Alkuvuodesta debyyttisinkullaan hurmannut duo julkaisi uutta musiikkia – ”Tää biisi on tarkoitettu kaikille, jotka etsivät omaa polkuaan”

Blondilta toinen single.

Julkaistu:

Monopoli Musicille kiinnitetty artistiduo Blondi on julkaissut tänään toisen singlensä.

Uusi kappale, Huutaa, on kertomus oman polun ja tarkoituksen löytymisestä. Edellinen julkaisu, debyyttisinkku Tänä yönä, nähtiin huhtikuussa. Laulaja-kitaristi Hendrikin ja rumpali Aleksandrin muodostama kokoonpano on kuvaillut tuoretta julkaisuaan tiedotteelle seuraavasti:

”Huutaa on kasvutarina. Biisissä mennään ongelmista onnistumisiin ja kantava teema on sen oikean löytyminen. Siinä käsitellään myös vaikeita ihmisuhteita ja päihteiden käyttöä”, yhtye kertoo ja jatkaa:

”Tää biisi on tarkoitettu kaikille, jotka etsivät omaa polkuaan ja kaipaavat voimaa jatkaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta!”

Kuuntele uusi kappale alta.