Arttu Lindemanin uudella albumilla tarkastellaan some-ajan paineita

Mukana kuullaan myös kolme aiemmin julkaistua singleä.

13.10.2023

Arttu Lindeman on julkaissut uuden albuminsa nimeltään Egosysteemi.

Artistin edellisistä pitkäsoitoista täysin uuden suunnan ottanut levy on syvä sukellus nykyisen some-kulttuurin luomiin paineisiin ja siihen, miten sosiaalinen media ohjaa ja määrittelee arvojamme ja identiteettiämme. Mukaan albumille sisältyy 11 kappaletta, joihin lukeutuvat myös singlensä nähdyt Levelii, Haudalle ja Enemmän elämää. Levyn kappaleista kaikki tarkastelevat teemaa eri kulmista:

”Halusin rakentaa kokonaisuuden, jossa käsitellään kaikki tunteet, joita egosysteemi saa aikaan – epäonnistumisista ja riittämättömyydestä aina suuriin voittoihin asti”, Arttu kertoo.

Vaikka somen vaikutukset ovat albumin keskiössä, kappaleet eivät keskity suoraan sosiaalisen median ilmiöihin. Kokonaisuutena Egosysteemi tarjoaa oivalluksia ja näkemyksiä aikakaudesta, jossa moni tuntee ulkopuolisuutta, ulkonäköpaineita ja tarvetta sopeutua digitaalisen yhteisön muottiin. Albumi on kutsu kaikille pysähtyä ja tarkastella kriittisesti sitä, miten some määrittelee omaa elämää:

”On hullua, miten monet meistä pukeutuvat, syövät tai valitsevat lomakohteensa pelkästään sen perusteella, mitä somessa pidetään suosittuna tai hyväksyttävänä”, Arttu pohtii ja jatkaa:

”Tämä ’egosysteemi’ ohjaa meidän tekemisiämme liikaa, ja halusin tätä albumia tehdessäni tarkastella sen vaikutuksia.”

Kuuntele albumi alta.

Lisää luettavaa