Ahti ei välttämättä suurelle yleisölle ole vielä tuttu, mutta pinnan alla ja marginaaleissa kuohuu – uusi video tikittää huikeita katsojamääriä

Ahti julkaisi uudet kappaleen.

Nuori porvoolaislähtöinen artisti Ahti julkaisi uuden Maanantai sessarit -videon eilen. Kappale on julkaistu myös Spotifyssa.

Singlen ovat tuottaneet Tommi Kaukua ja Jimbo. Ahti kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Mun veli Jimbo lähetti tekemänsä tuotantodemon biitistä ja kirjoitin biisin samalta istumalta. Biisi kertoo yhteisöllisyydestä ja on kunnianosoitus ystäville ja kavereille. Halusin kuvata videon mun kotikaupungissa Porvoossa niin, että otan mukaan mun frendit. Tää biisi on puhdasta sylkemistä ja sen takia oiva jatkumo Maanantai sessarit -sarjalle”, Ahti kertoo.

Ahti ei välttämättä suurelle yleisölle ole vielä tuttu, mutta pinnan alla ja marginaaleissa kuohuu: Ahti nousi YleX:in läpimurtolistauksen yleisösuosikiksi vuonna 2020, ja räppärin aiempia videoita on katsottu Youtubessa yli miljoona kertaa.

Hypeä riittää, ja uusinta videota on katsottu liki 22 000 kertaa ensimmäisen 24 tunnin aikana.

Ahti julkaisi viime vuonna hitiksi nousseen Matkustaja feat. Aksel Kankaanranta -kappaleen, joka ylittää pian platinarajan ja soi edelleen radioissa.

Tsekkaile uusimmat sessarit alta.

YouTube video

Lisää luettavaa