Alice Cooperin hittilevyllä soittanut kitaravirtuoosi Vinnie Moore saapuu Suomeen

Vinnie nähdään Suomessa.

Kitaravirtuoosi Vinnie Mooren keikka Suomessa siirtyy helmikuulta toukokuulle.

Moore on ollut UFO:n kitaristina vuodesta 2003 saakka, mutta parhaiten hänet ”suuri yleisö” tuntee (jos tuntee) Alice Cooperin yhtyeestä Hey Stoopid -levyn aikoihin.

Vinnie esiintyy bändinsä kanssa Espoon Louhisalissa 28. päivä toukokuuta 2022. Alkujaan Vinnien piti esiintyä Suomessa 5. päivä helmikuuta, mutta korona tuli ja sotki kansainvälisiä keikkasuunnitelmia taas sen verran, että kiertue siirtyy toukokuulle. Alkuperäiselle päivälle buukatut lämppärit Petteri Hirvanen Group sekä Elmo Karjalainen ovat toukokuussakin mukana menossa!

Jo ostetut liput käy uuteen päivään sellaisenaan. Liput voi myös halutessaan palauttaa Lippupisteelle 4.2.2022 mennessä.

Keikan Facebook-sivulle pääset tästä.