”Älä näytä, et se sattuu, ne vaan innostuu” – Max Vola teki kappaleen kiusaamista vastaan

Nyt kappaleesta julkaistiin musiikkivideo.

07.12.2020

Laulaja-lauluntekijä Max Volalta ilmestyi toinen sinkku. Kesällä omakohtaisiin kokemuksiin perustuneen Hurrikaani-biisin julkaissut muusikko laulaa uudella biisillä koulukiusaamisesta.

”Olen tehnyt musiikkia koko elämäni, mutta Max Vola syntyi viime vuosina tietoisen ja pitkäjänteisen työn ja harkinnan tuloksena”, Max Vola kertoi itsestään kesällä ja jatkoi:

”Tuntui, että nyt olen henkisesti valmis antamaan itsestäni aidosti jotain hyvää eteenpäin ja mulla on kokemuksia, joilla uskon olevan annettavaa myös muille. Uskallan sanoa, että musiikki on aikanaan jopa pelastanut mun hengen, nyt haluan pistää sen hyvän kiertämään.”

”Jatkoa tulee ja syksyllä olisi tarkoitus raottaa verhoa hieman lisää ja julkaista toinen osa Max Volan tarinaa. Luvassa on silloinkin isoja tunteita ja asioita”,

Nyt mainittu toinen osa on julkaistu ja se on nimeltään Hyeenat syö kyyneleitä.

Kappaleesta on ohjattu musiikkivideo, jonka ohjauksesta vastaa Tuulia Soininen. Videossa artisti käy läpi omia kokemuksiaan monologin omaisesti. Kuten otsikossa biisiä lainataan, kappale itsessään kertoo kiusatuksi joutumisesta ja visuaalit kuvastavat kappaleen tarinaa.

Pätkässä nähdään Danny-musikaalista tuttu tanssija Vilho Erävesi, joka on puhunut omista kokemuksistaan Aamulehdessä.

Biisin tuotannossa kuullaan elektronisia elementtejä, puhelaulua ja suorastaan anttituiskumaisen iskevä kertosäe. Tsekkaa video alta.

Lisää luettavaa