Wu-Tang Clan – Instituutio, joka nousi kuin raketti ja hiipuu nyt kuin hiillos

Wu-Tang Clan julkaisi joulukuussa uuden albumin. Tämänhetkinen Wu-Tang on kuitenkin hyvin erilainen yhtye kuin se, joka mullisti hiphopin vuonna 1993. Riku Vassinen kertoo, miksi ja mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut.

Jonathan Weiner

First things first man, you’re fuckin’ with the worst…

Wu-Tang Clanin uusi levy ilmestyi kahdeksas päivä joulukuuta. Kyseessä ei ole kuitenkaan Marokkoon kätketty tupla-albumi Once upon time in Shaolin, jota on tarinan mukaan olemassa vain yksi fyysinen kopio. Siitä on ehkä tarjottu viisi miljoonaa dollaria.

Paino kohdalla ”tarinan mukaan”, sillä kun kyseessä on Wu-Tang Clan, totuus on aina kuulijan vastuulla. Se tiedetään varmuudella, että A Better Tomorrow -niminen levy on saatavilla myös meille taviksille, joilla ei ole viittä miljoonaa pankkitilillämme.

Oleellinen kysymys on kuitenkin: kiinnostaako enää ketään?

As the world turns, I spread like germs / Bless the globe with the pestilence, the hard-headed never learn.

Wu-Tang Clanin hybris ajoittui vuoteen 1997, kun heidän toinen levynsä Wu-Tang Forever ilmestyi. Olin silloin myös itse syvimmällä Wu-Tang-fanituksessani.

Wu-Wear-paita ylläni kiikutin taskurahani levykauppa The Funkiestiin albumin ilmestymispäivänä. Enkä ollut ainoa: levy nousi Suomen virallisella listalla sijalle 11.

Triumph-esikoissingleä kuunnellessa tuntui, että tässä mullistetaan koko musiikkiteollisuus. Kappale, jossa kymmenen miestä räppäsi mullikuorossa ilman kertosäettä koko sen kuuden minuutin keston ajan, oli täydellinen antiteesi kaikelle kaupallisella roskalle, joka hallitsi silloinkin listoja.

Wu-Tang Forever ei ollut tietenkään niin hyvä levy kuin odotin. Lähes kahden tunnin mittaisena se on liian pitkä, ja päällimmäisenä siitä on jäänyt mieleen tuottaja RZA:n rakkaus jousisoittimiin.

Wu-Tang Foreverin ilmestyessä tuplalevyt olivat kuitenkin pakollinen vitsaus hiphopissa. Valitettavasti, sillä jopa 2Pacin All Eyez on Me (1996) ja The Notorious B.I.G.:n Life After Death (1997) ovat klassikkoja vain, koska niiden tekijät sattuivat heittämään lusikan nurkkaan.

Wu-Tangin tapauksessa Ol´Dirty Bastard menehtyi 2004 liian myöhään siivittääkseen Wu-Tang Foreveria tai myöhempiäkään levyjä klassikoiksi asti.

0 R

Wu-Tang Forever ei siis ehkä tyydyttänyt meitä vannoutuneita Wu-Tang-fanaatikkoja. Se oli kuitenkin huikea kaupallinen menestys, kuten sitä seuranneet vuodetkin.

Wu-Tang ei ollut tuohon aikaan ainoastaan bändi vaan monialaimperiumi. Kuten monet imperiumit, se lähti laajentamaan liian ahnaasti.

Bändin levydiili Loud Recordsin kanssa mahdollisti yksittäisten jäsenten erilliset soolosopimukset muiden yhtiöiden kanssa. Tämän nerokkaan järjestelyn seurauksena Wu-Tang onnistui levittämään lonkeronsa läpi koko levyteollisuuden.

Ydinryhmän kanssa tämä olisi ehkä vielä onnistunut hyvin, olihan soololevyjen kakkoskierros kaupallisesti menestyksekkäin vaihe yhtyeelle. Mutta kun kuukausittain ilmestyi joku uusi löyhästi Wu-liitännäinen kummajainen (nuorin Wu-Tang artisti Shyheim, vanhin wu-artisti Popa Wu, ensimmäinen wu-naisbändi Deadly Venoms), vannoutuneempikin fani alkoi tippua kärryiltä ja kyllästyä.

Wu-Tang Forever oli tapaus. Seuraavat Wu-Tang Clan -levyt ilmestyivät taas kuin varkain ilman sen suurempaa kohua. Funkiestissakaan eivät olleet ihmiset jonottamassa sellasia levyjä kuin The W (2000), Iron Flag (2001) tai 8 Diagrams (2007).

The roughness, yes the rudeness, ruckus / Redrum, I verbally assault with the tongue

Hiphop on nuorten miesten laji, jossa parhaat levyt ovat järjestään ensimmäisiä. Wu-Tang Clanin esikoislevy Enter The Wu-Tang (36 Chambers) (1993) on tyypillinen esimerkki tästä.

Siinä missä Metallican Kill´Em All on innostaan ja energiastaan huolimatta täysi raakile ja bändi saavutti luomishuippunsa kolmannella levyllään, Wu-Tang kanavoi energiansa ja intonsa tehokkaammin. Ensimmäisistä tahdeista lähtien tiesi, että nyt oli käsillä jotain historiallista.

Esiteini-ikäisenä siinä kiehtoi ennen kaikkea aggressio. Se ei ollut mitään gangsta rapia, vaan nämä tyypit räppäsivät samuraimiekalla seivästämisestä ja päiden katkomisesta!

Monet saman aikakauden jo unohdetut rap-levyt, kuten vaikka Onyxin Bacdafucup (1993), olivat vihaisuudessa samalla tasolla ja jopa ylikin, mutta 36 Chambers on enemmän kuin vain angstia. Se on rajuutta (Protect Ya Neck), jota tasapainottaa herkkyys (Can It Be All So Simple) ja vielä 20 vuoden jälkeenkin osa biiseistä yllättää positiivisesti (7th Chamber).

Kuten monet suuret saavutukset, levy on yhden ihmisen visio. RZA loi soul-sampleilla ja kung-fu leffoista napatulla dialogilla aivan omanlaisensa soundiuniversumin. Levy palautti kertaheitolla New Yorkin takaisin hiphopin pääkaupungiksi. Musiikillisesti Wu-Tang saavutti siis huippunsa esikoislevyllään, liiketoiminnallisesti toisella levyllään. Siitä on tie käynyt hiljalleen alaspäin.

No coke, dope mixed down with acid on record / Broken down and crafted in seconds.

Älkää käsittäkö väärin. Wu-Tang Clan ei koskaan tullut erityisen huonoksi.

Bändin jokaisella levyllä on liuta hyviä biisejä. Wu-Tang Forever olisi yhdelle levylle tiivistettynä klassikkoalbumi. Kaikki ensimmäisen kierroksen Wu-Tang-sooloalbumit ovat kiistattomia hiphop-klassikoita.

Vielä viime vuonnakin ilmestyi kaksi laadukasta Wu-liitännäistä levyä (Inspectah Deckin Czarface ja Ghostface Killahin 12 Ways to Die). Molemmissa kiteytyy kuitenkin Wu-Tangin tämänhetkinen ongelma.

Jos Inspectah Deck, monien mielestä lyyrisesti lahjakkain Wu-Tangin jäsen, olisi julkaissut levyn vuonna 1995, olisi se varmasti myynyt yli puoli miljoonaa kappaletta. Nyt albumista on kiinnostunut juuri sen verran nostalgianhaluisia entisiä reppurap-faneja, että siitä kannattaa tehdä muutaman tuhannen kappaleen vinyylipainos.

Yleinen levymyynnin romahdus on iskenyt erityisen raskaasti hiphopiin, jonka kuuntelijat ovat aina suhtautuneet libeeralisti laittomiin musiikkituotteisiin bootlegeista mixtapeihin.

Jokainen Wu-levy kakkosalbumin jälkeen on myynyt edeltäjäänsä puolet vähemmän. Sakkaava levymyynti on yksi hidaste, mutta olisiko Wu-Tang pysynyt pitämään pakkaansa kasassa missään olosuhteissa?

So how you figure that you can even fuck with mine? / Hey, yo, RZA! Hit me with that shit one time.

Wu-Tang on kuin kommunismi. Se toimii teoriassa, ja se saattaa hetken toimia jopa käytännössä. Ennen pitkää se kuitenkin hajoaa omaan mahdottomuuteensa.

Wu-Tang on aina ollut kaoottinen. Kun pistää yhteen yhdeksän huippulahjakasta ihmistä, on selvää, että tapahtuu yhteentörmäyksiä. Ryhmän ensimmäiset keikat olivat silminnäkijähavaintojen mukaan pelottavia tapahtumia. Ninjahupuissa ollut bändi tappeli keskenään ja yleisön kanssa.

Alussa Wu-imperiumi oli vahvasti ryhmän johtajan ja perustajan RZA:n hyppysissä – niin musiikillisesti kuin liiketoiminnallisesti. RZA laittoi esikoislevyllä Enter the Wu-Tang (36 Chambers) räppärit bätläämään vastakkain, ja voittajat päätyivät levylle.

Method Manin esikoissoololevyn Ticalin (1994) biisi Meth vs. Chef kiteyttää battle-tunnelman. Itsevaltius, valistunutkin sellainen, herättää kuitenkin vastustusta.

Valitettavasti Wu-Tangissa RZA:lle ei ole ollut oikeaa tasavertaista vastinparia.
Metallican menestys on perustunut James Hetfieldin ja Lars Ulrichin duopolille Kirk Hammettin ja kulloisenkin basistin tyytyessä statistin rooleihinsa.

Kuva: Jonathan Weiner
Kuva: Jonathan Weiner

Alkuperäisessä Wu-Tangissa puolet bändistä oli vahvoja alfauroksia, yksi täydellinen sekopää ja ainoastaan muutama siipeilijä. Ei ihme, että egot kohtasivat.

Uutta Wu-Tang-levyä ovat sävyttäneet RZA:n, Ghostfacen ja Raekwonin erimielisyydet. Vaikka kaksi viimeksi mainittua ovatkin ehkä ilmaisuvoimaisimmat Wu-artistit, ei heillä ole RZA:n visiota.

Se visio tosin ei ole vuosiin suuntautunut täydellä teholla Wu-Tangiin. Kuvaavaa onkin, että suurin tulevan Wu-Tang-albumin myyntilukuja syövä julkaisu on Ghostfacen samaan aikaan ilmestyvä uusi albumi 36 Seasons.

Ennakkokuuntelun perusteella se on myös vahvempi esitys kuin tuleva Wu-Tang-levy.

Cause times is changed and life is strange / The glorious days is gone, and everybody’s doing bad

On epätodennäköistä, että uusi Wu-Tang Clanin levy kerää bändille yhtään uutta fania. Vanhat fanit taas ovat katkeroituneita vanhoja pieruja, jotka eivät ole tyytyväisiä tai valmiita mihinkään uuteen.

Emme anna bändille mahdollisuutta muuttua, mutta mikään vanhan toisinto ei toisaalta voi koskaan olla debyyttilevyn tasolla. Ei siis mikään ihme, että entiset räppitähdet kokeilevat siipiään näyttelijöinä tai varallisuusvalmentajina.

Vanhat rap-fanit eivät katso hyvällä kokeilunhalua siinä musiikissa, joka on heille pyhää ja jonka julkaisemisen aikaan he itse olivat kuuntelijoina alttiimpia uuden oppimiselle. Metallicakin on myöhemmillä levyillään kokeillut ja (pääosin) epäonnistunut, ja heidänkin faninsa saavat täyttymyksen keikoilla vanhojen hittien parissa.

Päinvastoin kuin metalli, hiphop on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta areenamusiikkia. Kukaan Wu-Tang Clanin (tai ketä lavalla kulloinkin sattuukaan heilumaan) keikan nähnyt ei kuitenkaan voi verrata suoritusta maailman parhaisiin live-esityksiin.

Eipä siis ihme, että Wu-Tang Clan myy tulevaa albumiaan bluetooth-kaiuttimena. Ja tosiaan: tarjouksia otetaan vastaan siitä Marokon kätketystä levystä.

Huh, after all these years, what you said was true / The Shaolin and the Wu-Tang is very dangerous.

Wu-Tang Clanin merkitystä ei voi kuitenkaan väheksyä. Vähintään joka toinen kuukausi laitan 36 Chambersin levylautaselle ja minut valtaa sama tunne kuin yli 20 vuotta sitten.

Räppään kappaleiden mukana ymmärtämättä vieläkään aivan kaikkea, ja nytkyn testosteronintäyteistä urostanssia ympäri kämppää – varmistaen tietysti, että olen yksin kotona.

Bändi olisi sinetöinyt paikkansa musiikin historiassa pelkästään esikoislevyllään. He eivät kuitenkaan lopettaneet siihen vaan puskivat eteenpäin.

Jos laskee yhteen tuon levyn, parhaat Wu-soololevyt sekä artistit, joihin Wu-Tang on suoraan tai välillisesti vaikuttanut, voidaan kiistatta puhua hiphopin tärkeimmästä yhtyeestä.

Vaikkei menestys ja gloria olekaan 1990-luvun lopun tasolla, he sentään yrittävät. Eivätkä he missään vaiheessa ole sortuneet siihen teininäkin halveksimaani kaupalliseen roskaan.

Se on saatanan hienoa.

Bring da ruckus.

Teksti: Riku Vassinen

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 10/14.

Bonus: 10 Wu-Tang-albumia levylautaselle
(Klikkaa nimeä kuullaksesi albumia)

1. Wu-Tang Clan: Enter The Wu-Tang (36 Chambers)
Täydellinen levy. Jokaisen hiphopin ystävän pitäisi kuunnella tämä vähintään kerran vuodessa ja laittaa kättä lippaan.

2. Genius/GZA: Liquid Swords
Paras yksittäinen Wu-Tang sooloalbumi, jota kuuntelin sanakirjan kanssa.

3. Raekwon: Only Built 4 Cuban Linx
Mikäli Geniuksen soololevy menee tieteellisiin sfääreihin, on Raekwonin esikoislevy mafiateemallaan paluu takaisin kadulle. Part.2 vuodelta 2009 on myös yksi parhaista myöhemmistä Wu-Tang levyistä.

4. Ghostface Killah: Supreme Clientele
Ghostface on ollut laadultaan tasaisin Wu-Tangin jäsenistä. Lähes kaikki sooloalbumit ovat suositeltavia kuunneltavaa (ainakin ensimmäiset seitsemän).

5. Ol´Dirty Bastard: Return to The 36 Chambers -The Dirty Version
Big Baby Jesus ei ollut räppäri vaan täysiverinen performanssiartisti. Esikoislevy onnistuu pitämään tuon hulluuden ja kuunneltavuuden jotakuinkin balanssissa.

6. Method Man: Tical
Heikoin ensimmäisen aallon soololevyistä, mutta samalla kaupallisesti menestynein. Wu-Tangin dominoivaa asemaa 2000-luvun vaiheessa kuvaa hyvin, että levyn seuraaja Tical 2000 myi yli 1,6 miljoonaa kappaletta.

7. RZA: RZA as Bobby Digital in Stereo
Aliarvostettu ja outo levy, joka on kasvanut kulttimaineeseen vuosien saatossa.

8. Gravediggaz: 6 Feet Deep
Levy joka aloitti ja jotakuinkin lopetti horrorcore-trendin. Kahden legendaarisen tuottajan RZA:n ja Prince Paulin yhteistyön hedelmä on paras lukemattomista Wu-Tang sivuprojekteista.

9. Inspectah Deck: Uncontrolled Substance
Alunperin levyn piti ilmestyä 1995, mutta tulipalon seurauksena alkuperäiset (ja 100 muuta) RZA:n biittiä tuhoutuivat. Ilmestyessään 1999 ei vannoutunut Wu-Tang-fani voinut siis muuta kuin spekuloida. Kuinka paljon parempi levy olisi ollut neljä vuotta sitten?

10. Killarmy: Silent Weapons for Quiet Wars
Wu-sivuprojektien unohdettu helmi. Mikäli 36 chambers olisi tehty huonommilla räppäreillä ja kung-fu-samplejen sijasta olisi käytetty sotasampleja, se oli kuulostanut tältä. Eli vieläkin aivan helvetin hyvältä.