200 lauluraitaa, 1 ero

Ensiesityksessä Eroman musiikkivideo

02.12.2019

Eroma julkaisi viime viikolla uuden singlensä Tyhjään kotiin. Juuso S:n ja Teemu Haatajan ohjaama musiikkivideo julkaistaan keskiviikkona, mutta se saa ensiesityksensä Rumbassa nyt.

”Video kuvattiin mulle vieraassa tyhjillään olevassa talossa. Silti mun ei ollut yhtään vaikeaa muistaa, miltä tuntui lähteä omasta kodista pari vuotta sitten. Kuvauksissa mua alkoi itkettää joka kerta, kun biisissä päästiin kohtaan, jossa laulan: tuntuukohan mikään paikka kodilta tän jälkeen”, Eroma kertoo.

Kyllä, ihan oikein päättelitte: kappale kertoo koko aikuisiän kestäneen parisuhteen päättymisestä. Siitä, kun kaikki tuttu ja turvallinen katoaa ympäriltä.

Kappaleen äänimaisema on tehty Eroman ääntä monistamalla; päällekkäisiä lauluraitoja on lähes 200. Tällä artisti haluaa juhlia omaa musiikkitaustaansa: ennen pop-artistiutta Eroma teki monivuotisen uran suositun a cappella -yhtyeessä Viisi. Eroma on julkaisemassa debyyttialbuminsa keväällä.

Katso video alta.

Lisää luettavaa