Atte Blom pyrkii eduskuntaan

30.09.2010

Blom tunnetaan Love Recordsin perustajana ja tuottajana.

Musiikkituottaja Atte Blom lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin Vasemmistoliiton edustajana. Blom ilmoittaa lähtevänsä ehdokkaaksi, koska ”rasismi ja suvaitsemattomuus on uhka joka on otettava vakavasti”.

”Olen sitoutumaton vasemmistolainen. Olen ollut koko aikuisen ikäni. Vasemmistoliiton koen tänään läheiseksi puolueeksi. Etenkin kuin se on nyt kehittymässä Paavo Arhinmäen johdolla”, sanoo Blom, 67.

Poliittiseksi esikuvakseen hän nimeää toimittaja ja vasemmistoaktivisti Johan ”Seppi” von Bonsdorffin (1940–2002). ”Hänen elämäntyötään kunnioitan. Seppi oli tinkimätön globaalin sorron ja epäoikeudenmukaisuuden tutkija. Minulla ei ole hänen tietomääräänsä, mutta toivottavasti asenteensa.”

Suomen kulttuurikentällä Atte Blom tunnetaan parhaiten legendaarisena musiikkituottajana. Vuonna 1966 Blom oli perustamassa Love Recordsia, josta tuli aikansa tärkein vaihtoehtoisen ja kaupallisesti marginaalisen musiikin levy-yhtiö Suomessa.

Love Recordsin jälkeen Blom on työskennellyt lisäksi Johanna-, Megamania- ja Unja-levy-yhtiöissä. Blomin julkaisemia artisteja ovat olleet muun muassa Juice Leskinen, Hurriganes, Pelle Miljoona, Leevi & the Leavings, Rauli Badding Somerjoki, Hanoi Rocks, Maj Karma ja Kotiteollisuus.