Sziget: Kun EDM-tähdet, drag queenit, pornofilmit ja unkarilainen Doors-tribuutti sopivat samaan tapahtumaan

KERTAKÄYTTÖOIKEUS, EI SAA KÄYTTÄÄ UUDESTAAN!

Budapestin mahtitapahtuma Sziget tarjoaa jokaiselle jotain ja vielä paljon, paljon muuta, kirjoittaa Matti Komulainen.

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Sziget
Budapest, Unkari
11.–18.8.2014

Budapestin Sziget määrittää uudelleen termin festivaali. Elämyskattaus hipoo täydellistä isojen lavojen nimiakteineen ja muiden estradien yllättäjineen. Ohjelmaa riittää musiikin ohella sirkuksesta katuteatteriin, taidepajoista älypeleihin, värilabyrintistä biitsitsillailuun ja joogasta eksoottisiin keittiöihin.

Komeutta ympäröi Budapest loputtomine mahdollisuuksineen – festarireissu venyy helposti molemmista päistä, kun tekemistä ja kokemista riittää aina vain lisää.

Opiskelijoiden vuonna 1993 perustama tapahtuma alkaa olla Euroopan suurimpia. Maanantaiaamuna 18. elokuuta päättynyt festivaali veti viikon mittaan reilut 400 000 kävijää. Se, että valtaosa viikkopasseista myytiin loppuun jo ennakkoon, kertoo hyvästä maineesta.

Kaikkiaan yli 400 000 kävijää löysi tämänvuotisen Szigetin.
Kaikkiaan yli 400 000 kävijää löysi tämänvuotisen Szigetin.

Yleisökapasiteetiltaan suurimman estradin Pop-Rock Main Stagen musiikkikattaus oli yllättävän EDM-painotteinen, ainakin avainartistien osalta. Szigetin avausbileet sai kunnian avata Deadmau5 ja virallisen finaalin seremoniamestarina ilmanyrkitti Calvin Harris.

Väliin mahtui muun muassa Skrillex, joka tykitti kollegojensa tavoin oman settinsä aistihavaintoja vääristävällä äänenpaineella. Kentällinen tanssi ja hytkyi rytmiameebana Skrillexin lunastaessa illan pääesiintyjän paikkansa kirkkaasti valo-, höyry- ja tulitehosteineen, tykkäsi tai ei.

Vellova lippu- ja käsimeri vakuutti, että Szigetin ohjelmakoordinaattori oli ajan tasalla: kukin kolmesta sähkömiehestä veti paikalle sankan yleisömassan.

Elektronisen pebanheilutuksen ohella päälavalta esitettiin myös muuta. Esimerkiksi Queens of the Stone Agen stoner-rähinä nousi monen listauksessa heittämällä saman tiistai-illan Deadmau5in ohi ja yli. Yhtä lailla Imagine Dragons ja Placebo saivat faninsa massoittain liikkeelle siihen katsomatta, että samaisen keskiviikon paalupaikka oli merkitty Skrillexille.

Iskevimmät tapaukset niissä puitteissa tulivatkin niin sanotusti puun takaa. Die Fantastischen Vier pyyhki hämähäkinseitit muistista tytisyttämällä tannerta perjantaina. Saksalaisten moniääninen ja robusti ol’ skool -rap vetosi kansaan niin, että sanat huudettiin tasatahtia lavalta ja kentältä. Vastaavasti yllättivät Manic Street Preachers, Cee Lo Green ja Korn.

Manic Street Preachers.
Manic Street Preachers yllätti livenä.

Manicsin viimeisimmät levyt eivät ole säväyttäneet, mutta livenä walesilaiset ovat ohittamaton tapaus. Motorcycle Emptinessillä käynnistetty setti tarjosi uudempien poimintojen joukossa vieläkin isompia hittejä, kuten You Stole the Sun from My Heart, Everything Must Go ja If You Tolerate This (Then Your Children Will Be Next).

Cee Lo Greenin r&b-hiphop-soul-sekoitus toimi yhtä tehokkaavasti elävään materiaaliin: väki eli mukana biisit ja näytti myös sympatiansa. Korn ei jättänyt yhtään viileämmäksi. Niin ikään jo förbi-tunnelmia pitkään viestittänyt ammoinen uusmetallikopla puski settinsä sellaisella vimmalla, että yleensä hyvävetoinen Prodigykin jäi sen rinnalla kakkoseksi.

Myös Madness pomppasi jokerina pakasta. Vaikka keikan intensiteettiä kalvoi ukkojen hölmö haahuilu paikka paikoin, 2 Tone -fiilis ja estetiikka nappasivat mukaansa. Sedät jaksoivat nikkailla ja heiluttaa fetsiä, hattuja ja mustavalkoisia kenkiä. Encore onnistui imemään lavan liepeille joukoittain lisäväkeä pannen koko kentän hytkymään – One Step Beyond osui ja upotti!

Outkast säväytti hitikkäällä keikalla.
Outkast.

Telakalta palannut Outkast tuntui vuorostaan tekevän kaiken oikein. Settiin mahtui oleelliset vedot suoraviivaisesta Bombs Over Baghdad -alkuräjähdyksestä Ms. Jacksoniin. Heti kättelyssä André 3000 ja Big Boi ottivat yleisön haltuun ryntäämällä riimi- ja tervehdyskierrokselle catwalkille. Selustaa varmisti täysimiehinen bändi taustalaulajineen.

Outkast oli satsannut myös visuaalisuuteen ja lava-asuihin, mikä toi mieleen aivan eri sukupolven tajunnanlaajentajan, nimittäin funkministeri George Clintonin Parliament-Funkadelic-partioineen.

Calvin Harrisinkin oli paha panna bileitä enää tästä paremmaksi. Koko festivaalin viralliseksi päätösshowksi merkitty laser-liekki-painehöyry-produktio lähinnä kertasi niin soinniltaan kuin esillepanoltaan keskiviikon Skrillex-bileiden koreografiaa. Konfettisateeseen ja mahtavaan ilotulitukseen päättynyt keikka kattoi niin skottituottajan omat kuin muilta lainatut hitit, mutta päheistä puitteista huolimatta pokaali Szigetin iskevimmästä päälavakeikasta meni sittenkin Outkastille.

Szigetin 10 000 hengen A38-teltta tuntui hetkittäin pieneltä. Torstaina Stromae aiheutti festarin kovimman ruuhkan. Estradi täyttyi tappiin, ja senkin jälkeen paikalle haluajia riitti pilvin pimein. Vetovoimaa lisäsivät koko tapahtuman yleisöryntäys ja keli. 85 000 lipunosanutta merkitsi tämänvuotisen Szigetin ruuhkaisinta päivää, sade taas muutti muuten pääosin paisteessa paahtuneen Óbudai-saaren saviseksi houkutellen telttaan satunnaisiakin ohikulkijoita.

Tunkua A38:aan aiheuttivat niin ikään ainakin Kelis, La Roux ja Fedde Le Grand, jotka kaikki olisivat periaatteessa voineet esiintyä vaikka Szigetin isoimmissa puitteissa mitä kunkin vetovoimaan tulee. Päälavaslotit oli kuitenkin täytetty eikä toisaalta esimerkiksi Stromae edes kuulemma halunnut vaihtaa taivasalle päiväsaikaan, niin oleellinen oli valojen ja muiden efektien merkitys belgialaisen showlle.

Stromaeta ja kumppaneita maltillisemmin kansaa kiinnostivat vaikkapa Wild Beasts ja Darkside. Wild Beasts oli harkitun elegantti poseerausbändi, joka ampui sinililaa valoa päin näköä niin että soittajista näkyi vain siluetit. Soundi helkkyi britpopmielessä tyylikkäästi ja olemus huokui hispterimäistä rimppakinttuviilentelyä. Debyyttilevyn antamat lupaukset tuli kuitenkin lunastettua, ja sen näki myös yleisöstä, joka eli mukana joka hetken.

Wild Beasts hipsteröi A38-teltassa.
Wild Beasts.

Samassa nousukulmassa kiitää Darkside mitä massasuosioon tulee. Kitaristi Dave Harringtonin ja sormiomies Nicolas Jaarin tummahko ja mahtipontisen konevetoinen rynkytys toi palavimmillaan mieleen 1980-luvun mustahuulien elektrohäröilyn. Teltan hämyssä mustavalkoinen valoestetiikka tehosi muutenkin. Karuudestaan huolimatta komea setti.

Alueen muissa kymmenissä tapahtumapisteissä riitti kierrettävää. 45 vuoden takaista Woodstockia juhlistaneella Campfire & Sandbox -areenalla saattoi auringon laskettua nauttia nuotion lämmöstä ja laulaja-lauluntekijöistä, jotka edustivat toista tusinaa kansallisuutta eri puolilta maailmaa.

Eurooppa-lava vuorostaan esitteli vanhan mantereen nousevia nimiä eteläisimpiä kolkkia myöten, erilaiset soundsystemit ja dj-pisteet taas keskittyivät tarkasti omiin genreihinsä. Valikoimaa täydensivät irkku- ja blues-lauteet, chill-out-teltta, puurakenteinen Colosseum rave-maratoneineen sekä Volt-areena, jolla esimerkiksi Balkan-hauskaorkesteri Budapest Bár liikutti koko paikan täyttävää kansaa. Magic Mirror oli ohjelmapaletin erikoisuuksia queer-ohjelmineen. Tarjonta kaartui drag queen -varieteesta pornofilmiesityksiin sekä talkshowsta dj-setteihin.

Oman lisänsä alueen reilun tuhannen ohjelmanimikkeen universumiin toi tribuuttilava. Siellä saattoi kuulla viikon mittaan vaihtelevantasoisia tulkintoja muun muassa Metallican, Guns N’ Rosesin ja Rage Against the Machinen tuotannosta.

Doors Emlékzenekar oli valikoiman oudokkeja. Unkarilaiskokoonpano lauloi englanniksi ja haki aloituksissa tuntumaan kuten aito Doors myöhemmillä keikoillaan. Joku Queen of the Highway oli mutapäivänä kuultuna henkisesti hyvin kaukana Kalifornia-mielenmaisemasta, mutta silti jengi diggaili tosissaan, ikään kuin Jim Morrisonin haamu olisi leijaillut jossain maisemissa.

Musiikki soi myös sirkuksessa. Liveorkesterit säestivät niin Cirque du Szigetin hurmaavaa Cirque le Roux – The Idiot Is an Angel -taiteilua kuin Compagnie Malabarin vangitsevaa Dragonüs-spektaakkelia. Ensin mainittu tarjosi huikeaa akrobatiaa naisen ja kolmen miehen voimin suuren sirkusteltan suojissa, jälkimmäiseen puolestaan huipentui lohikäärmeen kanssa käytävään taisteluun taivasalla.

Dinosaurusmittainen lohikäärme hohti valoa, puhkui savua ja ampui kipinöitä. Sen selässä siipien suojissa soitti nelimiehinen ranskalaisbändi elektrosävyistä rockia jousivoimin loikkineiden soturien ottaessa mittaa pedosta ja toisistaan. Ruudinkäry oli niin sakea, että muistot Rammsteinin keikoista kalpenivat.

Eniten soittamisen iloa aisti World Village Stagella. Maailmankylässä vierailivat viikon mittaan muun muassa malilainen superpumppu Bassekou Kouyaté & Ngoni Ba. Sub Popin labelilleen nappaama afrikantähti polkaisi kuuluville huikean värikkään ja hypnoottisen poljennon, joka toimi kuin Hamelnin pillipiipari. Länsiafrikkalaisten ngoni-luuttujen sointiornamentit kiskaisivat mukaansa ja tanssiinkutsua totteli mukisematta ja hymy herkässä.

Bassekou Kouyaté & Ngoni Ba esitteli malilaista pelimannihenkeä.
Bassekou Kouyaté & Ngoni Ba esitteli malilaista pelimannihenkeä.

Saman estradin Besh O Drom loihti yhtä lailla välittömän keikan osoittautuen kovaksi bilekoneeksi. Unkarilaisen kansanmusiikin ohella soonisessa padassa porisi Balkanin pauhua ja ottomaaniasteikkoja. Yleisö lauloi mukana tanssien ja nauraen – Besh O Drom on selvästi mukana elämän hyvissä hetkissä. Hieno fuusio jälleen!

Gipsy Burek Orkestar oli vuorostaan tentetti, joka koostui pääosin vaskipuhaltajista. He ryhmittyivät isorumpua ja siihen kytkettyjä lisukkeita soitavan patteristin ympärille. Koplan basisti taas pärjäisi vaikka jazz-progebändissä – kuviot olivat kiharaisia. Bretagnelais-makedonialaisen kymmenikön syke uhkui punkmaista vimmaa. Paikalla nytkyi rastapäitä, biker-rokkareita, yrttitarhaajia ja pari mustalaisruhtinasta, joista toisen 2 Tone -kengät oli raudoitettu rytmikkään askelluksen jytinästä päätellen.

Maailmanmusiikkilavan ympäristöä koristivat kukkavalaisimet.
Maailmanmusiikkilavan ympäristöä koristavat kukkavalaisimet.

Maailmanmusiikkilavan huippuohjelmaa rikastuttivat osaltaan algerialais-marokkolais-ranskalainen Fanfarai, jamaikalais-ranskalainen Winston McAnuff & Fixi, unkarilainen Söndörgö sekä sunnuntain pääesiintyjäksi syystä kiinnitetty Fanfara Transilvania.

Fanfarai liputtaa tyylien myllytystä jo nimessään, joskin rain osuus jäi vain viitteelliseksi. Pohjoisafrikkalaista maghreb-saundia sen sijaan sykki ilmaisussa huomattavasti enemmän, samoin puhallinräimettä, joka vei mielikuvia kuitenkin enemmän Euroopan eteläisille kulmille.

Winston McAnuff veti kannanottonsa haitaristin ja beatboxingilla rytmikioskiaan vahvistaneen duon luomalle saundipohjalle. Vaikutelma oli yhtä aikaa vangitseva ja uutta luova. Reggaen ja dubin veteraanin vahva läsnäolo ja tanssahtelu summautuivat spontaaninoloisesti. Jamaikalainen legenda oli selvästi sinut monikulttuurisessa sointiympäristössä – musette, afrobeat ja soul tuntuivat kirjoitetun trion dna:han kaikkien osatekijöiden nostaessa kokonaisuuden arvoa.

Unkarilainen Söndörgö miksasi vuorollaan Béla Bartókin keräämiä kansansävelmiä ja muita Balkanin sointeja hypnoottiseksi luomukseksi, jota sävytettiin eksoottisilla sävelrekistereillä tambura-kielisoittimin ja hulusi-puhaltimin. Eredicsin veljeskolmikon vetämä kvintetti soi juuri ilmestyneellä Tamburocket-levyllä kevyehkön melodiavetoisesti, livenä taas bändi polkaisi painokkaamman pykälän pesään. Rytmeissä oli orgaanista rytmi-bassoa, joka pakotti sankan väenpaljouden mukaan tanssimaan.

Estradin päätösesiintyjä Fanfara Transilvania tyhjensi pankin. Encoret kestivät likimain yhtä pitkään kuin varsinainen keikkakin. Meno kohosi yöpilviin ja hyvästä kuulijakontaktista kertoi lakkaamaton liike ja kanssalaulu. Kymmenmiehisen kokoonpanon välittömyys ja tarkkavaistoinen yleisönluenta nostivat esityksen koko festivaalin kärkeen kisaamaan elämysten ykkössijasta muiden kolahdusten kanssa.