Artisti artistin silmin: brittiläisen posthardcore-suosikin kitaristi soittaa piirroksessaan valtavaa sukupuolielintä

18.12.2013

Artistien muotokuvapalstalla ei ollakaan hetkeen nähty tarpeettomia alapääpiirroksia. Enter Shikarin kitaristi päätti valitettavasti korjata tilanteen.

Teksti: Jari Setälä, promokuva: Shirlaine Forrest, kuvat alla: Jana Blomqvist

Brittiläisen posthardcore-yhtye Enter Shikarin laulaja Rou Reynolds pääsi esittelemään Artisti artistin silmin -palstalla omaa piirrostaan jo kesällä, yhtyeen vierailtua Helsingin Rock the Beach -tapahtumassa kesäkuussa.

Tällä kertaa vuoroon asteli valokuvaaja Jana Blomqvistin kameran eteen sitten myös saman bändin kitaristi Liam ”Rory” Clewlow, joka visioi piirroksessa itsensä esiintymään lavalle yleisön eteen, muttei usean aiemmankin palstalla vierailleen muusikon tapaan nähtävästi malttanut olla koristamatta kuvaansa myös hävyttömällä kikkelituherruksella. Katso itse alta.

_MG_3514

draw

Lisää luettavaa