25 vuotta sitten julkaistiin suomalaisen musiikkihistorian kaikkien aikojen tärkein kappale – eikä mikään ollut enää entisensä

Onnea Voittamaton!

18.10.2024

18.10.1999 ilmestyi eräs suomalaisen musiikin kaikkien aikojen mullistavimpia kappaleita: Fintelligensin Voittamaton.

Siinä missä suomirap oli tuota ennen ollut enemmän tai vähemmän pienien piirien puuhastelua, oli Fintelligensin debyyttisingle Voittamaton käsittämätön ilmiö isolla Iillä. Jenkkiräpistä kopioitu asenne, imago ja anglismit herättivät tuolloin huvittuneisuutta vähän kaikkialla.

Tämän päivän suomalaiseen rappiin kasvaneen nuoren on luultavasti vaikea ymmärtää, millaista halveksuntaa Voittamaton tuolloin osakseen sai rockpiireiltä, eikä Elastisen ja Iso H:n meininki ollut kaikkien räppipäidenkään mieleen. Miikka Lommin jo ikoniseksi muodostuneella videolla kaksikko heilutteli käsiin kameran edessä liian isoissa takeissaan possen nyökkäillessä päätä taustalla. Kaikki oli kopioitua, mutta samaan aikaan kaikki oli uutta. Kun Gettomasa noin 20 vuotta myöhemmin räppäsi lössistä, hän kumarsi samalla Voittamattoman videolle ja Fintelligensille. Tahattomasti tai ei, halusi sitä tai ei.

Uskallan väittää: kukaan kappaleen tuolloin kuullut ei voinut olla nyökkäämättä biitin tahtiin. Vihasi sitä tai ei, tahattomasti tai ei, halusi sitä tai ei.

Vuonna 2000 ilmestyi Fintelligensin debyyttialbumi Renesanssi. Sitä on myyty tähän päivään mennessä 21 000 kappaletta, ja se sisälsi valtavan määrän hittejä aina Kellareiden kasvatista Stockholm-Helsinkiin. Kaiken aloitti kuitenkin Voittamaton. Voittamattoman merkitystä suomalaisen rapin historialle ei voi tarpeeksi alleviivata. Suurhitti oli kymmenille tuhansille ihmisille ensikosketus suomalaiseen rap-musiikkiin.

Fintelligensin ja Voittamattoman myötä suomalainen musiikkibisnes mullistui täysin. Levy-yhtiö toisensa perään haki itselleen sitä seuraavaa suurta rap-ihmettä, ja seurasi valtava hyökyaalto suomeksi esitettyä rappia. Kuten aina, kun edelläkävijää seuraa valtava parvi kopioita, seassa oli hyvää kotimaista rappia ja valtava määrä tätä nykyä lähinnä myötähäpeää aiheuttavaa kuraa.

On selvää, että ilman Fintelligensia meillä ei olisi tämän päivän hip hop -kulttuuria sellaisena kuin se tätä nykyä on. Nopealla vilkaisulla viime viikon sinkkulistan kymmenestä kappaleesta yli puolet sisältää rap-vaikutteita. Viime vuoden kymmenestä kuunnelluimmasta kappaleesta kuusi oli suomirappia. Kymmenestä kuunnelluimmasta albumista puolet oli suomirappia.

Hip hop -lohikäärme sylkee tulta suomalaisille tätä nykyä kuumempana kuin koskaan. Pipoa päästä klassikolle. Kuuntele Voittamaton alta.

YouTube video