Turkulainen yleisö oli In Flamesille pettymys – liveraportti Logomon-keikalta

19.10.2015

In Flames
Logomo, Turku
14.10.2015

Teksti: Viljami Puustinen

Göteborg on Ruotsin länsirannikon isoin tehdaskaupunki. Sen merkittävin teollisuustuote on vuonna 1927 perustettu Volvo. 1990-luvulla kaupungin metallivienti sai uuden suunnan, kun yhtyeet At the Gates, In Flames ja Dark Tranquillity laajensivat kiertue- ja levyjakelutoimintansa kansainväliseksi. Syntyi käsite ”Gothenburg sound”.

Vuonna 1990 perustettu In Flames, kymmeniä maailmankiertueita ja satojatuhansia äänitteitä myynyt yhtye on melodisen death metalin pioneereja. In Flames -soundiin kuuluvat melodiset sähkökitaravyörytykset, matikkametallin nykivyys, tempojen ja biisiosien yllättävät vaihtelut sekä hardcorerääkyminen.

Lokakuussa 2015 In Flames teki viiden keikan Suomen-kiertueen. Viimeksi In Flames nähtiin täällä kesän Tuskassa. Marraskuussa 2014 yhtye kokosi suomalaiset Helsingin Jäähalliin. Keikan teema oli tuore Siren Charms -albumi. Lokakuisen Suomen-kiertueen ohjelma sisälsi poimintoja yhtyeen 11 albumin levytysuralta. Alkuun pörisi puuroisesti Sounds of a Playground Fading -levyn (2011) Enter Tragedy ja Darker Times. Neljäntenä räimitty Siren Charms -nimibiisi meni vielä miksaajan harjoitteluksi, mutta keikan keskiössä olleet biisit levyiltä Whoracle (1997), Colony (1999) ja Clayman (2000) kulkivat jo ryhdikkästi.

In Flames ei luottanut improvisaatioon. Come Clarityn (2006) Leeches-kappaleen korkealta kajahtava kertosäe tuli äänitehosteena. Laulaja Anders Fridén ei teeskennellyt kykenevänsä nuoruuden kiekuihinsa, vaan ojenteli mikkiä yleisöön. Ehkä hän oli vain tottunut, että In Flames -yleisö hoilaa mukana. Turussa Leeches-biisi kyllä tunnistettiin, mutta salin mullihoilaus ei peittänyt äänitehostetta.

Fridénillä oli kova tarve saada yleisö riehumaan. Välispiikkien perusteella se tuntui olevan hänelle tärkeintä koko touhussa. Body surfing ja riehuminen. Fridén julisti olevansa tottunut, että suomalainen yleisö on aina humalassa ja sekoilee täysillä. Laulajan pettymys paistoi salin perälle: maanitteluista huolimatta Logomo pysyi vaisuna. Turkulaiset taputtivat kyllä kohteliaasti, mutteivät seonneet.

In Flames villitsi väkeä Turun Ruisrockissa 2009, mutta sinne väki oli tullut pitkin maata. Fridénin turkulaisiin pettymisen syy saattoi olla myös Logomon K-18 ikärajoite. In Flamesin suurin yleisö on metallinuorisoa. Metallipuristit haukkuvat In Flamesia nuorisometalliksi. Muun muassa suomenruotsalaisen Sturm und Drang -yhtyeen pojat hehkuttivat aikoinaan In Flamesia esikuvanaan.

Fridénin iloksi Logomo lämpeni keikan ehtoopuolella. Mitään hurjaa koko salin circle pittiä hän ei silti saanut todistaa. Onneksi Suomen-kiertueesta oli jäljellä vielä Jyväskylä, Seinäjoki ja Oulu, joten humalaista sekoilua oli odotettavissa.

Palkitseeko tällainen Suomen-keikkailu menestyneen ruotsalaisyhtyeen? Harmittaako In Flamesia, kun suosio ei yllä stadionien täyttämiseen? Ainakaan omin voimin.

Pystyykö In Flames kasvamaan enää isommaksi? Ehkä ei. Jos yhtye on nöyrä ja kiitollinen asemastaan, kaikki on hyvin. In Flamesin ostajakunta on vakiintunut ja hallittavissa.

Lisää luettavaa