Kerroimme viime joulukuussa täällä, miten 1990-luvun suomalainen kulttiyhtye Wilma julkaisee kakkosalbuminsa Claudiuksen vinyylinä.
Tuolloin bändi lupailu erikoiskeikkoja levyn vinyyliversion julkaisun aikoihin. Nyt bändi kertoo, että Claudiuksen vinyyliuusintajulkaisu on painossa. Yhtye myös julkaisee uuden Kalifornia-nimisen kappaleen 28. päivä helmikuuta.
Bändi muistutti samalla myös Claudius-erikoiskeikkojensa päivämääristä. Wilma soittaa Claudius-spesiaalikeikat 26. päivä helmikuuta Tampereella G Livelabissa, 28, päivä helmikuuta Turussa Dynamossa ja 7. päivä maaliskuuta Helsingissä On the Rocksissa.
Katso poista alta.