Toinen single tulevalta albumilta.
Myrtsin debyyttialbumilta saatiin maistiaisia.
Roomeo julkaisi heinäkuussa toisen singlensä nimeltä Selvitään, joka on road trip -henkinen kesäbiisi.
Kolmen kappaleen ep-kokonaisuus on julkaistu.
"Kirjoitan mm. rakkaudesta eri muodoissa, sydänsuruista, ystävyydestä ja kasvamisesta", fibi kertoo.
Isaac Sene julkaisi tammikuussa debyyttilevynsä, jota oli odotettu 7 vuoden ajan. "Mä rakastan synkkää musaa. Mutta jos mussa on valoa, niin miksi mä häpeäisin sitä?" Sene sanoo Rumban haastattelussa.
Tajuttomat julkaisee albumin elokuussa.
"Ensin tuli hiphop, ja sen jälkeen jungle. 90-luvun jungle on varmasti vaikuttanut musiikkiini paljon", toisen singlensä toukokuun lopussa julkaissut Snapdragon sanoo.
Syksyllä julkaistavaa albumia seuraa myös kiertue.
Sannin kuudes albumi on nyt kuunneltavissa.
Raama julkaisi perjantaina 5. kesäkuuta singlen nimeltä Irrottaa. "Biisissä käsitellään toisen osapuolen kipuilua siitä, että suhde on päätettävä molempien hyväksi", artisti kertoo.
Nonexxin uusi ep on nimeltä windowshop. Kokonaisuutta tehdessään artisti päätti olla pakenematta kryptisyyden taakse, ja kirjoitti aiempaa henkilökohtaisempia tekstejä.