19-vuotias sometähti kertoi asuvansa 41-vuotiaan huipputuottajan kanssa – vitsistä seurasi cancel-kulttuurille ominainen kohu

Kaikkea ei pidä uskoa.

AOP

Internet on mesta paikka, missä kaikki ei välttämättä ole totta.

Tämän huomattiin taas viikonloppuna. Sometähti ja youtubettaja, 19-vuotias Quenlin Blackwell kertoi perjantaina Tiktok-videollaan asuvansa supertuottajana tunnetun Diplon eli Thomas Wesley Pentzin luona. Videolla hän kertoo, miten Diplo kannustaa häntä tämän tekemisissä ja asteli Diplon viereen seisomaan.

Tästä nousi etenkin rapakon takana melkoinen kohu, sillä Diplo on 41-vuotias. Muun muassa Twitterissä kerrottiin, miten Diplon musiikkia ja tuottamia levyjä pitää boikotoida, sillä kaksikon ikäeroa pidettiin liian suurena.

Tällä viikolla molemmat ovat joutuneet selittelemään videota. Blackwell itse kertoi someviestissään, miten on asunut Los Angelesissa nyt vuoden verran. Hän kuitenkin painotti, että mieluummin murtaisi molemmat jalkansa kuin olisi Diplon kanssa missään tekemisissä.

”Diplo on minun isähahmoni LA:ssa, ei mitään sen kummempaa”, Blackwell kertoi.

Myös Diplo joutui astumaan julkisuuteen huhumyllyn lähdettyä rullaamaan hieman liian korkealentoisesti. Diplo kertoi sosiaalisessa mediassa, miten omistaa talon, missä Blackwell tällä hetkellä asuu ja hän on näin ollen hänen vuokraisäntänsä. Hänellä on kuitenkin taloyhtiön sisällä oma äänitystudio, jota käyttää biisien tekemiseen.

”Hänen (Blackwell) sosiaalisen median kirjoituksensa ja postauksensa ovat täynnä sarkasmia ja sekoilua. Ymmärrän hyvin, että jotkut saattoivat ymmärtää hänen vitsinsä väärin mutta ei, välillämme ei ole mitään muuta kuin ystävyyttä”, Diplo tarkensi Twitterissä.

Jotkut Diplon seuraajat painottivat sitä, että vuosikymmen sitten Diplo kertoi Twitterissä, miten haluaisi sänkyyn itseään nuorempien naisten kanssa. Diplo kuitenkin kertoi, että häntä hävettävät nuo vitseiksi tarkoitetut viestit aikojen takaa.