Anssi Kelan monitaiteelliset elämäkertakonsertit Bio Rexiin

AK in da house yo.

04.10.2019

Anssi Kelan Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonsertti nähdään Bio Rex Lasipalatsissa joulukuussa.

Kolmen esityksen konserttisarjan ensi-ilta on perjantaina 20. joulukuuta, ja konsertti nähdään tuon jälkeen myös lauantaina ja sunnuntaina. Liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 7. lokakuuta klo 9.00.

Anssi itse kertoo konserteista seuraavaa:

”Olen haaveillut jo vuosia tällaisen konsertin tekemisestä. Pidän laulujen laulamisesta ja tarinoiden kertomisesta. Nyt ne yhdistyvät: elämäkertakonsertissa laulut johtavat tarinoihin ja tarinat takaisin lauluihin. Ne heräävät henkiin myös Bio Rexin valkokankaalla ohjaaja Anna Äärelän toimesta. Yleisö pääsee lähemmäs kuin koskaan ennen. Olen keikkaillut yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja tehnyt suunnilleen kaiken. Nyt edessä on kuitenkin aivan uudenlainen haaste ja tulokulma keikan tekemiseen. Konsertti, jota täytyy kirjoittaa kuin kirjaa. Minulla on sellainen olo, että nyt ollaan jonkin ison äärellä. Tästä tulee yksi urani hienoimmista jutuista.”

Kela on julkaissut tähän mennessä seitsemän studioalbumia, joten materiaalia ainakin riittää. Parhaiten A to the motherfuckin K muistetaan hiteistä Milla, 1972, Levoton tyttö ja uusimpana syksyllä 2018 julkaistu Ilves.

Uutta musiikkia Anssi Kelalta saadaan kuultavaksi 16. lokakuuta, kun uusi single Miljoona volttii julkaistaan.

Keikkatiedot videon alla.

ELÄMÄKERTAKONSERTTI:
Anssi Kela: Mun täytyy kävellä näin
20.–22.12.2019 Bio Rex Lasipalatsi, Helsinki
Ovet klo 18

Lisää luettavaa