Night Lives on julkaissut uuden albumin.
Ai mikä Night Lives? Joensuussa 2010-luvun alkupuolella perustettu Night Lives teki crustia, perinteisempää hardcorea ja post-metallia yhdistelevää musiikkiaan kahden levyn verran. Divider-ep julkaistiin vuonna 2016, ja se oli loistava neljän biisi kokonaisuus ja ep:n päättävä nimibiisi valtava tunnevyöry.
Vuosikymmenen loppupuolella Night Lives vetäytyi tauolle, kunnes vuonna 2023 oli paluun aika. Uusi albumi ilmestyikin jo pari viikkoa sitten, mutta nostetaanpa nyt se Rumbassa esiin, sillä kyseessä on aika saakelin kovaa ns. tykittelyä, mutta samalla myös hieman seesteisempää menoa.
Keikoilla bändin voi nähdä ainakin 6.10. Helsingin Oranssilla (w/ Sociasylum (EST), Kärlekslösa) sekä 7.10. Tallinnassa Sveta Baarissa (w/ Sociasylum (EST), Feel Hope (EST). Lisää keikkoja voi bongailla yhtyeen Facebook-sivuilta täältä.