkopuolelle Live Nationin tiedotteesta viisastuneena, jonka mukaan ”Stadiumin ulkopuolelta löytyy maksullinen narikka, jonne voi jättää tavaroita säilytykseen”.

Ki-tois!

Toimittajalle lipun mukaan osoitettu paikka sijaitsee kentällä paikkanumerolla 2417. Muistan jostakin lukeneeni konserttijärjestäjän kehaisseen, kuinka kentälle tuodaan riittävä määrä penkkejä, jotta konsertista voi nauttia istuaalteenkin.

Mutta voi surkeuden surkeus: näin surkealla kelillä suurin osa yleisöstä seisoo mieluummin kuin istuu märillä puupenkeillä.

Tämähän ei ole Live Nationin syy, kuten ei mikään muukaan tässä maailmassa. He kun ovat päinvastoin vain tuoneet yli sata miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myyneen meksikolais-amerikkalaisen laulaja-kitaristin Carlos Santanan tuomaan tuulahduksen raikkaita rytmejä sekä aurinkoa ja rusketusta hurmaavaan etelä-amerikkalaiseen tapaan kylmään Pohjolaan.

Vaan nyt Santana näyttää pikemminkin tuoneen sateiset syyskelit mukanaan Sonera Stadiumille.

Saatanan Santana minkä teit!

Santanassa soittaa kovan luokan ammattimuusikoita.

Kello on 19.58 kun astelen vehreää ja kastunutta keinonurmea pitkin etsien paikkaani 2417. Vaan kovin epätodennäköiseltä moisen löytäminen näyttää näillä keleillä. Luotan siis vain kohtalon johdatukseen ja annan askelten kuljettaa mahdollisimman lähelle alttaria, jolla tänä iltana papin virkaa toimittava Carlos Santana toimittaa messunsa.

Alttarin eteen askeltaminen sujuu vaivattomasti.

Otan numeroimattoman seisomapaikan neljänneltä riviltä.

Kello on 20.00, kun lattarirytmit täyttävät Töölön Urheilukadun ja sen ympäristön.

Odotukseni on päättynyt.

Vihdoinkin.

Ehkä maailmankaikkeuden paras yhtye on vihdoin edessäni!

Kaiken kaikkiaan lavalle näyttää ilmestyvän yksitoista soittoniekkaa. Keikka käynnistyy lämminhenkisellä jamittelulla, joka saisi paahtavassa helteessä kansan tanssimaan reimuiten keinonurmen yllä. Nyt pyöritellään vain varpaita sukissa viileähkössä Helsingin illassa. Onneksi Suomen kesä on sentään lyhyt mutta vähäluminen.

Seuraavaksi yhtye täräyttää ilmoille klassikon: version AC/DC:n klassikosta Back In Black. Laulusolistin virkaa tulevat suorittamaan neekeriukko ja latinogigolo. Uuuhhh!

Kappale saa muistelemaan sitä kertaa, kun toimittajanne pääsi ensimmäistä kertaa elämässään katselemaan ihka oikeaa hevirokkikonserttia Helsingin Jäähalliin 12. helmikuuta 1986. Se olikin 12-vuotiaalle pikkupojalle unohtumaton elämys ja kokemus. Unohtumaton kohtaaminen koettiin myös Jäähallin ulkopuolella, missä tulevan toimittajan vanhemmat saivat kuunnella hallin ulkopuolella päivystäneiden uskovaisten ripitystä vanhempien vastuusta päästää jälkikasvunsa moisten saatananpalvojien riittiin.

Onko Carlos Santanakin saatananpalvoja, vai jopa itse vanha vihtahousu, pahamaineinen Carlos Saatana suorastaan!?!

Onko tämä mies Carlos Santana vai Saatana?

Se selittäisi kaiken.

Saatanalta voikin odottaa pyhän häpäisemisen, eli perusarvoihin kajoamisen yhdistelemällä lattarirytmejä moiseen klassisen rockin merkkiteokseen. Lisää häpäistyjä versioita klassisen rokin merkkiteoksista kuullaan viime vuonna ilmestyneellä Santanan 21. studioalbumilla Guitar Heaven, ainakin jos arvosteluja on uskominen.

Itse en ole arvosteluihin uskoen uskaltanut tarttua tähän rohkean ennakkoluulottomaan klassisen rockin merkkiteokseen, koska olen nynny. Nyt nämä Santanan uudisversiot saavat lantioni hytkymään ja jalan vispaamaan vastustamattomasti, vaikka yritän hangoitella konservatiivista luontoani vastaan ja vaikka neekeriukko sekä latinogigolo yrittävät omalta osaltaan pilata kappaleen tunnelman ankeahkoilla tulkinnoillaan.

Saatanan Santana minkä teit!

Jännittävä on myös näkemys The Doors-yhtyeen klassikosta Riders on the Storm, versiota voi pitää erinomaisena taidonnäytteenä Santanasta mystisimmillään. Tutumpiin tunnelmiin palataan Black Magic Womanilla ja Oye Como Valla, joita höystetään leppoisilla instrumentaaliosuuksilla. Urheilukatu alkaa lämmetä.

Kohdistan katseeni yhtyeen liideriin Carlos Santanaan. Häntäkin näyttää paleltavan. Hän on sonnustautunut lämpimään huppariin sekä pipoon. Mutta kas, hän puhuu, nyt Carlos Santana puhuu kansalle!

”Muistakaa, että aurinko paistaa aina.”

Suurin osa paikalla olevasta 9000 hengen yleisöstä hurraa. Niin minäkin. Minä hurraan Santanan lavalta tarjoamalle lämmölle, joka täyttää sieluni ja ruumiini läpikotaisin.

Vai ovatko kyseessä sittenkin helvetin tulet?

Santana alkaa lämmetä. Taustaruudulle heijastetaan upea latinokaunotar, jollaisia näkee yleensä huippumalleina tai pornoelokuvissa. Nyt ei kuitenkaan katsota muotinäytöstä tai pornoa vaan musiikillista aikuisviihdettä, jota 63-vuotias Carlos Santana yhtyeineen tarjoilee. Kun suomalaisen junttidiskon kuninkaan Frederikin haaveiden kohde oli 1970-luvulla Linda Linda, on Santana kohdistanut omat ajatuksensa Maria Mariaan.

Kuka on tuo mystisen eteerinen tummahipiäinen kaunotar? Se ei selviä googlettamalla, vaikka tätä kirjoittaessani syötän useampiakin taikasanoja Googlen taikakenttään. Ilmeisesti en ole ollut hakuineni kuitenkaan yksin. Kertookohan Frederikin Linda Linda puolestaan Linda Lampenius-Cullbergistä? Oli kyseessä sitten Maria tai Linda, niin ainakin Ilkka Sysimetsä ja Carlos Santana ovat ilmeisesti ymmärtäneet, että kaksin aina kaunihimpi – jopa kappaleen kertosäkeessä.

Onkohan Carlos Santana koskaan kuunnellut Frederikiä? Ainakin miehen yleisö näyttäisi koostuvan vahvasti jo hieman varttuneemmasta naisväestöstä, joilla on tapana kansoittaa myös Frederikin konsertit sankoin joukoin. Yleisön hytkyminenkin noudattaa taattua ruotsinlaivahenkeä, jossa askeleita otetaan hieman verkkaisesti ja varovaisesti, kuin Frederikin tai Matti Nykäsen konserteissa konsanaan – ellei sitten olla kolmen promillen riehakkaassa nousukännissä.

Koska Sonera Stadiumin yleisö ei ole kolmen promillen riehakkaassa nousukännissä, hytkytään supisuomalaisittain verkkaisesti ja varovaisesti. Välillä kuvataan yleisöä lavan taustaruudulle, josta kukin voi bongailla tuttuja ja tuntemattomia keski-ikäistyviä kaunottaria ja komistuksia. Kas, tuollakin hytkyy Provisual-tuotantoyhtiön pääjehu Cyde Hyttinen mairea hymy kasvoillaan.

Jaahas, nyt onkin jo basso- ja rumpusoolon vuoro. Basisti hymyilee maireasti revittäessään bassoaan kuin eläin, tuoden etäisesti mieleen Stratovariuksestakin tutun suomalaisen bassovelhon Lauri Porran räiskyvimmillään. Tämän jälkeen estradi on vapaa suurelle yksinäiselle.

Herrajesta, voiko se todellakin olla…?

Ei kai se vaan ole…?

Kyllä, kyllä se on…!

Carlos Santanan rumpali, Dennis Chambers.

Hyvät Naiset ja Herrat, rummuissa yksi ja ainoa oikea Dennis Chambers!

Muistan päivän kun eilisen, kun The Milestones-yhtyeen rumpali Tommi Manninen halusi esitellä erään tuolloin vielä toimittajallenne suuren tuntemattoman rumpalin edesottamuksia lavalla. Videokasetin sisältä piirtyi television kuvaruudulle rakeinen kuva järkälemäisestä neekeriukosta rumpujen takana, joka hiljensi kontulalaisen suomenruotsalaisen tyystin.

Tuo verkkokalvoille piirtynyt kuva sai myöhemmin toimittajanne lausumaan Moonsorrow-yhtyeen Sorvalin serkusten Henrin ja Villen pienlehteen joskus 1990-luvulla lausahduksen ”Dennis Chambers is a humanoid”. Pienlehden nimi on vaipunut unholan syövereihin, humanoidin ei.

Nyt tuo humanoidi on Sonera Stadiumin lavalla esittelemässä taitojaan. Tämäkin tosiasia on selitettävissä järjellä ja logiikalla, sillä täytyyhän Saatanalla olla vähintään yksi humanoidi riveissään.

Hyvät Naiset ja Herrat, Dennis Chambers!

Dennis Chambers, hyvät Naiset ja Herrat!

Dennis Chambers!

Vielä kerran, hyvät Naiset ja Herrat, Dennis Chambers!

Dennis Chambers!

Pakko myöntää, Santanan keikan aikana on kuitenkin hetkiä, jolloin mielenkiintoisemmalta tuntuu tutkia oman multimediapuhelimen sisältöä kuin lavalla tapahtuvia edesottamuksia. Ilahdun huomatessani saaneeni sähköpostia Live Nationin tiedottajalta Maritta Kettuselta, joka ennen nykyistä toimenkuvaansa opittiin tuntemaan rajusti rokanneen Bitch Alertin kauniina tummatukkaisena rumpalina.

Nykyään tämäkin rokkari on päässyt tai päätynyt oikeisiin töihin.

Tutkin viestin sisältöä.

”Hei! Tässä Santanan tämän illan settilista. Keikan ollessa vielä täydessä vauhdissa, voi olla hyvin mahdollista, että Santana vähän varioi settiä ja improvisoi. Yleisöä on tänään 9000.”

Mukavaa. Voin siis kirjata illan settilistan tähän juttuun jo nyt.

”1. Spark of the divine / Sun Ra
2. Back in Black
3. Riders On The Storm
4. SWCB / BMW / Gypsy Queen
5. Oye Como Va
6. Maria Maria
7. Foo Foo
8. Corazon Espinado (Benny & Dennis)
9. Jingo
10. Europa
11. Duende / Open Invitation
12. Love of my Life
13. She’s not there
14. Evil Ways
/ A Love Supreme
15. Sunshine of your Love
16. Smooth / Dame tu Amor
Woodstock
Chant
17. Soul Sacrifice
18. Brigdegroom / Into The Night
19. Love, Peace & Happiness / Freedom”

Iloitkaamme.

Kun suljen silmäni, voin hetken ajan kuvitella olevani vuoden 1969 Woodstock-festivaaleilla Amerikan Yhdysvalloissa nauttimassa hippikesästä, huumeista ja vapaasta seksistä. Kun avaan silmäni, olen koleassa Helsingissä. Suljen silmäni uudelleen.

Lavalla soittavia rautaisia ammattilaisia erehdytään usein kuvailemaan pöhöttyneiksi aikuisrokkareiksi, joiden tulkinnoista puuttuu intohimo ja nuoruuden vimma. Nuoruuden vimman puute on ymmärrettävä, sillä jokaisella lavalla seisovalla ammattimuusikolla on tuhansien kilometrien tuoma työkokemus takanaan – eräillä mailit lasketaan varmasti jo miljoonissa. Jos se ei kerro intohimosta lajiin, niin mikä sitten?

Nuoren näsäviisaan rokkitoimittajan nokkelan vähättelevät sanavalinnat?

Ohikiitävä katsahdus taustaruudulle paljastaa merkittävän havainnon. Tuo basistihan soittaa paljasjaloin! Kuka ihmeen soittaja voi olla niin hullu, että soittaa noin kymmenen asteen sadekelissä paljasjaloin kolealla lavalla kaksi ja puoli tuntia ilman kenkiä?

Toki, tuo henkilö soittaa bassoa, joten se selittää paljon.

Silti en saa paljasjaloin soittavaa basistia pois mielestäni. Hän osoittaa suurta siviilirohkeutta uhmaten sään jumalia, jotka ovat yrittäneet sabotoida ihanaa kesäiltaa Helsingissä. Minäkin haluaisin olla paljasjaloin keinonurmella, mutta en uskalla, koska olen nynny. Tuo basisti ei ole. Hän on hurjaakin hurjempi bassovelho nelikielisensä kimpussa, kun hän loistaen kuin Hangon keksi kikkailee ja hassuttelee bassonsa kuin suuri rakastaja, varsinainen basson Rasputin, Casanova, Auervaara ja Kreivi Ylermi Lindgren konsanaan!

Yleensä näillä liksoilla ei kuulu googlata, mutta olkoon tämä poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Saatanan Santana minkä teit!

Basistin nimi on Benny Rietveld, basisti Jumalan armosta.

Vai Saatanan?

Dennis Chambers on humanoidi.

Carlos Santana haluaa pitää puheen. Hän haluaa kertoa meille rakkauden ilosanomasta. Hän haluaa levittää toivon sanomaa.

”Kun lähdette täältä muistakaa, edes nämä kaksi sanaa, light and love, valo ja rakkaus, light and love.”

Light and love, voi helvetti soikoon miten saatanan kauniisti lausuttu, perkele sentään!

”Huomaamme, että rakkauden valta korvaa vallanhimon. Ymmärrämme, että sota ei ole vastaus, vain rakkaus voi voittaa vihan. Imagine – John Lennon, All You Need is Love – The Beatles. What’s Going On – Marvin Gaye. One Love – Bob Marley. Me olemme yhtä. Piditte siitä tai ette, ymmärsitte sitä tai ette, me olemme yhtä. Yksi perhe.”

Niin.

Almua aneleva romanikerjäläinen, tarunhohtoinen urheiluselostaja, monikansallisen ohjelmatoimiston tiedottaja, ökyautolla porhaltava pohatta, hehkeä latinokaunotar, laulava neekeriukko, perussuomalainen kansanedustaja, kuuma latinogigolo, paljasjaloin soittava ammattimuusikko, yli 40 vuoden mittaisen uran tehnyt latinalaisamerikkalaisen rockin kansallissankari, yli 20 vuoden mittaisen uran musiikkitoimittajana tehnyt piskuisen suomalaisen musiikkilehden avustaja, me olemme kaikki yhtä.

Onko tämä Saatanan puhetta?

Ei.

Ei voi olla.

Vai voiko?

Helsingissä Carlos levittää rakkauden ilosanomaa kaikille niille, jotka haluavat sitä kuunnella ja ottaa sen sydämeensä. Carloksella on puhdas ja kaunis sydän. Ehkä hän on kuullut suomalaisen kantaväestön nuivasta suhtautumisesta kerjäläisiin? Ehkä hän on kuullut suomalaisen väestön yhä jyrkemmästä kahtiajakautumisesta rikkaisiin ja köyhiin? Ehkä hän on kuullut maahanmuuttokriittisistä perussuomalaisista?

Tai ehkä tämäkin kaikki on vain puhdasta sattumaa.

Tai sitten ei.

Ehkä Carlos kertoo samat tarinat ympäri maailman, minne ikinä kulkeekin, tuodakseen lohtua ja toivoa ympäri maailman vellovaan globaaliin epävarmuuteen? Ehkä hän latinalaisamerikkalaisen rokin evankelistana tietää, mikä on oikeasti merkityksellistä?

Ei, se ei ole oikeasti merkityksellistä, että Carlos Santana on tehnyt levyllisen puisevia lattariversioita rokkiklassikoista. Se on merkityksellistä, että hetken aika jokainen kuulija joka haluaa Carlos Santanan sanoman kuulla, voi hiljentyä Sonera Stadiumilla näiden sanojen edessä ja ottaa ne sydämeensä. Viedä ne mukanaan kotiin ja antaa jollekin lähipiiriin kuuluvalle ystävälle tai vihamiehelle palan rauhaa ja rakkautta, tehden siten maailmasta edes hetkeksi paremman paikan meitä ympäröiville kanssaihmisillemme.

Ilman näitäkin neekeriukkoja ja latinogigoloita niin Helsinki ja Suomi kuin koko maailma olisivat olleet tylsempiä ja tyhjempiä paikkoja elää. Jos me autamme ystäviämme hädässä, ehkä hekin auttavat pahan päivän tullen meitä? Viekööt meidän työt, naiset ja rahat, ihmisyytemme ja inhimillisyytemme voimme menettää vain itse oman ahneutemme ja itsekkyytemme seurauksena.

Mutta hetkinen, eikö tämä rokkimusiikki ollut paholaisen musiikkia? Miten tämä oikein käy laatuun niiden evankelistojen kanssa, jotka 25 vuotta sitten paasasivat vanhemmilleni Helsingin Jäähallin pihalla, miten he ovat voineet päästää lapsensa moiseen turmion pesään?

Olen häkeltynyt. Niin häkeltynyt, että yritän palauttaa mieleeni kysymyksen, jonka taannoin esitin oraakkelilleni, eli The Wildhearts-yhtyeen Gingerille Formspring-nettipalvelun kautta.

Kysymys: Onko rokki paholaisen musiikkia vai oletko samaa mieltä Kiss-yhtyeen kanssa, joka lauloi ”God Gave Rock’n Roll to You”, Jumala antoi rock’n rollin teille?

Vastaus: ”En usko paholaiseen.”

Minäkin haluan olla yhtä viisas mies kuin Carlos Santana ja Ginger, minäkin haluan uskoa rock’n rollin ilosanomaan ja parantavaan voimaan, minäkään en halua uskoa paholaiseen.

Hallelujah rock’n roll!

Yhtye on poistunut lavalta. Nyt se palaa takaisin. Yleisö hurraa. Joku pyyhkii kyyneleen silmäkulmastaan. Taustaruudulle heijastetaan vanhaa arkistomateriaalia nuoresta Carlos Santanasta. Tämä arkistomateriaali on – kuinka ollakaan – peräisin pääosin Carlos Santanan vuoden 1969 legendaariselta Woodstockin keikalta.

Sattumaako?

Kappale on Soul Sacrifice, sielun uhraus, ja se kuulostaa tosi hyvältä. Niin pitääkin. Ehkä joku jättää uhraamatta sielunsa Saatanalle ja valitsee sen sijaan Santanan valon ja rakkauden ilosanoman.

Hyvät Naiset ja Herrat, valo ja rakkaus, light and love.

Astelen keinonurmelta pois. Santana laulaa selkäni takana vapaudesta. Ihmiset näyttävät iloitsevan. Koko päivän helsinkiläisiä riivannut sadekin hiljentyi tyystin Santanan ilosanoman edessä. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Muistakaa, että aurinko paistaa aina.

Kello on 22.23. Hakeudun kaksipyöräiseni luo. Takakumi on tyhjä.

Saatanan Santana minkä teit!