Äskettäin albumin julkaissut Juno suunnittelee jo tulevaa – julkaisi tulevan albuminsa ensimmäisen singlen

Juno julkaisi viimeisimmän albuminsa marraskuussa.

09.02.2020

Juno julkaisi uuden singlensä Majakka perjantaina. Kappaleen voit kuunnella uutisen lopusta.

Juno päätti palata uransa lopettamispäätöksen jälkeen musiikin tekemisen pariin ja julkaisi marraskuussa uusimman albuminsa Katumuksen sakramentti. Hän oli myös ehdolla Vuoden rap/R&B:n ja Vuoden artisti/yhtye -Emma-palkintojen saajaksi.

”Viime vuos oli mulle tosi iso! Se alkoi Tammikuussa Tavastian keikalla ja päätty lapsen syntymään ja uuden levyn julkasuun. Rakastuin uudestaan musan tekemiseen ja nyt on jo tulevankin levyn biisit hyvää vauhtii kasautumassa. Majakka on eka sinkku tulevalta levyltä ja mulle tärkeä biisi, jolla meen valoa kohti. Tänä vuonna tuun julkaisee paljon uutta musaa ja pääsee keikkailee. Haluan kiittää kaikkia ketkä on ollut mukana mun matkassa” Juno kertoo.

Juno on julkaissut urallaan yhteensä kuusi sooloalbumia. Soolouran ohella hän on tuttu myös yhtyeistä Elokuu, SMC Lähiörotat, Hotelli Vantaa ja Hulabaloo.

Lisää luettavaa