Blockfesteille buukattu yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky ja kaksi hänen seurueeseensa kuulunutta henkilöä ovat olleet useamman viikon pidätettynä Ruotsissa pahoinpitelystä syytettynä.
Tapahtumasarja sai alkunsa, kun Smash-festivaalin keikkansa jälkeen artisti käveli Tukholman kaduilla ja kaksi miestä seurasi häntä. Lopulta tilanne eskaloitui tappelunnujakaksi.
Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut sosiaalisessa mediassa Ruotsin pääministeri Stefan Löfveniä toimimaan Asap Rockyn vapautumisen hyväksi. Useammat kollegat, esimerkiksi Tyga ja Tyler the Creator ovat ilmoittaneet, etteivät keikkaile enää koskaan Ruotsissa tapahtumien takia.
Asap Rockyn fanitus meni yhden henkilön toimesta hieman liian pitkälle viime viikolla.
26-vuotias Rebecca Kanter on pidätetty viime tiistaina Yhdysvaltain salaisen palvelun toimesta, koska hän häiriköi Ruotsin suurlähetystöä Washingtonissa.
Kanter saapui maanantaina Washingtonissa sijaitsevan House of Swedenin alueelle, ilmoitti ”räjäyttävänsä koko paskan ilmaan” ja heitti tunnistamatonta nestettä Coca-Cola -pullosta suurlähetystön sisäänkäynnille.
Salainen palvelu määräsi Kanterin viranomaisten tarkkailtavaksi, mutta ei tavoittanut tätä. Tiistaina Kanter palasi alueelle, pääsi turvatarkastuksen ohi ja jatkoi Asap Rockyn pidätyksen protestoimista räyhäämällä suurlähetystön vieraille ja henkilökunnalle.
Salaisen palvelun mukaan Kanter potki esillepantua tiipiitä ja kahvipöytää. Kun häntä pyydettiin poistumaan, Kanter istui lattialle eikä suostunut yhteistyöhön, vaan kehotti soittamaan poliisit ja ilmoitti haluttomuudestaan poistua.
Salainen palvelu jakoi myös tiedon, jonka mukaan Kanter valitti, että miksei hänen toimintansa saanut isompaa huomiota sosiaalisessa mediassa: ”Miksi tästä ei ole uutisissa, että häpäisin House of Swedenin eilen? Vandalisoin Maailmanpankin ja IMF:n (Kansainvälinen valuuttarahasto). Miksi en saa otsikoita Asapille?” Kanterin kerrotaan tiedustelleen.
Asap Rockyn oikeudenkäynti alkaa huomenna tiistaina 30. kesäkuuta ja kestää kolme päivää.