50 Cent pidätettiin Karibian keikallaan kiroilusta – lyriikat olivat laittomat sanottavaksi ääneen

Karibialla ei ole gangstaräppäreillä helppoa.

27.06.2016

Yhdysvaltalaisräppäri 50 Cent pidätettiin eilen Saint Kitts and Nevis -saarivaltiossa Karibialla laulettuaan P.I.M.P.-jättihittinsä kertosäkeen ilman sensurointia. Valtion lain mukaan kiroileminen julkisella paikalla on kielletty, ja kertosäkeen sanan ”motherfucking” käyttö oli järjestäjille liikaa.

Maan viranomaisten mukaan 50 Centiä oli varoitettu asiasta maahan saavuttuaan, ja artisti on allekirjoittanut keikkasopimuksen, jossa hän sitoutuu sensuroimaan kappaleensa.

50 Centin tiedottaja kuitenkin väitti, että artistin oli alun perin tarkoitus vain juontaa tapahtumaa, ja keikkapäätös tehtiin lyhyellä varoitusajalla ilman sopimusallekirjoituksia tai muistutusta laista. Lisäksi taustanauhan soittanut dj oli paikallinen, eikä hänellä ollut sensuroitua versiota.

Viranomaiset kertoivat, että dj:n virhe olisi vielä mennyt läpi, mutta 50 Cent oli räpännyt taustan mukana, eikä sensuroinut itseään. Nyt häntä syytetään rienauksesta. Rangaistukseksi on odotettavissa sakkoja.

Vuonna 2003 sama tilanne kävi räppäri DMX:lle, joka sai sanojensa sensuroimattomuudesta noin 350 dollarin sakot.

Saint Kittsin saaren pääkaupungi Basseterre listattiin vuonna 2014 maailman vaarallisimmaksi paikaksi. Kiroilukieltolaki kuulostaa siis äärimmäisen hyödylliseltä kansan hyvinvoinnin kannalta ja ilman sitä maalla menisi varmasti paljon paljon huonommin.

Alla P.I.M.P.

Mitenköhän esimerkiksi Odd Future olisi pärjännyt keikasta kyseisessä valtiossa?

Lähteet: Pitchfork ja IBTimes

Lisää luettavaa