Stadionrockia millennium-nostalgikoille – Tiktak Hartwall-areenalla

"Tiktakin kuusihenkinen kahden kitaristin kokoonpano vaikuttaa epäekonomiselta luksustuotteelta. Tuulahdus ajalta, jolloin mikrofonilla ja Macbookilla ei areenoita täytetty", kirjoittaa Jukka Hätinen.

23.04.2019

Tiktak
18.4.2019
Hartwall-areena, Helsinki

Mikko Aaltonen kirjoitti Rumbassa vuonna 2001, että ”yritys ymmärtää Tiktakia muuna kuin täydellisenä, vakuumiin valmiiksi pakattuna popkoneena on sama kuin yrittäisi selittää kuukauden kestänyttä känniä sosiaalisten suhteiden hoitamisella”.

Vuosituhannen vaihteen vakuumi on repäisty auki. Nylon Beat ja Ultra Bra laulattivat festivaaleilla ne samat kappaleet niiden samojen ihmisten kanssa, kuin 20 vuotta sitten. Ensi kesänä tanssitaan Freestylerin tahtiin ja sitä ennen jännitetään Daruden pärjäämistä Euroviisuissa. Ysärinostalgia on vaihtunut millennium-nostalgiaan.

Sillä välin kun Tiktak oli pakattuna vakuumiin, pop on muuttanut muotoaan. Bändit eivät juuri listoilla juhli. Poikkeuksena sieltä vuosituhannen taitteesta tuttu Apulanta, joka kuulostaa vuosi vuodelta enemmän sinne takaisin kaipaavalta nu-metalin renesanssiaktilta. Noin muuten kitarat eivät juuri soi kuin grungen teiniahdistusta uudelleen kanavoivien räppärien kappaleissa.

Senpä vuoksi Tiktakin Hartwall-areenalla soitetun 20-vuotisjuhlakeikan suurin yllätys oli, kuinka puhdasverinen stadionrock-bändi se olikaan. Tai kuinka puhdasveriseksi stadionrock-bändiksi se on tullut. Lähes identtisellä tempolla ja rumpukompilla jyskyttäneet kappaleet soivat isosti ja kymmentuhatpäisen yleisön yhdessä laulamat kirkasotsaiset ja viattomat kertosäkeet vielä isommin. Kuusihenkinen kahden kitaristin kokoonpano vaikuttaa epäekonomiselta luksustuotteelta. Tuulahdus ajalta, jolloin mikrofonilla ja Macbookilla ei areenoita täytetty.

Sille ajalle ominaista oli myös naureskella ja naljailla musiikkilehtien haastatteluissa teini-ikäisille tytöille, jotka olivat tarpeeksi rohkeita tarttumaan instrumentteihin. Ja kun Tiktak pääsi ääneen, palstatilaa jouduttiin uhraamaan vakuuttelulle, että ”Hei, me soitetaan… oikeesti!”.

Tässä asiassa Tiktak oli suvereeni pääsiäisenä. Treenikämpällä oli varmasti vietetty pitkiä iltoja. Vaikka laulaja Petra Garganoa ja kitaristi Emppu Suhosta lukuun ottamatta muut esiintyivät miltei patsaina, soitto kulki poikkeuksetta. Edellä mainitulle edelleen musisoivalle kaksikolle ilta myös näytti olevan tärkein: ilo paistoi kasvoilla ja liikutus näkyi silmäkulmissa. Useampaa kokoluokkaa pienempiä katsomoita kiertäville artisteille comeback konkretisoitui luultavasti kouriintuntuvammin.

Vuosituhannen taitteessa Hartwall-areenalla ei juuri kotimaisten artistien tahtiin tanssittu. Nykyisin ”Hartsu” on poptähdille looginen ja realistinen askel nousujohteisella uralla. Areenakeikkojen yleistyminen on nostanut rimaa etenkin visuaalisen puolen odotusten suhteen. Tiktak esiintyi varsin pelkistetyllä lavarakennelmalla, jonka yllä oli jokaiselle jäsenelle omistettu videoskriini. Nostalgisia videopätkiä ja lopun konfettisadetta lukuun ottamatta yleisölle ei tarjoiltu sirkushuveja; nimekkäitä vierailijoita ei nähty, asuja ei vaihdettu, kukaan ei laskeutunut katosta eikä kukaan kadonnut lattian sisään.

Lavalla oli vain rockbändi biiseineen. Ja oikeastaan hyvä niin.

Tomi Palsan kuvat keikalta:

Lisää luettavaa