2000-luvun rakastettu hittiyhtye tekee paluun – uusi albumi ilmesty perjantaina

Kempparit julkaisee uuden levyn!

22.01.2025

Kemopetrolin debyyttialbumista Slowed Down tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Bändi oli aikoinaan pitkällä tauolla (yhtyeen edellinen levy ilmesty 13 vuotta sitten), mutta nyt on uuden albumin aika. Tulevana perjantaina ilmestyvä Engine-levy on yhtyeen kuudes pitkäsoitto.

Lue myös: Helsinki City -festivaalia juhlitaan myös ensi vuonna – ensimmäiset superesiintyjät julki

Lue myös: 2000-luvun alun rakastettu suomalaisyhtye tekee paluun – 12 vuoden odotus päättyi viime vuonna

Albumin myötä yhtye lähtee levynjulkkarikiertueelle. Kiertue starttaa lauantaina M/S Kesärauha -festivaaliristeilyllä ja kiertää yhteensä kahdeksan eri paikkakuntaa ympäri Suomea. Viimeksi Kemopetrol kiersi Suomea neljä vuotta sitten, ja sitä edellisen kerran vuonna 2012.
 
Tulevalla kiertueella lavalle astuvat Laura Närhi sekä yhtyeen muut alkuperäisjäsenet Kalle KoivistoMarko Soukka ja Teemu Nordman, vahvistettuna debyyttialbumin tuottajalla Kalle Chydeniuksella, joka hoitaa keikoilla basistin roolin.

Engine julkaistaan digitaalisesti 24. tammikuuta ja vinyylinä 7. helmikuuta. Keikkapaikat videon alta.

YouTube video


 
Kemopetrol Engine-kiertue:
25.01. Turku, M/S Kesärauha
14.02. Porvoo Pensselitehdas
21.02. Hyvinkää, Hyvinkääsali
22.02. Kuopio, Maxim
28.02. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi 
01.03. Helsinki, Ääniwalli
08.03. Tampere, G Livelab
09.03. Pori, Porin teatteri