Huomenna julkaistaan Kimmo Helistön ja Essi Leppäsen 1961-yhtyeen ensimmäinen single Sä oot kaukana. Kappale on tästä päivästä lähtien ennakkosoitossa Rumbassa.
Kappaleen syntytarina on tavallista mielenkiintoisempi. Helistö kertoo tiedotteessa kappaleesta ja samalla urastaan seuraavaa:
”Aloin soittaa viulua ekalla luokalla. Ei siitä mitään tullut – ei huvittanut harjoitella, ja 70-luvun musiikkikoulussa ei ollut edes yhteissoittoa.
Faija osti minulle vanhan Conn-tenorisaksofonin kaveriltaan. Treenasin ensin nokkahuilulla ja marssin sitten saksofonin kanssa Unto Haapa-ahon oppiin Tapiolaan. Unski näytti, miten ränniin puhalletaan. Parin tunnin jälkeen olin valmis. Ensimmäinen bändini oli Zoona Suomalaisen P. H. Suburb aka Quiet Harmony Team. Se hajosi, kun jäätiin kiinni pilven poltosta ja saatiin kenkää Pohjois-Haagan ostarin treenikämpästä. Zoona opetti minulle jo skidinä I Will Stay -soinnut.
Perustin Alaston Armeijan – aluksi Art Army, mutta Johanna-levy-yhtiön Raine Salo kehotti vaihtamaan nimen suomeksi. Vuosi oli 1981. Treenasimme Munkkivuoressa Kadotettujen kanssa samassa kämpässä. Heidän punk-kokoonpanonsa oli hajonnut, ja Ahti kokoili Fagen kanssa uutta ryhmää. Liityin siihen, ja Alaston Armeija jäi. Se oli moka – bändissä oli potentiaalia – mutta Kadotettujen keikat ja levydiili Atte Blomin kanssa kiinnostivat enemmän.
Kadotetuista lähdin kahden albumin jälkeen kesällä 1986. Pääsin Radio Cityyn ja haaveilin levy-yhtiöurasta. Kuuntelin demoja, soitin niitä radiossa ja vein parhaat Atelle. Löysin monta bändiä: mm. Don Huonot, Hearthill, Pienet Miehet, Raptori ja Soul Captain Band.
Haaveilin myös omasta levystä. Oululaiset Sakke Kuusisto ja Luumu Lehtopuro (Public Reaction When Communism Comes) olivat bändittä. Rumpaliksi pyysin Kailis Kailokarin, vanhan tutun Kuudes Tunti -bändistä. Syntetisaattoria soitti Jari Kääriäinen. Atte järjesti meille öisiä sessioita Soundtrack-studiosta, ja vuonna 1989 ilmestyi Kimmo Helistö -niminen albumi. Olin jo julkaissut kaksi sinkkua nimellä 1961, mutta Atte ehdotti, että nyt käytettäisiin omaa nimeä – ehkä joku ostaisi levyn.
Levy sai lehtijuttuja. Tunsin kaikki Rumban toimittajat, helsinkiläiset rock-muusikot ja Lepakossa pyörivät soittajat. Heidän taitojensa rinnalla häpesin omaa kitaransoittoani enkä ollut laulanut Alastoman Armeijan jälkeen. Paniikki iski: peruin Club 77:n levynjulkkarikeikan, jonka Harri Jones oli buukannut. En uskaltanut esiintyä omana itsenäni ja biisintekijänä. Bändin jätkät suuttuivat ja perustivat Public Reactionin.
Jatkoin Radio Cityssä, tuotin bändejä Atelle ja toimin ELMU:n puheenjohtajana. Vuonna 1992 päädyin vahingossa Helsingin kaupunginvaltuustoon. Lepakko, radio ja politiikka veivät kaiken ajan.
Höyry-klubi jatkui Lepakon purun jälkeen. Stefan Lindfors avasi ovet newyorkilaiseen Hotel Gershwiniin, jossa DJ Tixan ja Papa Lindin kanssa saunotimme boheemia kulttuurikermaa lokakuussa 2000. Saunan mahdollisuudet kolahtivat, ja seuraavat kymmenen vuotta kiersimme Euroopan festareilla ja kaupunkitapahtumissa.
Löysin Kallion Sauna Arlan ja aloin pyörittää sitä Papa Lindin kanssa. Helsingin kaupunkikulttuuri heräsi uuteen eloon – yleinen sauna muuttui sotaveteraanien dokauspaikasta kalliolaisten kohtaamispaikaksi. Myöhemmin pääsin perustamaan Uuden Saunan Jätkäsaareen.
Koronavuodet kuitenkin viimeistelivät burnoutini. Haaveilin kuoleman rauhasta, kunnes lääkäri sanoi loppuvuonna 2022: “Tässä menee pitkään.” Terapeutin kehotuksesta otin taas kitaran syliini.
Ensimmäistä kertaa 30 vuoteen lauloin oman biisini Merille, joka piti siitä. Asko Keränen Pistepirkoista pyysi minua Coffee and Music -sessioihinsa. Treenasin neljä viikkoa ja soitin seitsemän biisin setin. Arvostamani kriitikko Jean Ramsay kirjoitti, että setti oli “järjettömän hienovireinen ja herkkä – kuin Suomen Lou Reed.”
Olin jo aiemmin tutustunut Rytmi-baarissa Essi Leppäseen, runoilijaan ja muusikkoon, joka tunnetaan myös nimellä Ester Nuori Leppä. Vitsailin, että perustetaan bändi. Hän otti vitsin tosissaan. Eräänä päivänä soitin riffiä, joka oli vaivannut minua 30 vuotta. Essi sanoi: “Onksul kynää ja paperii? Nyt tulee lyriikkaa.” Parissa minuutissa riffistä syntyi laulu, joka oli kuin Kai Chydeniuksen kynästä – kaksi säkeistöä, kertosäe ja melodia.
Roni Martinin studiolla kitarariffi muuttui Moog-melodiaksi ja sen alle Rhodes-piano. Juha Kuoppala soitti koskettimet, Roni basson ja Sanna Salmenkallio jouset. Minä ja Essi vain lauloimme. Ensimmäinen otto – ja siinä se oli: Sä oot kaukana.”
Kuuntele kappale alta.
