Alkaa vahvasti vaikuttaman siltä, että on kelit mitkä tahansa, niin jatkossa Suomessa on aina Costeeta – kuuntele uusi single

Uutta Costeeta

Costee on uuden aallon artisteja monessakin mielessä. Tietysti jo siksi, että Coste on uusi nimi, mutta myös siksi, että Costee edustaa tämän hetken kuuminta musiikkityyliä, jonkinlaista Post Malone -henkistä emoilu-rnb:tä.

Siinä missä Post Malonen tekemisten kohdalla sattuu ja tapahtuu kuin huopatossutehtaalla, niin Costeen musiikissa on rosoisuutta ja mukaansa tempaavia koukkuja. Samalla kun Post Malone on siirtynyt egoilemaan, niin Costee laulaa yhdestä ja ainoasta, mitä nyt saavuttamattomasta sellaisesta.

Uusi kappale on nimeltään Yli susta ja se on jatkoa Costeen ensimmäiselle singlelle Pakoon pahaa oloo. Kirjoitimme tuolloin Costeesta seuraavanlaisesti: ”Costee lyö heti alkuun sellaiset kortit pöytään, että eiköhän tätä pakkaa tulla sekoittamaan vielä useampi kerta. Kannattaa siis pistää nimi muistiin.”

Pakka sekoittui heti seuraavalla kappaleella ja edelleen kannattaa pitää nimi visusti huulilla. Tässä vaiheessa tosin vaikuttaa, että se tulee nousemaan niille joka tapauksessa.

Katso uusi Stone Filmsin ohjaama video alta ja lue edellinen juttumme tämän jutun alta.