Artisti artistin silmin: norjalainen industrial-mörökölli heittäytyy itsetutkiskelevaksi

23.03.2013

Muotokuvapalstalla tavataan tällä kertaa ministeristason vieras.

Promokuva: Drakkar Entertainment

Valokuvaajamme Jana Blomqvistin toimittaman muotokuvasarjan tämänviikkoinen kunniavieras on norjalainen industrial metal -orkesteri Gothminister, ja tarkemmin ottaen yläpuolella olevassa kuvassa näkyvä yhtyeen johtohahmo GoBjørn Brem.

Vuonna 1999 perustettu Gothminister on julkaissut tähän mennessä neljä albumia, mutta tänä vuonna on määrä julkaista uusi albumi Utopia.

Albumin julkaisua odotellessa herra Brem ehti pysähtyä paperilehtiön eteen ja piirtämään oman muotokuvansa. Alapuolelta näet lopputuloksen. Näet kuvan suurempana klikkaamalla sitä.